korpieero

2011-06-11T16:18:00.002+03:00

Viime aikoina kaikesta päässä vellovasta paskasta on yksi ajatus noussut ylitse muiden. Käskevä lakoninen ääni, joka sanoo: "Ala nyt vittu elää niinkuin urheilija".

Kausianalyysi 2010

2011-01-10T07:50:00.001+02:00

Laitetaan nyt edes vaikka syksyllä kirjoiteltu kausianalyysi ruutuun, niin saadaan vaihteeksi tännekkin jotain luettavaa:

Junnuvuoteni ovat nyt sitten taputeltu ja enää vain muistoissamme, joten ehkä jonkinlainen välitilinpäätös saattaisi olla paikallaan. Mutta huomaa, tosiaan vain välitilinpäätös.

Menneellä kaudella satsasin harjoitteluun jonkin verran enemmän kuin aiemmilla, johtuen ehkä siitä , että aikaakin siihen oli käytettävissä enemmän kuin aiempina vuosina. Asennoituminenkin varmasti kasvoi taas pykälän ammattimaisempaan suuntaan. Kompromissejä tietysti joutuu jatkuvasti tekemään – niin pakon sanelemana kuin omasta tahdostakin. Ei tällä tasolla kuitenkaan kannata koko muuta elämääkään hylätä urheilun vuoksi, vaikka se sitten vähän kompromissejä harjoitteluun tuottaisikin.

Täydellinen vihkiytyminen on tietenkin hienoa, mutta loppujen lopuksi se ei liene tarpeellista, tai välttämättä edes mitenkään menestymisen kannalta optimaalisin vaihtoehto, edes huipputasolla.

Tottakai tarkoitus on kuitenkin koko ajan viedä harjoittelua ja kaikkea sitä tukevaa toimintaa ammattimaisempaan suuntaan. Kai se laadun lisääminen lopulta lähtee vain siitä, että päivittäin pienissä asioissa ottaa itseään niskasta kiinni, suuret linjat kun jokseenkin kuitenkin ovat jo aikalailla kohdallaan.

En tiedä oikein, mitä menneestä kaudesta harjoituksellisesti voisi sanoa. Suunnitelmat olivat hyvät, eri ominaisuuksien kehittämiseen panostettiin sopivissa jaksoissa eri aikoihin, mielestäni varsin laadukkaastikin. Käytännössä homma ei kuitenkaan täysin mennyt niin kuin piti. Erinäisiä lyhhyitä ja vähän pidempiäkin treenitaukoja ja kevyempiä jaksoja tuli aivan liikaa, milloin olosuhteiden vuoksi, milloin sairastelun tai turhaakin turhemman tapaturmaisen vamman vuoksi. Muina aikoina kyllä treenasin hyvin, mutta näitä huonompia vaiheita vaan tuli talven aikana aivan liikaa. Huonoja vaiheita ei tietysti aina voi välttää, joten silloin kai vaan pitäisi osata rauhoittua ja miettiä uusiksi, miten voin kuitenkin käyttää tämänkin ajan hyödyksi. Ja sitten niinä parempina jaksoina yksinkertaisesti treenata laadukkaammin.

Talvella ohjelmassa oli panostusta voimaominaisuuksiin parin reilun kuukauden mittaisen jakson muodossa. Puhutaan siis oikeastaan ihan lähellä maksimia olevien voimatasojen kehittämisestä. Kyllähän se voima lisääntyikin, se näkyi kyllä ihan puhtaina numeroinakin. Kuitenkaan se voima ei tainnut sitten siirtyä parhaalla madollisella tavalla juoksemiseen, ainakaan kovavauhtiseen sellaiseen. Kyse voi toki olla siitä, että talven aikana ei tullut tarpeeksi nopeus- ja nopeusvoimaharjoittelua, jolla tällainen lisääntynyt ”hidas voima” olisi siirretty juoksuun. Voi tietysti olla niinkin, että puhdas hapenotto rajoittaa vauhtien kehittymistä tällä hetkellä, jotenkin kun tuntuu olevan vähän liiankin luonteenomaista, että itsessään kehittyneistä ominaisuuksista ei vain se hyöty tahdo konkretisoitua juoksuvauhtina oikein millään.

Kesän ajan harjoittelin mielestäni oikein hyvin. Suunnistusta ja kovaa juoksemista oli mielestäni sopivassa suhteessa ja loikkaharjoituksilla hain nyt sitä terävyyttä juoksuun, mitä olisi pitänyt pystyä hankkimaan jo aiemmin keväällä. Määrää oli ihan hyvin läpi koko kesän, joten kisoissa ei mitään kovin irtonaista menoa tällä jaksolla ollut kuitenkaan havaittavissa. Mutta harjoituksellisesti kuitenkin hyvää aikaa kaikin puolin. Kesän aikana valmentajan kanssa muutettiin jonkin verran kovimpien juoksutreenien muotoa. Intervalleista siirryttiin enemmän pitkäkestoisiin tasavauhtisiin ja kiihtyviin anaerobisen kynnyksen ja maksimikestävyysalueen treeneihin. Vaikka muutos ei tietenkään näin lyhyessä ajassa nyt hirveästi ole vauhtina ehtinyt konkretisoitumaan, uskon kuitenkin, että ny ollaan oikealla tiellä. Ainakin lihaksisto on toiminut niin treenien aikana kuin niiden jälkeenkin paljon paremmin, kun ei ole juostu niin korkeilla maitohapoilla kuin ennen. Tarkoitushan kuitenkin on kehittää hapenottoa, ei maitohaponsietokykyä. Myös rytmitykseen hain vähän uusia tuulia. Uskoisn, että nyt palautuminen on ollut tehokkaampaa kuin aiemmin.

Syksyn SM-kisoja varten herkistely ei ehkä onnistunut yhtä hyvin kuin joskus aiemmin on onnistunut. Mahdollisesti kyse oli siitä, että lihaksisto ei toiminut niinkuin olisi pitänyt. Ehkä lihashuolto jäi liian vähiin ja siksi meno ei missään vaiheessa vähän heikosti toimivalla lihaksistolla tuntunut niin herkältä kun olisi voinut. En nyt tosin lähtisi mistään epäonnistumisestakaan puhumaan, sillä meno aukeni syksyn mittaan huomattavasti verrattuna kesään. Mutta parantamisen varaa olisi ollut, ei siitä mihinkään pääse.

Tärkeimmistä kisoista pitkä päättyi isoon pettymykseen. Siellä homma kaatui eniten ehkä henkisellä puolella, kulku nyt oli kuitenkin varmasti ihan riittävä. Latautuminen ja keskittyminen vaan eivät olleet tällä kertaa riittäviä onnistumiseen.

Keskimatkalla ja viestissä tältä osalta asia oli toisin ja tein viikonlopulle kolme ihan hyvää suoritusta. Ei tosin yhtäkään erinomaista, mutta kuitenkin riittävän hyvää. Viestiplaketti ja top20-sijoitus henkilökohtasesta olivat kuitenkin sellaiset vähimmäistavoitteet tähän kauteen lähdettäessä ja ne nyt tulivat saavutetuiksi, vaikka en ihan huppusuorituksia niin fyysisesti kuin taidollisestikaan pystynyt tekemään. Yöstä en oikeastaan mitään odottanut enkä ihan sellaisella latauksella ollut matkassa kuin SM-startissa pitäisi, ehkä akut alkoivat olla jo aika tyhjät kauden päätteeksi. Halusin vain tehdä edes suhteellisen virheettömän suorituksen, niitä kun tahtoo aika harvoin saada yökisoissa aikaiseksi. Ihan loppuun asti en tässäkään kuitenkaan onnistunut.

Nyt ylimenokauden ajan ovat akut tosiaankin olleet varsin tyhjät ja kiinnostus treenailua kohtaan vähäistä. Ehkä kyse on lähinnä siitä, että on vaikea nähdä oikein mitään mielekkäitä tavoitteita tulevalle kaudelle, kun mahdollisuuksia ei mihinkään mieltä tyydyttävään menestykseen ole.

Jotakin uutta motivaation lähdettä on ehkä ensi kaudelle etsittävä, aika näyttää, mitä se sitten tulee olemaan. Jos nyt joku suunnistuskilpailu, joka jonkinlaisena tavoitteena voisi olla mielessä, pitää mainita, on se SM-keskimatka. Olen jossain määrin viimeiset 2-3 vuotta pitänyt kauden päätavoitteena SM-pitkää, joten nyt on tavallaan ehkä halua kokeilla jollain tapaa jotakin uutta ja sitä kautta ehkä kehittyä suunnistajana eteenpäin. Olen toki puhtaasti fyysisissä suorituksissa lähtökohtaisesti parempi, mitä enemmän suorituksella on kestoa, mutta näkisin kuitenkin, että yleisesti suunnistajia vertailtaessa on kuitenkin taito vertailukelpoisin ominaisuuteni, ainakin nyt miesten sarjoihin siirryttäessä. Siksi ehkä keskimatka teknisimpänä suunnistusmuotona motivoi kohti ensi kautta eniten.

Harjoituksellisesti suurin muutos ainakin näin omissa suunnitelmissani tulee olemaan se, että jo loppusyksystä lähtien juostaan huomattavasti kovempiakin treenejä kuin aiemmin samaan aikaan vuodesta. Sen verran pohjaa kuitenkin alkaa jo olemaan, että uskaltaa harjoitella kovemmillakin tehoilla läpi vuoden. Vauhtikestävyyspohjan kehitäminen se ykkösprioriteetti tulee talven ajan kyllä olemaan, mutta kovempiakin on juostava useammin ja säännöllisemmin kuin aiemmin, niin hapenoton kehittämiseksikin kuin myös siksi, että keväällä irtonaisemman kulun löytäminen olisi aiempaa helmpompaa. Varmasti jokin kovemman voiman jaksokin tulee talvella tehtyä, mutta tuskin yhtä isossa mittakaavassa kuin viime talvena.

Tulevan kauden harjottelun onnistumista tulee tietysti paljolti sanelemaan isänmaalliset velvollisuudet , jotka täydessä isänmaallisuudessani aloitan vihdoin viimein tammikuussa Niinisalon suunnalla. Jää nähtäväksi miten käy, mutta olen alkanut olla siinä uskossa, että intissäkin voi oikeasti harjoitella kehittävästikin, mikäli vain pahemmilta sairasteluita vältyn.

Täysillä siis tätä hommaa myös tulevalla kaudella jatketaan. Vaikka tässä vaiheessa se erittäin kaukaiselta näyttääkin, uskon silti, että joskus kuitenkin voin vielä menestystäkin saavuttaa. Enkä mistään silkasta nautinnostakaan tätä pelkästään tekisi, jos en niin uskoisi. Aikaa kuitenkin on yli kymmenen vuotta ennen kuin aurinko alkaa tosissan laskea. Tarkennettakoon nyt, että en tosiaankaan haaveile mistään arvokisapaikoista, sillä se juna meni nyt todennäköisesti jo ennen kuin edes synnyin. Jonkinasteiseksi koko uran tavoitteeksi olen asettanut sen, että jossain vaiheessa pystyisin jossakin hyvässä joukkueessa juoksemaan realistisesti suurviestien kärkipaikoista. Jostakusta saattaa kuulostaa vähältä, toisesta paljolta. Näistä lähtökohdista se tosiaan on aika paljon, ja riittäisi varmasti siihen, että voisin olla tyytyväinen siihen, mitä olen kilpaurheilussa saavuttanut. Ei menestys urheilussa se tärkein asia ole, mutta ei tätä ehkä kuitenkaan ilman tavoitteita tässä mittakaavassa jaksaisi tehdä.

No ny on ploki päivitetty

2010-09-16T18:18:00.004+03:00

Aika vaisuksi jäi edellinen julkaisutahdin kiihdyttely. Toistuvista pienen, mutta erittäin fanaattisen ihailijakunnan pyynnöistä johtuen pyrin nyt kuitenkiin palaamaan uudestaan vähän aktiivisemmin asiaan.

Näin pari päivää ennen SM-keskimatkaa onkin mitä otollisin aika vielä kertailla SM-pitkän epäonnistumisia itseluottamuksen vahvistamiseksi. Kauden aiemmista tapahtumista tulee juttua joskus myöhemmin, jos tulee.

Kirjoitin pitkien jälkeen karsinnan kartan taakse tekstin otsikolla "Miksi näin kävi?". Tässä kyseinen teksti ehkä pienin korjauksin:

"Sija 22, 37 sekuntia A-finaalipaikasta.

Karsiuduin viimeisenä junnuvuotenani SM-pitkän - jota olen jo useampana vuonna pitänyt kauden pääkisanani - A-finaalista. Erityisesti se harmittaa siksi, että tiedän seuraavan realistisen mahdollisuuden olevan vähintäänkin kaukana tulevaisuudessa. Se harmittaa myös siksi, koska tiedän, että olisin pystynyt finaalissa tekemään juoksun, jolla olisin ollut tuloslistoilla karsintaa paremmilla sijoilla. Mikä siis jälleen kerran meni pieleen?

Pettyneenä sitä miettii kaikenlaisia syitä epäonnistumiselleen. Olisiko pitänyt jättää ne vähätkin univelat viikon teekkaribileistä keräämättä, ja samoin ne muutama hassu olut juomatta. Ehkä pieni univelka ainakin vähän saattaa suoritukseen vaikuttaakin, mutta tuskin homma nyt siihen kuitenkaan kaatui.

Kysymys oli henkisestä latautumisesta, fyysinen vire oli kyllä ihan riittävä. Tiesin, että finaalipaikkaan tarvitaan minun tasollani mielellään lähellä huippusuoritusta oleva juoksu.Kuitenkaan karsinnan starttiviivalle astuessani en oikeasti kuitenkaan ollut latautunut tekemään sellaista. En ollut henkisesti valmistautunut kisaa riittävästi. Kauan ennen kisaa oli jo selvillä, että perinteinen uusimaalainen avokalliomaasto ei tule mitään yllättävää tarjoamaan. Siispä ajattelin hyvän suorituksen tulevan jotenkin automaationa. Toki kävin viikolla tekemässä reenin jonkin sortin tyyppimaastossa ja vähän testailemassa viistoistatonnista karttaakin. Huomasin, että rastinottoihin pitää kiinnittää erityistä huomiota, kun karttaa ei vaan yksinkertaisesti näe tarpeeksi hyvin. En kuitenkaan riittävän vahvasti sisäistänyt tätä, jotta olisin pystynyt välttämään virheet itse kisassa. Ehkä en sitten vain riittävän kovasti tahtonut todellista onnistumista. Siihen se kaatui.

Betonissa juoksin taidollisesti aivan huippusuorituksen, jollaisella olisi A-finaalissakin ihan kehdannut esiintyä. Mitään merkitystä sillä ei tiestysti ole.

Minulla on junnuvuosinani yksi henkilökohtainen SM-startti, jossa oikeasti uskon voivani jossain määrin menestyä. SM-keskimatkalle täytyy henkinen puoli saada parempaan kuntoon."

Siinä se, olkaapa hyvä. Näkyy viikonloppuna. Toivottavasti sunnuntaina viestin jälkeen ei SM-pyöräsuunnistuksen keskimatkalta Jalasjärvellä otettu yhdeksäs sija ole enää paras SM-kisasijoitukseni.

Olisko ollu ensimmäiset ja viimeiset katsastukset...

2010-06-14T14:37:00.004+03:00

Yhdestä asiasta olen tällä hetkellä oikeastaan aika onnellinen. Ensi vuonna pääsarjaan siirtymisen myötä voi huoletta unohtaa kaikki tähän asti muka pakollisia olleet isot kisat ja kierrellä kaikkia mukavia pikkukansallia vain puhtaasti omaksi iloksi ilman huolta siitä, onko sitä nyt sitten minkäänlaisessa kunnossa tai paljoko nyt sitten jää kilometrillä kärkeen. Eipä tämä meikän urheilu tähän mennessäkään toki mitenkään valtavan tulosorientoitunutta ole ollut, mutta ainahan sitä silti näihin katsatus- tai johonkin vastaaviin kisoihin lähtiessä toivoo, ettei sitä nyt ihan viimeinen olisi.

Yyterin katsastuskisat olivat toki ihan mukava tapahtuma. Pidin maastosta, vaikka tokikaan se ei minulle mitenkään sopinut - joskaan sillä nyt ei oikeastaan mitään väliä ole. Vaikka jäänkin näissä karkeloissa juoksemalla aivan kohtuuttomasti, niin kyllä tuloksia katsellessa alkaa tulla mieleen, että eipä taida tuo suunnistuskaan olla sujuvuutensa puolesta enää ihan huippukaverien tasoista. En nyt sentään ihan pelkästään juoksemallakaan voi noin paljoa jäädä.

Lauantain keskimatkalla olin tekemässä vielä ihan kohtalaista suoritusta, mutta lopussa kahdella niin saatanan helpolla harjurastilla piti ottaa todella rumat pummit ja hyvä suoritus suli sitten siihen. Iltapäivän startin mielekkyydestä voikin sitten olla montaa mieltä. En epäile, etteikö tällainen kilpailu antaisi arvokisajoukkueiden valitsijoille arvokasta tietoa suunnistusjuoksuvoimasta tai kyvystä juosta kahta kovaa suoritusta samaan päivään. Kahden startin konseptia vastaan minulla ei toki mitään ole, mutta saman radan uudelleen juokseminen ei kyllä olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Sunnuntain pitkällä matkalla olivat ainakin takareidet todella väsyneet ja juoksu aika tuskaista viimeistä ehkä noin 20 minuuttia lukuunottamatta, jolloin meno alkoi tuntua jo jokseenkin hyvälle. Mitään selkeitä isoja virheitä en tehnyt, mutta ei kai niitä nyt tuolla kukaan muukaan tehnyt. Sujuvuutta vain pitäisi saada kovasti paremmaksi.

Sitten vähän muuta tarinaa. Erikoispitkän jälkeen olen jokusen ihan hyvänkin reenin saanut työstettyä. Hipin kanssa pidettiin vähän niinkuin Wisan jukolaleiriä kahden miehen voimin ja koluttiin parit Kytäjän harjoitusmaastot. Aika häijyähän tuosta tulee, varsinkin kun sitä joutuu taas lähtemään lampun kanssa metsään. Mikään kovin jäätävä yösuunnistaja en todellakaan ole, mutta eiköhän meikän osuuden aikana yö ole enää kuin vain hämärä - sellaisissa olosuhteissa puolestaan väittäisin ihan osaavani suunnistaa, kun maastoa pystyy hahmottamaan vähän enemmänkin kuin vain sen, mitä valokeilaan osuu.

Muutama muukin ihan mukava suunnistusreeni - mukaan lukien suht kivasti mennyt Lakeuden viesti maastossa, joka on taatusti vaikeampi kuin Länsi-Suomen vaikein - on tullut tehtyä. Laitan karttoja joksus jos jaksan, eli tuskinpa.

Jotakin nopeusreeniä olen nyrt vääntänyt aika paljon, jotta juoksua saisi edes vähän auki ja reserviä sinne kovemmillekin vauhdeille. Jonkun harvan kerran on jo aavistuksen omaista hyvää fiilistä ollut kovemmissakin reeneissä.

Kainuuseen asti olisin tässä seuraavaksi mukavasti aikaa keskittyä reenaamiseen, kun kalenterissa ei jukolan lisäksi mitään kovin tärkeää taida olla. Sprinttikatsatukseen toki vähän kiehtoisi lähteä, vaikka ei meikää sielä nyt suoranaisesti mitenkään taideta tarvita. No saapa nähdä, voisihan sitä lähteäkin, jos pystyisi olemaan varma, että tarjolla on jotain edes vähän viime vuoden SM-sprinttiä teknisempää settiä. Noin taitopuolen osalta sprinttisuunnistus kun on alkanut viime aikoina kiehtomaan aika lailla.

Julkaisutahdin kiihdyttelyä

2010-05-24T14:05:00.002+03:00

Joopa joo, jos sitä nyt vaikka yrittäisi vaihteeksi pitää vähän tiukempaa julkaisutahtia. Meikäläisen suosio kun ei taida ihan niin vankkumaton suunnistusblogien alalla olla, että voisin alkaa toteuttamaan kirjallisuusalan tavoin sapluunaa "yksi teos vuodessa joulumarkkinoille" johonkin Ilkka Remes-tyyliin.

Tähän nyt kyllä oikeastaan voisi heittää vaikkapa vain linkin parin edellisen vuoden erikoispitkistä, sen verran samanlainen tarina taitaa tämänkin kertaisesta tulla. Lyhykäisyydessään asian laita on se, että en vain heikolla fysiikallani pysty vastaamaan alkuvauhtiin heti lähdön jäkeen. Suurimmalla osalla porukasta kun taitaa aina olla taipumusta lähteä hieman ylikovaa liikkeelle. Kun nyt katselee hieman tuloslistaa niin väittäisin, että pystyisin vastaamaan aika monen noin sijoilla 10 - 20 olevan matkavauhtiin suurimman osan matkasta. Mutta kun alussa jää, on siihen vauhtiin enää turha yrittää nousta enää mukaan. En nyt edes viitsi alkaa spekuloimaan sitä, mikä tilanne olisi, jos kisa juostaisiin väliaikalähdöllä, koska kaikesta huolimatta olen itsekin sitä mieltä, että yhteislähtö on oikea tapa tällaisen kisan toteuttamiseen.

Eikä tuo nyt alkua lukuunottamatta muutenkaan ihan putkeen mennyt. Hajonnat - niin perhos- kuin fyysinenkin - toimivat sen verran tehokkaasti, että ensimmäisen lyhyen perhoslenkkini jälkeen jouduin alkaa taittaa matkaa yksinäni. Parille rastillehan siinä sitten radan pohjoislenkillä piti leipoa aika rumat pummit, ja homma alkoi olla aika selvä.

Juoksin kisan toki loppuun ihan tosissani, mielestäni vielä ihan suht hyvinkin. Metsässä meno tuntui varsin hyvälle, mutta tiepätkillä jalat eivät taas vaihteeksi toimineet yhtään niinkuin niiden pitäisi - jouduin koko ajan tekemään hirveästi töitä, että sain vauhdin pidettyä yllä. Jaksoin silti polkea loppuun asti varmaan ihan hyvin ja taisi sielä sijoituskin jonkun sijan kohentua viimeisillä kilometreillä. Energiat ainakin tuntuivat riittäneen hyvin maaliin saakka - lihaksisto tosin maalissa oli aika finaalissa. Maalisuoralla toki piti sitten vielä vetää sinne mutaan mahalleen hienon kisan loppumisen kunniaksi.

Hieno kisahan tuo poislukien minun suoritukseni olikin. Rata ja maasto olivat erinomaiset ja hajontaakin näille osallistujamäärille aivan riittävästi. Ensi vuonna sitten taas kattellaan uudestaan. Tarjolla silloin vielä jokunen lisäkilometri ja pari astetta kovempi alkuvauhti. Sitä odotellessa voisi vaikka aloittaa valmistautumisen SM-pitkille.

Pikakelaus harjoituskaudesta

2010-05-21T14:31:00.004+03:00

Enpä tosiaan ole kauden mittaan kovinkaan kattavasti kirjoitellut omasta harjoittelustani, joten ehkpä nyt voisi olla ihan sopiva aika pienellä analyysille siitä, miten tähän on taas tultu.

Harjoituskausi oli osaltani suhteellisen ehjä ainakin maaliskuulle asti; vaivat, jotka suuremmin rajoittaisivat harjoitteluani, pystyin kohtuudella välttämään. Penikka- ja säärikipujen kanssa tosin tuli jälleen taisteltua niin syksyllä kuin keväälläkin. Syinä näille on perinteisesti olleet edeltänyt turhan pitkä syystä tai toisesta johtunut juoksutauko ja keväällä tietysti teiden sulaminen. Kovin pitkään eivät toki nämäkään ole päässeet harjoitteluani rajoittamaan, mutta mieluusti sitä harjoittelisi ilman kipuja, vaikka kivut eivät irvistelyä aina kevyillä lenkeillä vaatisikaan. Kai sitä on vain opittava olemaan nöyrä, keskittymään ongelma-alueiden hoitoon lihashuollossa entistä paremmin sekä pysähtymään ja miettimään jatko rauhassa uusiksi realiteetit huomioon ottaen tarpeen niin vaatiessa. Erinäisten vaivojen kanssa kuitenkin jossain määrin täytyy aina tulevaisuudessakin painia, jossei näiden niin sitten joidenkin muiden.

Harjoituskauden olennaisin teema oli ehkä voimaharjoittelu. Tein kaksi noin kuukauden maksimivoimajaksoa - toisen joulukuulle, toisen maaliskuulle - ja näiden välissä sitten tyypillistä kestovoimaa. Muuta en osaa voimaharjoittelun onnistumisesta sanoa, kuin että jälkimmäisellä jaksolla sai laitteeseen kuin laitteeseen iskeä sen levyn tai pari enemmän painoja. Eiköhän se toisaalta kerro aikalailla sen olennaisen, vaikutus juoksussa varmaan näkyy sitten joskus myöhemmin.

Voiman työstämisen vuoksi piti jonkin verran rajoittaa kovaa juoksemista, jota kertyikin talven aikana pelottavan vähän. Hyviä vauhtikestävyysharjoituksia toki jonkin verran kertyi etenkin tammi- ja helmikuussa, jolloin myös tehoa oli ajoittain myös hieman mukana. Syyskauden sulat olisi kuitenkin pitänyt käyttää paremmin vauhtikestävyyden kehittämiseen.

Maaliskuun alku menikin sitten ihan piloille pienen tapaturman ansioista, josta onkin jo blogissa aiemmin tilitetty. Totaalilepoa tuli lähes kaksi viikkoa, joita ennen vielä yksi lähes juoksuton viikko, kun vatsa ei kestänyt vahvoja antibiootteja. Tämän viikon aikana taisin se tulehduksen sinne haavaumaankin hommata. Omaa typeryyttä tietysti, mutta olisin tosin toivonut vähän parempaa ohjeistusta myös terveydenhuollon ammattilaisilta.

Kun tästä selvittiin niin johan alkoivat sääret kipuilemaan. Joku tietysti ajattelee, että mitä sitten, mutta tilanne todellakin hetkittäin oli se, että jouduin juoksemaan pk1-vauhtisia lenkkejä suht voimakas irvistys kasvoilla. Tämän ja edellä kuvatun "vammajakson" aikana tulivat spinningintervallit harmillisenkin tutuiksi. Pääsiäinen oli varmasti monille suomalaissuunnistajalle hyvä kevätkauden avaus jossakin ulkomaanleirillä, itse puolestaan vietin pääsiäisen Alahärmässä maastohiihtoa harrastaen.

Pääsiäsen jälkeen aloin kuitenkin pian päästä taas oikean harjoittelun pariin. Jokusen kovan juoksureeninkin sain kerrytettyä. Silja- ja ankkurirastiviikonloppuna oli ohjelmassa pientä leirin tynkää Sauvossa. Suunnistus lähti sujumaan niin harjoituksissa kuin kisoissakin varsin hyvin huolimatta talvella aivan liian vähille jääneistä kuivaharjoitteista. Eihän suunnistajia nyt millään muotoa tehdä talvella niinkuin joku on joskus keksinyt väittää, mutta olisi tuonkin ajan toki voinut paremminkin käyttää hyödyksi. Mutta joka tapauksessa suunnistuksellisesti meno oli kisoissa jo ihan hyvää, vaikka kulku ei loistanutkaan kuin poissaolollaan.

Tuollaisen muutaman päivän leirin takia en nyt sitten viitsinyt hirveästi alkaa lepäilemään vaan vedin leirin jälkeisellä viikolla parit tehoreenit vielä ennen FinnSpringiä. Sielläpä sitten juoksu tuntui molemmissa kisoissa hirveältä vääntämiseltä. Lauantaina sain taisteltua kasaan vielä yllättävänkin hyvän tuloksen, mutta viestissä alkoi olla jo varsin masentavan väsynyttä puurtamista. Yhdeksään päivään vedetyt 4 kisaa ja 2 muuta tehoa muistuttivat lihaksiston kautta jättämään isojen poikien blokkileikit johonkin kauas tulevaisuuteen. Tai en tiedä, viestin jälkeen illalla lähes 50 minuuttiseksi venähtäneellä verkkalenkillä kun kaikkia niin fysiikan kuin perustuslainkin lakeja vastaan pukkasi kulkua.

Seuraavalla viikolla ei toki enää pukannutkaan sitten kulkua. Levätyn alkuviikon jälkeen sekä keskiviikon että torstain kohdalta harjoituspäiväkirjan kommenttisarakkeesta löytyy merkintä "piti vetää vetoja, en vetänyt". En puhu nyt mistään montusta, koska jos puhuisin niin halventaisin koko ilmausta ja en todellakaan edes tietäisi mistä puhun, mutta jonkin asteista ylirasitustilaa lihaksissa varmaan oli. Hyvin matalaa astetta tietenkin, mutta silti. Katsoin siis paremmaksi jättää Wappuna reenaamisen väliin ja keskittää kaiken tarmoni lihaksiston palautumisesta huolehtimiseen.

Wapusta eteenpäin laadin sitten hienon suunnitelman, millä voisin vielä epäonnistuneen alkukevään jälkeen pelastaa sen mitä pelastettavissa vielä oli SM-erikoispitkää ja nuorten MM-katastuksia ajatellen. Liian hyvinhän se olisi taas mennyt jos tämä suunnitelma olisi onnistunut. Joku Wapun ankarasta palautumisurakasta mukaan tarttunut tauti alkoi puskea pintaan jo tiistaina. Lähes parisen viikkoahan siinä sitten meni yskiessä keuhkoja ulos. Prismarasteilla kävin tietenkin typeryyttäni vielä kävelemässä kaikki ylämäet, kun happi ei kulkenut niin, että olisi juoksemaan pystynyt. No onneksi ei nyt tämä typeryys kuitenkaan sen pahemmin kostautunut.

No niin, tätä kirjoitellessa onkin sitten enää pari päivää aikaa SM-erikoispitkään ja takana alkuviikko jo vaihteeksi taas ihan hyvää reeniä. Minkäänlaista kulkua ei edelleenkään tietysti ole, mutta erikoispitkällä ei erityisen herkkä kulku lienekään se ihan tärkein asia. Kestvyyshän lienee kuitenkin edelleen jokseenkin kunnossa, joten ihan hyvillä mielin kisaan lähden. Sprintin päätin jo joskus talvella jättää väliin, kun halusin mieluummin keskittyä yhteen minulle paremmin sopivaan kisaan vähän niinkuin "kaikki tai ei mitään"-hengessä, lauantain kisalle kun ei minulla nykyisellä juoksuvauhdillani olisi varmaankaan hirveästi annettavaa.

Kaikin puolin tilanne on kuitenkin kunnon osalta sellainen, että nuorten MM-katsastuksiin en ainakaan ala kuntoani nyt sitten mitenkään tähtämään. Raadollisesti tilanne kai on se, että on turha alkaa herkistelemään kuntoa, jota ei tällä hetkellä ole olemassakaan. Alunperinkin tavoitteet oli asetettu alkukesälle sen takia, että intin oli määrä alkaa heinäkuussa. No se nyt sitten siirtyi tässä taannoin vielä puoli vuotta eteenpäin, joten tavoitteetkin voi siirtää huoletta sitten edellisvuosien tapaan SM-pitkille. Että reeniä sit vaan koneeseen, eiköhän syksyksi vielä ehdi.

DreamTeam Tiomilaan

2010-04-26T22:39:00.005+03:00

Inspiroiduin tässä SuunnistusNetin erinomaista DreamTeam Tiomilaan-juttusarjaa lueskellessani myös itse hieman spekuloimaan. Tässä lopputulos:

1. Juuso Metsälä
2. Oskari Liukkonen
3. Tuomo Mäkelä
4. Janne Weckman
5. Jarkko Huovila
6. Jere Pajunen
7. Juha Sorvisto
8. Tuomas Tervo
9. Topi Anjala
10. Mats Haldin

Esikuvaansa verrattuna pyrin kasaamaan joukkueen niin, että sääntö "Osuudelle valitun juoksijan pitää mahdollisesti juosta osuus myös omassa seurassaan." tulee aavistuksen tiukemmin noudatetuksi, jonka lisäksi ainakin omaan tietooni tulleet varmat ja todennäköiset poissaoliat on karsittu joukkueesta. Voisin varmaan vielä hiukan selitellä valintojani. Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi sekä juoksijoita itseltään että kaikilta oikeilta asiantuntijoita.

Avausosuuden Metsälä on viimeisen parin vuoden aikana hoidellut suurviestien avausosuudet varsin mallikkaasti, keskimäärin ainakin paremmilla sijoilla kuin toinen varteen otettava vaihtoehto Jones Kahelin. Ehkä hieman maku asia, mutta suositaan nyt vähän nuoruutta.

Osuudella 2 jatketaan nuoruudella. Hyvässä vedossa oleva ja esimerkiksi viime syksyn SM-yössä yösuunnitustaitojaan osoittanut Oskari Liukkonen on oiva valinta tälle osuudelle. Pitäisin tosin ehkä todennäköisempänä, että mies juoksee Deltassa osuutta 5, mutta kun taktiikkavaihtoehtoja on varmasti Deltassakin ollut pöydällä useita, niin en pitäisi tätäkään osuutta mahdottomana vaihtoehtona.

Suuret voittajathan tunnistaa kuulemma siitä, että halu onnistua on suurempi kuin pelko epäonnistua. Pitäen tämän mielessä tein managerina päätöksen joukkueeni kolmannen osuuden juoksijasta. Kyseinen herra ei ehkä ole kovinkaan profiloitunut yösuunnistajana, mutta eipä långa nattenin letkajuoksu sitä ehkä vaadikaan. Fyysisesti Mäkelä kuitenkin lienee yksi niistä suomalaisista, joka pystyy vastaamaan vauhtiin 17km:n putkella. Suurista houkutuksista huolimatta en Tsaaria osuudelle valinnut. Syy tähän löytyy viidenneltä osuudelta.

Osuudella 4 ei minulla ole SNetin valintaan mitään lisättävää. Peesaan täysin.

Huovilan kevätkunnosta ei itselläni tosin ole Siljarastien tuloksia kummempaa tietoa, mutta ei anneta sen haitata; asiantuntemus on muutenkin turhan yliarvostettua. Muutenhan jokaiselle koskaan suunnistusta edes jollain lailla seuranneelle lienee selvää, miksi tällaiseen ratkaisuun olen päätynyt.

Osuuksien 6 ja 7 juoksijoiden valinta olikin sitten varsin kinkkinen tehtävä. SNetin spekulaatiosta poiketen valitsin osuuksille miehet, jotka myös ilmoitettujen juoksujärjestysten perusteella todella niitä juoksevat. Itävuo varmasti toki olisikin terveenä ollessaan sopinut osuudelleen mainiosti. Sen sijaan on aika vaikea nähdä, että Liukkonen nykykunnossaan missään olosuhteissa juoksisi Deltan joukkueessa kyseistä osuutta.

Kylmä totuus taitaa tällä hetkellä olla, että Kalevan Rastin lisäksi millään toisella suomalaisjaoukkueella ei ole sellaista materiaalia, että näille osuuksille riittäisi aivan huippuvireessä olevia juoksijoita. Koska halusin kuitenkiin joukkueeseen laatua myös näille niin sanotuille väli osuuksille, oli varsin hyvässä vireessä olevan Jere Pajusen valinta sitten näin jälkikäteen varsin selkeä ratkaisu.

Edellä esitetystä johtuen osuuden 7 juoksijavalinta olikin sitten ehkä kaikkein vaikein tehtävä. Sorvistokaan ei vammoiltaan liene ihan huippuiskussa, mutta sääntöjen puitteissa näkisin kuitenkin ratkaisun varsin onnistuneena. Ihan huippumiehiä kun ei muillakaan joukkueilla tällä osuudella liene ja lyhyellä osuudella erojakaan ei varmasti hirveästi revitä. Medeldistanskaraktär vaatii juoksijakseen varmaa viestinviejää, ja tällaiseksi Sorviston uskon.

Osuuksille 8 ja 9 valitsin siin Tervon ja Anjalan. Tervon uskoisin juoksevan kohtuu suurella todennäköisyydellä jompaa kumpaa näistä osuuksista. Anjalan on tosin virallisesti jo ilmoitettu juoksevan osuutta 5, mutta koska uskon, että Nouskissa on tämäkin vaihtoehto jossakin vaiheessa ainakin valmennusjohdolla mielessä käynyt, hyväksyin Topin rimaa hipoen tälle osuudelle. Kyseiset osuudet alkavat olemaan huippujoukkueiden osalta jo pullollaan niitä "isoja pyssyjä", joten kahden maajoukkuemiehen valinta lienee perusteltua - kovakulkuisina kavereina varsinkin.

Ankkurin valinta kuuluu myös sarjaan, jota ei tarvi sen kummemmin lähteä perustelemaan. Suurviestiankkurina kaiken voittaneen Haldinin meriitit varmaan puhuvat riittävästi puolestaan. Lisäksi mies on edelleen yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka pystyvät oikeasti tosissaan vastaamaan Hubmannin ja kumppaneiden vauhtiin vähän nopeammissakin maastoissa.

Juu eiköhän se siitä riitä. Voisi taas joskus palailla asiaan tuon oman urheilunkin tiimoilta.

Suunnistuskausi avattu

2010-04-09T21:55:00.001+03:00

Verille raapiintuneet sääret pyytävät tekemään seuraavalla kerralla vähän realistisemman lumitilannearvion.

Hyvää maaliskuun 10. päivää

2010-03-10T11:16:00.001+02:00

Kaksi ja puoli viikkoa sitten Jorvissa tikattavana ollessani tilanne lähinnä huvitti. Nyt, kun takana on kaksi antibioottikuuria ja edessäkin vielä vähintään yksi, vilahtelee hymy kasvoilla enää aika harvakseltaan.

Mitäpä sitä kiertelemään

2010-02-24T19:41:00.004+02:00

Blogilla alkaa olla ikää pian parisen vuotta, joten eiköhän aika ole julkaista sille myös nimikkoteksti. Vähän yksinkertaisempikin kaveri varmaan ymmärtää, mitä nimellä on ajettu takaa, mutta jos ei, niin eiköhän seuraava valota asiaa aika läpikotaisesti.

Viime sunnuntaina vetelin pitkähköä vk-vauhtista korttelireeniä Tapiolassa. Hyvää settiä kaikin puolin, vaikkei nyt yllättäen mitenkään kulkenutkaan. Mutta se ei nyt ole mitenkään olennaista.

Rata vieraili siinä puolenvälin jälkeen Esport Areenan nurkilla. Eteenhän sattui siinä sitten melko säälittävänkin korkuinen aita, jonka yli nyt olisi sopivalla aitajuoksijan aitomistekniikalla päässyt varmaan helposti - tai reilusti vauhtia hiljentämällä ja vain harppaamalla yli. No aitomistekniikkaan en kovin suuresti syvässä jumissani luottanut ja vauhdin hiljentäminen nyt ei tule kysymykseenkään. Porttikin olisi vieressä ollut jos olisi malttanut rauhassa sen avata. Varmaan aidan olisi myös päässyt aika helposti kiertämään, mutta kuten sanottu, mitäpä sitä kiertelemään.

Päädyin sitten ratkaisuun, että otan kädellä tukea aidan pystytuesta ja heilautan jalat siitä yli. No kaikki nyt ei mennyt ihan niinkuin piti ja pian makailinkin sitten maassa. Totesin, että aidan yläreunaan ikävästi suojaamatta jätetyt rautatikut olivat tehneet lenkki- ja kerrastohousuista toisen sisäreiden alueella hieman hengittävämmät. Pahempaa kipua ei kuitenkaan tuntunut niin jatkoin sitten radan loppuun asti sen reilun puoli tuntia, mitä sitä oli vielä jäljellä.

Radan maalissa sitten katselin housujen repeämästä, oliko sisäreisi ottanut jotain naarmua. Olihan se, vähän enemmänkin kuin odotin. Verkkailin siitä kotiin ja vaatteiden vaihdon jälkeen siitä aika äkisti Jorviin pariksi tunniksi odottelemaan tikkausta. Että näin.

Jatkoin vielä taannoista hiihtospekulaatiota jutun kommentteihin, joten sieltä vaan lukemaan jos kiinnostaa. En minä kenenkään harjoittelua halua arvostelemaan näillä jutuilla lähteä, mutta joskus varmaan tekee hyvää itse kunkin vähän kyseenalaistaa harjoittelun lainalaisuuksia. Hiihtotekstit varmaan jäävät sittenkin tähän ellei nyt menestystä viikonloppuna Vancouverista tule. Mitään järkevää sanottavaa kun ei taida juuri olla ja lyötyäkään ei viitsisi oikein alkaa lyömään.

Onko motivaatiota

2010-01-24T13:45:00.002+02:00

En tiedä, riippuu vähän miten sen ajattelee. Jos motivaatioksi katsotaan se, että reeniin lähteminen tuntuu edes lähes aina mukavalta, niin eipä kyllä voi sanoa olevan. Mutta onpa tuo harjoituspäiväkirja täyttynyt silti vähintään entiseen tahtiinsa; eli ehkä motivaatiota voi sitten kumminkin katsoa olevan.

Masentaa vain ajatus, että kisakauden avaukseen on aikaa vielä yli kaksi kuukautta. Toisaalta kaksi kuukautta aika tason nostoon, että turha kai sen puoleen masennella. Suunnistamaan sitä vain jo kaipailisi. Syksyllä elättelin kovasti toiveita, että voisin suunnistaa läpi talven. No, niinpä saatiin sitten Etelä-Suomeenkin lumisin talvi ilmeisesti vuosikymmeniin.

Motivaatiosta tulikin mieleen, että eikö ne Hennalassa ryypiskelleet varusmiehet voisi lähettää sinne Kajaaniin. Ei varmasti ole pelkoa, että sielä tarvitsisi paljon treenailla.

No joo, antaa olla, lähden Esportiin iskemään vetoja.

Miksi suunnistajat hiihtävät? Hiihtovastaisen artikkelisarjan osa 1

2010-01-17T13:40:00.012+02:00

Aloitin hiihtokauden tämän talven osalta tuossa viime sunnuntaina. Hirveän kaukana ei taideta olla tosin siitäkään, että olisin lopettanut sen saman tien.

Pitkän lenkin juokseminen ei vaan napaillut tuolloin yhtään, joten hain sukset varastosta pölyyntymästä ja ajoin Mäenpäähän. Siitä ei ole kyllä ole hajuakaan, mitä siellä suksien pohjissa oli, vai oliko mitään, mutta huonosti ainakin luistivat. Luistelubaanakin oli varsin surkeasti ajettu - semmoinen kiva valli siinä keskellä baanaa ja toinen puoli 20cm korkeammalla kuin toinen. Hiihtää nyt en tietenkään osaa, se lienee selviö. Kylmäkin rupesi tulemaan. Sen verran alkoi vituttaa, että lopetin kaksituntiseksi tarkoitetun lenkin puolen tunnin kohdalla ja ajoin kotiin.

Olen kuluneena talvena muuttanut omaa harjoitteluani aika radikaalisti juoksuvoittoisemmaksi. En koskaan ole pitänyt hiihdosta niin suuresti, että alkaisin sitä mistään intohimosta harrastamaan juoksuharjoittelun sijasta.

Muutenkin olen toisinaan ihmetellyt suunnistajien valtavaa innostusta hiihtämiseen. Mitä järkeä on esimerkiksi joskus marraskuun alkupuolella lähteä hiihtämään lappiin, kun etenkin eteläisessä Suomessa olosuhteet juoksuun, suunnistukseen ja varsinkin nyt yösuunnistukseen ovat vielä erinomaiset. Kannattaako istua päivä suuntaansa bussissa tai junassa ja useimmissa tapauksissa vielä maksaa reissusta kohtalainen summa, jotta pääsee harjoittelemaan omaan lajiin nähden vääriä liikeratoja. Ennen reissua täytyy tietenkin hakea paikallisesta urheiluliikkeestä uusi hiihtoasu ja vähintään kaksi paria näennäisesti halpoja Madhusin tallisuksia, joista ei varmasti aina alennusta saa edes Kankaanpään Pekan tuntemalla.

Kestävyysjuoksijathan eivät juuri hiihtele talvisin yksinkertaisesti siksi, että hiihto ei parhaalla mahdollisella tavalla kehitä juoksussa vaadittuja ominaisuuksia, suomeksi juoksuaskelta. Suunnistajan askel ei tietenkään yhtä monotoninen ole kuin juoksijoilla, joten pelkkä tiellä juokseminenkaan ei toki aivan lajinomaisinta harjoittelua ole. Mutta on se nyt silti pirun paljon lähempänä kuin hiihto millään tekniikalla. Varmasti juokseminen tiellä on paras vaihtoehto silloin, kun maastoon ei pääse. Miksi siis suunnistajilla jopa aivan maailman kärjen tuntumassa on varaa tehdä näin suuria kompromisseja harjoittelussaan, kun juoksijatkaan eivät sellaisia tee. Loukkaantumistilanteet ovat tietenkin sitten asia erikseen.

Ymmärrän tietenkin, että suurilla juoksumäärillä - joista en vielä mitään tiedäkään - on hiihto hyvä keino jalkojen säästämiseen. Uskon kuitenkin, että järkevästi suunnitellulla juoksuharjoittelulla paikat pystytään myös pitämään kunnossa. Esimerkkejä löytyy, tosin yksilöiden välisiä erojakin loukkaantumisherkkyydessä tunnetusti aika lailla on. Hiihtoakin pystyy sisällyttämään ohjelmaan varmasti pieniä määriä, kunhan ei siitä tule itse tarkoitus. Viime aikoina olen itse noudattanut mallia, jossa viikosta kuusi päivää on juoksuharjoittelua ja yksi päivä on pyhitetty korvaaville, useimmiten vesijuoksulle. Niin ja se se nyt vasta loukkaantumisriski muuten onkin, kun hiihdetyn talven jälkeen keväällä yhtäkkiä nostetaan juoksumäärät tappiin.

Jees, tämä on vain minun mielipiteeni tästä asiasta, ja varmasti tulee sekin ajan kuluessa jalostumaan vielä johonkin suuntaan. Ja kyllähän sitä hiihdellä saa, jos siitä tykkää, ei tämän urheilunkaan nyt niin hektistä tarvitse aina olla. Mietinpä tässä vain tilanteita, joissa aletaan olemaan iän puolesta vaikkapa jossain kolmenkymmenen kieppeillä ja ihan hyvää kansallista menenstystä takana. Miksei siinä vaiheessa voisi lyödä all in silläkin uhalla, että paikat hajoaa ja katsoa mihin pääsee. Eivät veteraanien MM-kisat jossain Australiassa ole mielestäni niin arvokas tapahtuma, että niitä varten tarvitsisi alkaa säästelemään, jos mahdollisuuksia vielä on menestyä yleisessäkin. Ja melkeinpä voisin vannoa, että sveitsiläinen suunnistus ei ole päässyt asemaan, jossa se nyt suunnistusmaailmassa on, hiihtämällä.

Vielä yksi juttu. Teksti ei käsittele millään tavalla hiihtosuunnistajia, hiihtäviä suunnistajia tai suunnistavia hiihtäjiä vaan suunnistavia suunnistajia. Muilla ryhmillä on omat harjoitusmetodinsa, joita minä en lähde spekuloimaan.

Jääkää kuulolle, hiihtovastainen tekstini saattaa hyvinkin saada jatko-osan, jossa käsitellään ylitseampuvaa hiihdon ihannointia suomalaisessa urheilukulttuurissa.

Joululiikennettä

2009-12-26T23:08:00.003+02:00

24.12

Joulun menoliikenne sujui kokonaisuudessaan odotettua paremmin lihaskireydestä ja jumisesta lihaksistosta huolimatta. Kuolonuhreilta ja vakavemmilta revähdyksiltä vältyttiin. Tielaitoksen mukaan ruuhkia ei juuri tiestölle päässyt syntymään ja vauhditkin totta tosiaan pysyivät aisoissa.

Joulun paluuliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan tänään ja huomenna. Lihasten elastisuuden on ennustettu olevan koko alavartalossa huono, paikoin erittäin huono. Liikkuva poliisi pyytääkin tiellä liikkujilta malttia muistuttaen, että Billnäsiin on aikaa vielä yli kolme kuukautta.

Raatojuoksu yms

2009-11-03T22:54:00.003+02:00

Oli tosiaan lauantaina, niinkuin joku saattaa ehkä tietääkin. Hieno tapahtuma, ainakin toi 20km, ihan jo kisan luenteenkin vuoksi, mutta myös maaston ja radan puolesta.

Juoksin ihan kohtalaisen juoksun ilman mitään mainittavampia virheitä. Ainahan tuollaisella matkalla tietysti joutuu tekemään kompromissireitinvalintoja voimien säästämiseksi, mutta mielestäni onnistuin siinäkin varsin hyvin ottamatta liikaa tappiota. Tankkaus ja vauhdinjakokin onnistuivat varmaan jokseenkin hyvin, kun ainakin maaliin selvisin sen suuremmin hyytymättä. Sitä voi toki aina sitten spekuloida, että olisiko voinut aloittaa rohkeamminkin. Mutta mistä tuotakaan nyt sitten tietää?

Lopussa yritin vähän vielä juosta kilpaa Leskisen kanssa, mutta en pärjännyt, kun tiellä jaloista ei enää enempää irronnut. En tiedä sitten, mahtoiko Ape juosta edes tosissaan, eikä se toisaalta minua juuri kiinnostakaan. Olen tyytyväinen itseeni, että sain vielä väsyneenäkin otettua itsestäni irti sen, mitä otettavissa oli. Liian usein tällaisissa tilanteissa sakkaaminen on tapahtunut henkisellä puolella.

Sitten muihin aiheisiin, ja kolme pistettä päälle kuin Nuuttilalla ikään...

Itsekkäänä ihmisenä siteeraan seuraavaksi vähän omaa tekstiäni: "Viikon verran olen nyt taas koittanut treenailla. Yllättävän kivuttomasti on homma lähtenyt tänä vuonna liikkeelle."

Tuollaista ei pitäisi koskaan mennä kirjoitamaan. Eipä ehtinyt kovin kauaa kausi tästä vanhentua, kun jo alkoivatkin vanhat tutut penikka- ja säärivaivat. Seuraava reilu viikko menikin sitten ilkeiden kipujen kanssa juostessa. Kuukauden puhki olleen pyörän renkaan sitten tosin paikkasin ja ajattelin, että säästäisin jalkoja pyöräilemällä. Ehdin jopa 40 minuuttia ajella, kun jo sisärenkaan sijaan tällä kertaa ulkorengas repesi. Jätin pyörän Meilahteen ja ajelin bussilla kotiin. Yhtenä iltapäivänä ajattelin lähteä kovalla alustalla juoksemisen sijaan suunnistamaan, mutta autostahan oli ilman muuta akku vaihteeksi tyhjentynyt. Sen verran hajotti, että siirryin loppupäiväksi urheilusta matematiikan pariin. Kun yhtenä aamuna vielä junaillessani Pohjanmaalta kohti pääkaupunkiseutua oksentelin aamupalat loppumatkasta ulos ja kärvistelin sen seurauksena loppupäivän erittäin huonovointisena, jäivät viikon reenaamiset melko vähiin.

Onneksi muutamat viime päivät raato mukaan luettuna ovat näyttäneet jo vähän paremmilta jalkojen suhteen. Nyt pitää vain ottaa maltilla, eikä alkaa taas ahnehtia, kuten tuli ensimmäisellä viikolla vaihteeksi tehtyä. Eiköhän se tästä lähde.

ylimenokausi ohi

2009-10-17T23:58:00.006+03:00

Siinähän tuo meni ihan mukavasti. Jotain mäkkäriäkin tuli aika monella eurolla sponssattua, ja nyt on kyllä rasvaprosentti huipussaan. Viikon verran olen nyt taas koittanut treenailla. Yllättävän kivuttomasti on homma lähtenyt tänä vuonna liikkeelle.
Tuossa pari karttaa, jotka nyt sattuivat skannerin ääreen kulkeutumaan. Ylempi tuli työstettyä siinä samalla reissulla mannan kanssa, alempi tuossa viikolla jokunen päivä myöhemmin.

Mannasta vielä sen verran, että osuudella 24 sain kerrytettyä virhesummaa noin minuutin. Kulku oli juuri sellainen kuin saattoi odottaa kuukauden treenitauon jälkeen peräkkäisinä päivinä vedetyistä kovista jälkimmäisessä olevan.

Lisää juttua mannasta ja vaikkapa Eero Hautalasta voi lukea joiltain muilta foorumeilta, esimerkiksi vaikka linkkilistan uudesta ykkösestä. Se siitä...

Kausianalyysi 2009

2009-09-20T14:19:00.017+03:00

Olen selaillut menneen kauden harjoituspäiväkirjaani ja yrittänyt analysoida tekemisiäni. Tottakai kausi oli jälleen kasvattava sekä urheilijana että ihmisenä muutenkin, mutta juurikaan minkäänlaiseksi tulokseksi ei tehty työ vain jalostunut. Kyllä se syö, en voi väittää vastaan, vaikka menestyksen tavoittelu itsessään ei olekaan syy siihen, miksi urheilen. Ehkäpä tällaisen kauden jälkeen olisi mukavampi katsella harjoituspäiväkirjaa ja todeta, että menestystä ei tullut, koska olen harjoitellut päin helvettiä. Valitettavaa tai ei, en kuitenkaan voi niin tehdä. Näkisin, että monet perusasiat harjoittelussani ovat varsin hyvällä mallilla. Harjoittelun ja levon suhde on ollut kohdallaan, mistä varmaan hyvänä osoituksena käy se, että kausi meni lähes kokonaan ilman sairastelua. Myös harjoittelun rytmitys on mielestäni kunnossa, huoltavaa harjoittelua ja lihashuoltoa on tehty tunnollisesti, ja niin edelleen ja niin edelleen. Jotain kuitenkin täytyy olla vialla. Päällimmäisenä ajatuksena mieleen nousee, että kaiken määrävouhotuksen keskellä olen ajoittain unohtanut sen kuitenkin kehittymisen kannalta tärkeimmän asian - laadun.

Pohjien teon aikaa, mutta silti...

Alkutalvi meni perinteiseen tapaan kohtalaisilla määrillä, alhaisilla tehoilla ja kestovoimaa työstäen. Näennäisesti ihan hyvää työtä, mutta jotenkin jäi jälleen vähän laimea maku. Harjoituspäiväkirjaa selatessa mieleen tulee ajatus, että niinköhän oli taaskaan oikeasti mietitty, mitä ominaisuutta - sen kestovoiman lisäksi - milloinkin johdonmukaisesti tulisi kehittää. Tuskin.

Kokemisen arvoisia kokemuksia

Kirjoitin viime keväänä ylioppilaaksi. Lukuloman ja kirjoitusten aikana pidin yli kuukauden mittaisen lähes totaalisen treenitauon. Kuulostaa tietysti oudolta aktiiviurheilijana itseään pitävältä, mutta en voi sanoa katuvanikaan sitä yhtään. Olen kaikissa suoritusluontoisissa asioissa hyvin äärimmäinen ihminen. Tällä kertaa laudaturien tavoittelu meni arvojärjestyksessä urheilun edellä, ja keskitin energiani siihen. Voin sanoa nauttineeni niistä tunneista, joita Härmä-salissa vietin koepapereiden kanssa.

Kirjoitusten jälkeen vietin kolme viikkoa Espanjassa A-P:n kanssa treenaillen. Reissu oli kaikin puolin erittäin hieno. Tärkeimpänä asiana noin urheilun kannalta näen uudentyyppisiin maastojen saamisen maastopankkiin. Muutenkin treeni maistui ihan mukvasti. En sano, että homma olisi sieläkään ollut täysin järkevää. Penikkatautikin vaivasi. Näen kuitenkin, että treenijakso täytti tehtävänsä. Tärkein asia kun kuitenkin oli saada perusharjoittelu uudelleen käyntiin. Mikäli keväällä olisi halunnut tulla, olisi tässä vaiheessa täytynyt harjoitella huomattavasti kovemmilla tehoilla. Mutta ottaen huomioon kevättalven treenitaustan, olisi se ollut varsin likinäköistä toimintaa.

Suunta kadoksissa

Tein kevään mittaan itselleni ja muille selväksi, että myös toukokuun ajan keskityn treenaamiseen kilpailuihin panostamisen sijasta. Niin kai teinkin. En pudottanut harjoitusmääriä tai muutenkaan herkistellyt. Kuitenkin johdonmukaisen kehittävän harjoittelun sijasta sapluuna oli vähän "mitä nyt sattui huvittamaan"-tyylinen. Välillä tein joitain täsmätreenejä tulevia kisoja ajatellen, välillä jotain muuta mitä mieleen tuli. Mukavaa oli ja heikkotasoiseslta SM-erikoispitkältä tuli 15. sija. Kuukausi on silti pitkä aika hukkaan heitettäväksi.

Uuteen nousuun

SM-sprintin jälkeen tein muutoksen kohti parempaa ja laadin hyvät suunnitelmat,koko kesän varalle. Alkukesän hain juoksuuni vauhtia radalta ja useammasta juoksukisasta. Keskityin myös nopeuden ja juoksutekniikan kehittämiseen. Suunnistusharjoituksia vähensin tietoisesti. Kai olin vain sitä mieltä, että aika ei riitä panostamaan taitoon ja sileän juoksuvauhtiin yhtä aikaa. Näin jälkikäteen en oikein ymmärrä mitä ajattelin.

Rastiviikkojen jälkeen panostuksen kohteet vaihtuivat mäkijuoksuun ja loikkaominaisuuksiin. Elokuun aikana herkistelin lihaksia nopeusvoimalla ja pyrin hakemaan suunnistusvireen kohdalleen ennen SM-kisoja. Tein jonkin verran harjoituksia, joissa oli yhdistetty suunnistusta ja kovaa juoksua. Koin ne erittäin hyviksi. Pääsin hyvään kuntoon ennen SM-pitkää.

Leuka rintaan, poskiontelot tukkoon

Vire oli hyvä SM-pitkälle mentäessä. Karsinnassa kävi kuitenkiin niin kuin monissa kauden aiemmissakin kisoissa, en saanut suoritusta pysymään hallinnassa. Tipuin betoniin. Karsintapäivästä alkoi sitkeä flunssa. En osannut varoa tarpeeksi ja paranella itseäni täysin terveeksi.Vedin muutaman treenin ja otin poskiontelon tulehduksen. SM-keski jäi väliin ja lopetin kauteni siihen. Jäin vain miettimään, olisinko voinut estää sairastelut olemalla tietyissä asioissa huolellisempi. Ehkä tai ehkä en, ensi kerralla ainakin osaan olla tarkempi.

Pähkinän kuoressa

Fysiisen puolen harjoittelusta aika kattava esitys tulikin jo edellä. Kesän edesottamuksiini voin sanoa olevani suurimmaksi osaksi tyytyväinen. Loppukautta kohden alkoi myös tuntua, että keho alkaa kestää myös oikeasti tehokasta harjoittelua. Tai ehkä kyse oli enemmänkin siitä, että opin juoksemaan kovat treeni oikealla tavalla rennosti. Kauden tavoitteina olivat nopeus- ja nopeusvoima ominaisuuksien kehittäminen. Hyvän kesäharjoittelun johdosta ne myös nähdäkseni kehittyivät, ja talvenkin liukkailla onnistuin pitämään ominaisuudet kohtalaisella tavalla yllä. Viime vuoden kausianalyysissa luki lisäksi, että tarkoitus olisi parantaa sileän juoksuvauhtia. Paranihan sekin toki, mutta on harjoittelussa senkin suhteen vielä paljon säädettävää. Ihan hyvä tästä kuitenkin on jatkaa, eipä siinä...

Taitopuolella kausi oli vaikea. Suorituksen hallinta ei ollut sitä mitä pitäisi ja oikeasti hyviä suorituksia tuli vain muutamia. Tavoitteena kaudelle oli tehdä paljon erilaisia ja laadukkaita suunnistusharjoituksia. Paljon erityyppisiä reenejä myös tulikin tehtyä, kun suunnistinkin vielä läpi talven. Kuitenkin se viimeinen silaus, joka olisi tehnyt hommasta oikeasti viimeisen päälle kehittävää, jäi puuttumaan. En vain jaksanut oikeasti keskittyä kunnolla jokaiseen harjoitukseen ja miettiä, mitä reenillä oikeasti ajetaan takaa, mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Samoin oli analyysien teon laita. Eiköhän tuossa ole tarpeeksi syitä siihen, miksi suunnistus ei suju. No sanotaanpa nyt silti yksi positiivinenkin asia. Pitkään ongelmana ollut peitteisten alueiden suunnistaminen on kehittynyt.

Huominen ei koskaan kuole

Kuten edellä on käynyt jo ilmi, on ensi kaudella harjoittelua suunniteltava huolellisemmin. En näe, että olisi tarpeellista tässä vaiheessa asettaa mitään yksittäistä kattavaa tavoitetta koko kaudelle, sillä sopivalla jaksotuksella kauden aikana ehtii kyllä kehittää eri ominaisuuksia kattavasti. Sama pätee myös taito - fysiikka-suhteessa. Tiedän toki, että eniten menestymistäni rajoittava tekijä on juoksuvauhti, mutta olen alkanut olla vähän sillä kannalla, että on varsin typerää ajatella juoksuvauhdin kehittyvän parhaiten panostamalla pelkästään suuresti koviin intervalleihin tai vastaaviin hyvällä alustalla, varsinkin puhuttaessa nimenomaan suunnistusjuoksuvoimasta. Maajoukkueen valmennusjohtokin kovasti huutelee ratajuoksuvauhdin perään, mutta mitä yhteistä todella on juoksuradalla ja vaikkapa elokuisten Unkarin MM-kisojen maastoilla? En vastaa, mutta sen sanon, että olen alkanut erinäisten tapahtumien vuoksi ymmärtää voiman merkityksen suunnistuksessa. Ehkä päällimmäisenä mieleen on jäänyt ilta heinäkuulta, tarkemmin Kainuun toisen osakisan jälkeinen, ja Ukkohallan laskettelurinne. Jatkossa voimaa on tehtävä ennemmän läpi kauden. Suo, mäki tai puntit, miten vain, mutta enemmän kuin vain marraskuusta helmikuulle. Taitopuolellakin pitäisi virheistä ottaa oppia ja keskittyä tekemiseen paremmin niin itse suorituksissa kuin valmistautumisessa ja analysoinnissakin.

Entäpä ensi kauden tulostavoitteet? Tavoitteena on juosta kaksi urani parasta suoritusta Porissa 12. ja 13. kesäkuuta. Tiedän kyllä, mikä yleinen mielipide on "Teen parhaani ja..."-tyyppiseen tavoitteenasetteluun, mutta eipä taida epärealistisilla sijatavoitteilla uhoaminenkaan muuta kuin siirtää keskittymisen pois siitä, mikä kuitenkin on kisan kannalta tärkeintä eli laadukkaasta valmistautumisesta.

Heinäkuun puolesta välistä eteenpäin "kasvan mieheksi" jossain päin Suomea. Siksipä en syksyn SM-kisoihin aseta minkäänlaisia tavoitteita; tässä vaiheessa on vielä mahdotonta tietää, millainen vaikutus sotimisella loppujen lopuksi tulee olemaan kuntooni. Valitettavan monella se tuntuu olevan varsin yltiönegatiivinen. Jää nähtäväksi, miten minun ja viimeisen juniorisyksyni tulee käymään.

Kausi ohi

2009-09-15T13:16:00.002+03:00

Hengailin tuossa sunnuntaina AM-erikoispitkän kisapaikalla, ja H Hakalahan siellä sitten diagnosoi jo viikon kestäneen flunssani vedenpitävästi sikainfluenssaksi. Kävin nyt silti tänään hakemassa toisenkin asiantuntijan lausunnon, ja diagnoosi vaihtui poskiontelun tulehdukseksi. Sain mukaan antibioottireseptin ja suosituksen olla juoksematta launtaina SM-keskimatkaa.

En tiedä, onko tämä nyt sitten jotain jälkitautia vai mitä. Loppuviikosta kun piti jokunen treeni mennä työstämään pahimpien flunssan oireiden kadottua. Yksi vähän reippaanpikin tuli tehtyä, kun kävin uhmaamassa sydänlihaksen tulehdusta Santavuoressa parin suunnistusvedon verran. Laatureeni ja hieno maasto, mutta olisi silti voinut jättää väliin. Yllätyin muuten hieman, kun näin kyseisen kartan. Suomerkinnät tosiaan olivat niin pienet kuin pesupaikalla väitettiin, jopa täysin huomaamattomat juostessa. Joka tapauksessa sunnuntaiaamuna olo oli jälleen helvetin tukkoinen.

Lopetan siis kauteni tähän. Todennäköisesti juoksen silti SM-yön ja varmaan jotain muutakin pientä, mutta päivittäinen reenailu varmaan riittää tämän kauden osalta. Ehkä nuuttilamainen rentomielinen valmistautuminen tuottaakin yössä parempaa tulosta kuin hirveä panostus. Tai ainakin sen tiedän, että minun yösuunnistustaidoillani on kulku tai sen puuttuminen SM-yössä täysin toisarvoinen asia.

Uuden kauden tulen aloittamaan 25mannan jälkeisenä maanantaina - Aarteen ja Aarton, sekä ruotsiksi Valfridin, nimipäivänä - 12.10.2009.

Vituiks män

2009-09-06T21:16:00.002+03:00

Fyysisesti olin valmistautunut SM-pitkälle erittäin hyvin. Olin ja olen, niinkuin toki tässä urakehityksen vaiheessa kauden pääkisojen aikaan tuleekin olla, ehkä parhaassa kunnossani ikinä. Taidollisesti valmistautuminen ei ollut aivan niin loistavaa. Olisin ehkä kaivannut vielä viikolla sen yhden suunnistusreenin vaikkapa viistoistatonnisella kartalla. Siihen ei muka kuitenkaan riittänyt aikaa ensimmäisen viikon kaikilta puolipakollisilta opiskelijariennoilta. No tiedä sitten olisiko silläkään ollut mitään sen suurempaa merkitystä. Itseluottamus oli kuitenkin hyvä ja vanhat kartat tutkittu pohtien, miten tuossa maastossa tulee suunnistaa.

Kaikki nuo pohdinnat unohtuivat kuitenkin karsinnan ykkösvälillä. Tuhlasin siinä yli kaksi minuuttia elämästäni. Ehkä ennen lähtöä olisi pitänyt keskittyä huolellisemmin tai jotain muuta, millä suunnistus olisi lähtenyt heti raiteilleen. Toisaalta olen huomannut, että ainakaan mikään suurieleinen tyhjin katsein kaukaisuuteen tuijottelu lähtöpaikalla ei muuta kuin kerää turhia paineita itselle.

Radan keskivaiheilla homma sujui hienosti. Liput halkesivat mukavasti ja juoksukin oli melko hyvää. Ei ihan sitä kaikkein kovinta lentoa, mutta kuitenkin. Olin rauhallisin mielin finaalipaikan suhteen.

Ennen kisaa olin painottanut itselleni, että karsinnassa on oltava aikaa ja malttia tehdä varmistuskaarroksia. Rastilla yhdeksän niitä ei ollut. Lauantai-iltana nimeni ilmestyi nettiin B-finaalin lähtölistalla.

Samaisena iltana olin edelleen motivoitunut tekemään elämäni juoksun seuraavana päivänä - kaikesta huolimatta.

Sunnuntaiaamuna jo lauantaina vaivannut kurkkukipu oli vaihtunut kunnon flunssaksi. Edellinen taisi olla Kuortaneen kestävyysjuoksuleirin aikoihin vähän ennen viime joulua. En selittele, sillä lauantain juoksuun kurkkukivulla ei ollut mitään vaikutusta. Jos taudille nyt jotain merkitystä hakee, niin ehkä se ainakin vähän helpotti karsiutumisesta aiheutunutta pettymystä. Ei sunnuntaina olisi tultu kuitenkaan.

Alkaa kulkea

2009-08-27T18:29:00.006+03:00

Vähän juttua AM-kisoista ja muusta valmistautumisesta kohti Sm-kisoja, olkaa hyvä.

Retroa

AM-pitkä juostiin tänä vuonna Vähäkyrössä, mikä nyt jo sinänsä on aika mielenkiintoista. Kun valvojan lausunto etukäteen vielä lupaili työmiehen maastoa ja retrokarttaa, niin olihan siinä odotukset korkealla. Maasto kyllä oli juurikin sitä mitä lupailtiin, mutta kartta oli oikeastaan täysin kelvollinen, eikä mitään suurta luovuutta suunnistajalta vaatinut. Saattaapi tämä näkemys toki johtua siitäkin, etten aivan jokaista reeniäni ole tänäkään kesänä juossut keväällä 09 päivitetyllä tulosteella.
Ehkä parhaiten kisasta mieleen jäänyt asia oli se, että keho alkoi lupailla jo kulkua ensimmäistä kertaa sitten viime lokakuun. Suoritukseen muuten en ole täysin tyytyväinen, sillä pientä koukkua kertyi vielä vähän siellä täällä ja varsinkin aivan rastiympyröissä.
Metsässä olin kyllä varma voittavani kisan, mutta lopulta eräs pikkukisojen mies kiilasi edelle kymmenellä sekunnilla. Tokihan järjestys on aivan oikea, kun vertailussa ovat puolustusvoimien ammattiurheilija ja kokopäiväisesti töissäkäyvä kuntoilija.

Sateen sattuessa suunnistetaan sateessa

Väliotsikon lause on Nivukosken elämää suurempia elämänviisauksia AM-viestin ratamestarin lausunnosta. Niin ratamestarin kuin valvojankin lausunnot olivat ennen kisaa täynnä ylenpalttista hehkutusta maaston vaikeudesta. Oli legendaarista, pelonsekaista kunnioitusta herättävää ja vaikka mitä. Ennen NuJua Pajulan Ilpo jatkoi vielä propagandaa sanomalla lehdessä suunnilleen, että jos osaat suunnistaa Simpsiöllä, osaat missä vain. Miehiltä kaikilta unohtui kuitenkin tärkein Simpsiötä kuvaava adjektiivi: puhkijuostu. Eikä tuo vuoren itärinne, jossa viesti suurimmaksi osaksi juostiin, muutenkaan ole niin ihmeellinen, että siitä hirveästi tarvitsisi ylisanoja käyttää. Länsirinne sitten onkin jotain aivan muuta, mutta siitä lisää jäljenpänä.
Itse viestissä juoksin miesten sarjassa osuutta kaksi. Metsään pääsin aika kaukana kärjestä, mutta kovaa piti silti lähteä, kun lupasin ennen metsään pääsyä juosta entisen seurani suurimman staran kolmella minuutilla kiinni ykköselle. Vähän tuli taas uhottua turhaan, sillä selkä alkoi vilkkua edessä vasta kolmosella. Joka tapauksessa kovasta alkuvauhdista johtuen pensseli oli alkumatkasta aika karkeahko, mutta suuremmilta virheiltä silti vältyin. Yleisörastin jälkeen alkoi vähän jo tossu painaa, joten loppulenkki meni aika verkkaisella vauhdilla tarkasti suunnistaen. Hyvä juoksu.

Kohti Askolaa

Kunto on hyvässä nousussa ja saattaa vaikka olla, että tällä kertaa kunnonajoitus osuukin nappiin. Fyysisesti aika lailla kaikki, mitä on tehtävissä, alkaa olla tehty. Olen varsin tyytyväinen elokuun treeneihin. Nyt vain täytyisi jostakin kaivaa sellainen henkinen tila, jolla suoritukset tulevat ensi viikonloppuna pysymään täysin hallinnassa. Vähän karttaa vielä loppuun:

Yllä tyhjennysharjoituksen loppuun kisavauhtiseksi tarkoitettu suunnistus. Hyvin tyhjentynyt olo olikin, sillä totaalisen hyytymisen jälkeen vauhti oli täyttä hölkkää. Alla sitten sitä jo edellä mainostettua Simpsiön länsirinnettä. Ihan kohtalaisen näköinen viiva, kun muistetaan, että täällä ovat ne kuuluisat isot pojatkin joskus vähän pummanneet.

Yllä pientä rinnetreenin poikasta oikein Suunnistaja-lehdessä esillä olleessa maastossa. Sen verran voin ratamestarin erikoista pohtiville vinkata, että noihin kivikkoihin ette varmaan tositilanteessa haluaisi. Alla sitten priima treeni Vallameilta. Radan eteläisimmän rastin leimasin harmittavasti väärällä kumpareella, ja muuten nättiin viivaan tuli ikävä kauneusvirhe. Olen kuitenkin erityisen tyytyväinen tekemiseeni tien itäpuolen peitteisemmillä alueilla.

Päivä

2009-08-14T18:53:00.008+03:00

Hölkkäilen alkuverkkaa soratiellä aivan Ilmajoen Santavuoren huipun tuntumassa. Takana on aivan normaali Kurikassa vietetty aamu, edessä ehkä itselleni vähän turhankin harvinainen mäkivetoharjoitus. Sen verran nättiä säätä on tarjottu, että juoksen asiaan kuuluvasti ilman paitaa ihanat trikoosortsit jalassa. Saattavathan nyt olla viimeiset mahdollisuudet tälle kesälle saada edes pientä rusketusta.

Juoksu on aika peruspuurtamista, ja vatsassakaan ei ole aivan paras mahdollinen olo. Tilannne on hyvinkin tuttu, joten ei siitä sen suurempaa stressiä. Tien yli edestäni juoksee eläin, jonka sentään tunnistan ketuksi. Mietin, ovatko kaikki lähimenneisyydessä luonnossa viettämäni hetket olleet jotenkin hektisiä, kun en ole moistakaan vapaana vuosiin nähnyt. Muutaman minuutin päästä samainen luontokappale juoksentelee tiellä jälleen, mutta minut nähdessään hyökkää takaisin metsään. Yritän vähän tähyillä pusikkoon ja pitää mekkalaakin, jotta toveri tulisi ulos piilostaan, mutta eipä onnistu. Lähden hymyillen laskettelemaan mäkeä alas tuumien, että onpas upea eläin.

Ensimmäisen reilu kolmeminuuttisen vedon jälkeen vatsa alkaa tempuilla ja puska kutsuu. Aion kuitenkin juosta ne suunnitellut 5-6 vetoa oli olo sitten mikä tahansa. Kyllähän metsässä puskia riittää vaikka joka vetoa kohden.

Loppu reeni meneekin sitten suunnitellusti. Ajasta ei hirveästi sekunteja irtoa, vaikka veto vedolta yritänkin puristaa. Terävimpää vireeseen on vielä matkaa, mutta nautin ajatuksesta, että yksi hyvä askel kohti sitä on jälleen otettu.

Viimeisen vedon jälkeen tien penkalla lämmintä vettä Gutzyn mustasta pullosta siemaillessani kohdalle pysähtyy mies skootterilla ja alkaa heittämään juttua. Kertoo treenailleensa joskus itsekin kyseissä penkassa. Tarinaa tulee myös paikallisesta naishiihtäjälegendasta, joka oli aikoinaan vedellyt reippaan kilometrin mäkeä autonrengas perässään. Kaikenlaista valmennusjuttuakin tulee kaupanpäällisiksi. Hienoja tällaiset ihmiset. Hieman ehkä jälkeenpäin tosin hymähtelin itsekseni huvittuneena, sillä ainakin miehen keskivartalon rakenteen perusteella noista omista reenikokemuksista taitaa olla armottoman pitkä aika.

Aika jäykänoloisen loppuverkan jälkeen kiipeän vielä Santavuoren näkötorniin ihailemaan lakeutta. Hetken mielessäni pyörii edessä oleva muutto Espooseen, mutta sitten karkotan ikävät
ajatukset mielestäni ja nautin rauhoittavasta näköalasta. Kuin varhaisteinit konsanaan, kaiverran vielä nimeni ylätasanteen kaiteeseen Corollan avaimella, sillä jotenkin se vain sillä hetkellä tuntui hyvin tarpeelliselta toimenpiteeltä. Sen jälkeen kiipeän alas, hyppään paahtavan kuumaan autoon ja lähden huristelemaan nautiskeluvauhtia kohti Pitkämöä. Radiossa soi Britneyn If You Seek Amy ja fiilis on aivan mahtava.

Iltapäivä meneekin sitten palautellessa kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Syön makaronia, palauttelen lihaksia järvessä ja otan päiväunet. En koe, että tuhlaisin mitenkään elämääni. Kokonaisvaltaisen urheiluun vihkiytymisen pilaavat vain vetotreenin jälkeen erittäin hyvältä maistuva mustikkamuffini ja lähinnä auringonottotarkoituksessa tehty melontaretki. Näillä käsillä tosin melontakin käy urheilusta, ei siinä mitään.

Illalla juoksentelen vielä lyhyen palauttavan Säntin pururadalla. Reitin alkupuolella pysähdyn varmaan puoleksi minuutiksi polkujen risteykseen, kun en osaa päättää, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Valitsen oikean eli pidemmän vaihtoehdon. En siksi, että se on pidempi, vaan siksi, että se vain jollain kummalla tavalla houkutteli enemmän. Sen verran tiheään olen tätäkin reittiä viimeisen parin vuoden aikana juossut, että sekään vaihtoehto ei varmasti mitään suurta uutta elämystä tarjoa, mutta silti.

Lenkin loppupuolella reitti kulkee umpi metsässä. Hieman kummastun, kun yhtäkkiä alan kuulla musiikkia, joka kuulostaa mielestäni lähinnä joltain Afrikan tai Australian alkuperäisheimon tuotokselta. Sanottakoot nyt, että en juuri mitään musiikista tiedä, joten saattoi se olla jotain sambaa tai tangoakin. Huomaan toki suurimman hämmästyksen jälkeen, että musiikki tulee läheisen talon pihasta. Säntissähän näitä kaiken maailman aboriginaaleja on ihan omastakin takaa. Joka tapauksessa mukavahan se on välillä lenkillä kuunnella muutakin kuin linnunlaulua ja vittuiluhuutoja. Varsinkin kun edellisestä ja tähän mennessä ainoasta soittimen kanssa juostusta lenkistä alkaa olemaan noin viitisen vuotta.

Iltaa käyn istumassa Jalasjärvellä pippaloissa, joita etukäteen mainostettiin elämää suuremmiksi juomingeiksi. Eräs sankari siinä esittäytymisen yhteydessä kertoo olevansa entinen suunnistaja, ja nykyinen alkoholisti. No mikäpä siinä, siinäpähän on. Taitaa olla äärimmäinen ihminen, kun molempiin ei pysty kerralla panostamaan. Seuraavalle aamulle suunnittelemani juoksutekniikka- ja nopeusharjoitus alkaa samantien herättää yllättävänkin lämpimiä ajatuksia.

*****

Tuoreimmassa Juoksija-lehdessä ex-maratoonari Holmen kertoi suurimpia häntä urallaan motivoineita asioita olleen se, että hänellä olisi ollut mahdollisuus tehdä elämällään mitä tahansa muutakin kuin juosta. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun pointti miehen kirjoituksista ei mennyt täysin perille, sen verran korkealentoista tekstiä on tullut joskus ennenkin. Mutta ei minun toisaalta tuota tarvitsekkaan ymmärtää, nämä ovat jokaisella henkilökohtaisia juttuja. Tämän tarinan tarkoitus oli esittää yksi tärkeimmistä itseäni kestävyysurheilun pariin motivoivista seikoista. Monet toisaalta niin puuduttavat hetket harjoittelun parissa ovat opettaneet nauttimaan pienistä asioista, joita ei ennen osannut arvostaa. Ja ne opettavat sen kyllä yhä joka päivä uudelleen. Ehkä tässä on yksi syy, miksen ole vielä tähän mennessä tarvinnut Facebookia antamaan elämälleni sisältöä. Mene ja tiedä.

ei sprinttimieheksi

2009-07-26T19:43:00.005+03:00

Juu, juoksentelin tuossa puolitoista viikkoa sitten finillä kahtena viimeisenä päivänä. Yritin nyt sitten hakea tekemiseen jotain kontrollia, kun Kainuussa sitä ei oikein ollut. Neljännen päivän keskimatkalla otin oikein vauhtiakin pois, jotta liput löytyisivät paremmin. Löytyiväthän ne sitä yhtä, joka oli minuutin rastivälin lopussa, lukuun ottamatta. Sillä välillä onnistuin käyttämään väärän lähtösuunnan ansiosta kolme minuuttia. Reitit muuten piirtelin vaihteeksi reittihärveliin, katsokaa sieltä.

Viimeisen päivän pitkällä matkalla en sitten vauhtia enää viitsinyt pidätellä, ja kuinka ollakkaan suunnistuskin sujui. Paras pitkänmatkan kisa tänä vuonna näki päivän valon. Tarkennetaan nyt vielä, että paras kisa suorituksen hallinnan kannalta. Kulkuhan oli taas jotain aivan karmeaa. Yhtään ylimääräistä energiaakaan ei maalissa enää ollut, sen verran raskas kisa jo lämpötilankin vuoksi takana oli:

Jos oli suoritukseni pitkällä matkalla hyvä niin sitä oli kisa myös itsessään. Rata oli aika pirun asiallinen, suorastaan pitkän matkan luonteeseen sopiva etten sanoisi. Ihan perus hyvää työtä oli myös keskimatkan rata. Maastotkin olivat molempina päivinä varsinkin monipuolisuutensa vuoksi hienot.

Finin jälkeen oli päivä aikaa viritellä kuntoa terävämmäksi, sillä sunnuntaina oli vuorossa kauden suurimmalla mielenkiinnolla odottamani kilpailu:

Nyt kaikki sprinttiratametsurit ja kilpailunjohtajat Kokkolassa ja muualla hereillä. Tuo sprinttikisa on eepeen AM-sprintti ja juostu Kortesjärven keskustassa. Siis miettikää nyt, Kortesjärven keskustassa saatana! Kortesjärven tarkkaa asukaslukua en tiedä, mutta nelinumeroinen luku se on ja varmuudella alkaa kakkosella. Se kertoo jotain siitä, kuinka mitätön kylä kyseessä on. Hienon urbaanin sprintin oli Voitto laatinut noihin puitteisiin. Eihän tuo teknisesti mikään hirvittävän vaativa rata ole, mutta reitinvalintaa radalla kyllä on, mikä lieneekin tärkein asia sprinttisuunnistuksessa. Itse suorituksessa näkyi sprinttirutiinin puute. Kympille mennessä lähdin jo vihreään ennen kuin huomasin kielletyn ojan. Pyörsin takaisin, vaikka virheen olisi voinut minimoida jatkamalla eteenpäin. Ja taisipa tuosta oikeasti hylsykin tulla, kun ennen nelosta juoksin aidan väärältä puolen. Porukkaa puski kyllä samasta välistä vastaan enemmänkin, mutta eipä se taida mikään riittävä selitys olla. Rehtinä kilpailijana myönsin tietysti virheeni kilpailujohdolle, mutta painoivat sen villaisella, olenhan lähes oman kylän poikia. Puolustuksekseni vetosin siihen, että en juossut pihassa vaan aidan päästä alkavan sallitun pensasaidan päällä. Jäätävä selitys, mutta kukapa voi vastaankaan väittää, varsinkin, kun maastolla ja kartalla ei tässä kohtaa valitettavasti ollut juuri tekemistä keskenään.

Tämähän jäi sitten kaivamaan mieltäni ja juttua spekuloitiin maanantaiaamuun asti ahkerasti. En kuitenkaan ole lähettänyt karttaa kenellekään sprinttisuunnistusgurulle tarkasteltavaksi, kuten vannoin tekeväni.

Olen tässä muuten pikkuhiljaa aloitellut terävöittämään kuntoani kohti SM-kisoja. Viikon verran ohjelmassa on vielä tehoa ja määrää. Elokuussa sitten ilmeisesti enää vain tehoa, kun neljän kuukauden täyspäiväinen urheilu loppuu ja tavallinen työnteko alkaa. Saattaapi käydä tosin niinkin, että elokuun hpk on vain täynnä viilaa.

Kisoja ei hirveästi tule ennen SM-pitkää, sillä niitä vain ei eepeellä juuri ole elokuun aikana, eikä ylimääräinen reissaaminen tällä hetkellä juuri kiinnosta. Varmuudella juoksen ennen syyskuuta vain jotain merenkurkussa ja jotain muuta AM-viikonloppuna. Kilpailurutiinin puolesta tietysti vähän huolettaa, mutta muuten uskon, että itse järkevästi suunniteltujen ja ennen kaikkea laadukkaiden taitoharjoitusten runsaampi työstäminen tähän väliin on taitopuolen kannalta ihan järkevääkin. Tai ainakin ratamestariin voi aina olla tyytyväinen.

Rastinottoa Niileksessä. Kuoppala oli näemmä ohittanut vaikeimmat paikat huoletta AM-keskimatkan ratamestaroinnissa.

Suunnistusvetoja Huhtamäessä. Todella hieno maasto, henkinen koti, jonne on aina hienoa päästä. Härmäläisen taitosuunnistuskulttuurin kehto.

Analyysi Kainuusta

2009-07-15T12:49:00.002+03:00

Nyt tuleekin sitten syvällinen analyysi. Kainuu oli treeniviikko, joten eipä se nyt ole mikään valtava masentelun aihe ollut, mutta silti.

Kainuussa homma kaatui oikeastaan vain yhteen asiaan, epävarmaan suunnistukseen. Suorituksen hallinta oli koko viikon täysin puutteellisella tasolla. Vallitseva tilanne on toki varsin ymmärrettävä ottaen kuluneen kauden taitoharjoittelun huomioon. Keväällä tuli ehkä siinäkin panostettua määrään laadun sijasta, kesän aikana ei varmaan oikein kumpaankaan. Kyse ei ole mistään yleisestä taidottomuudesta, sillä karttoja katsellessani suurin osa rastiväleistä näyttää sujuneen täysin kelvollisella viivalla. Siellä täällä on myös välejä, joiden reittiviivaa jään ihanstelemaan - käytännössä täydellisesti onnistuneita toteutuksia. Kyse on siitä, että en malta epävarmuuden tunteen iskiessä rauhoittaa menoa vaan etenemisestä tulee hieman summittaista roiskimista. Varsinkin peitteisillä alueilla jälki on tällä tavoin aika tuhoisaa. Tämä saattaa ehkä tietyllä tapaa johtua siitä, että vauhti ei kärkitaisteluihin riitä, ja huippusuorituksiin tulee ainakin alitajuisesti pyrittyä pienellä riskillä.

Yksi toinenkin mielenkiintoinen ongelma ilmeni viikon aikana. Tein kolmessa ensimmäisessä kisassa kolmella pitkällä välillä kolme isoa virhettä. Kahdessa näistä oli myös mukana huonohko reitinvalinta. Virheiden syyt olivat joka kerralla oikeastaan pienissä katkoksissa keskittymisessä, jotka sitten kostautuivat turhan isolla prosentilla. Olen pohdiskellut, onko näiden virheiden osuminen juuri pitkille väleille pelkkää sattumaa. Jossain määrin se sitä toki voi ollakkin. Kuitenkin olen tietoinen siitä, että toisinaan yritän liiaksi suunnistaa pitkiäkin välejä kuten lyhyempiä, liian pikkutarkasti kaiken lukien. Tästä seuraa luonnollisesti, että suunnistusajattelu tavallaan kuormittuu ja siten jossain vaiheessa tulee tilanne, jossa en jaksa enää keskittyä. Toki on luonnollista, että pitkissä kisoissa ajatus katkeilee - tuskin minkäänlaisessa flowssa kukaan pystyy keskittymään tuntia sata prosenttisesti. On varmasti myös huonoa tuuria, että ajatuskatkokset johtivat tällä kertaa näin suuriin virheisiin. On kuitenkin selviö, että jatkossa on pitemmissä kisoissa opittava ottamaan tämä huomioon ja tehtävä reitinvalintoja, joilla ajatusta pystyy lepuuttamaan.

Päiväkohtaisesti en sen enempää analysoi, totean vain muutaman parhaiten mieleen painuneen asian. Ensimmäinen päivä meni maastoon totutellessa, toisena päivänä puolestaan ei kulkenut. Kolmannesta päivästä jäi mieleen erinomainen alku ennen suurta virhettä. Viimeisen päivän kisasta jäi parhaiten mieleen radan loppuosa, jossa pummailin kohtuuttoman paljon kohtuuttoman väsyneenä.

Kulku viikon aikana oli suunnilleen sitä mitä odottaa saattoi. Kunto ei ole mitenkään huonossa mallissa lainkaan, mutta millään tavalla terävää meno ei ole. Eikä tarvikkaan olla vielä.

Reenisuunitelmia olen myös vähän pohtinut uusiksi. Pääpaino on edelleen kovissa juoksuharjoituksissa, jotta vauhtia tulisi lisää. Mutta toisaalta uskon, että nämä kovat juoksureenit yhdistettynä järkevästi taitoharjoitteluun palvelevat yhdessä paremmin kokonaisuutta ilman, että kummankaan osa-alueen kehitys estyisi. Yksinkertainen periaate on, että vauhtikestävyyttä pystyn kehittämään metsässä siinä, missä tiellä tai radallakin. Kovemmat vauhdit sitten pääosin puhtaasti juosten. Rata olisi nyt myös tarkoitus vaihtaa enemmän mäkeen. Katotaan miten toimii.

Juttu, jonka otsikko on omistettu Michael Jacksonille, R.I.P

2009-07-02T16:04:00.011+03:00

Laitanpa vaihteeksi vähän treenejä näkyviin, kun kerrankin sain aikaan jotain, johon voi oikeasti olla tyytyväinen.

La 20.6
ip: ver + juoksutekniikka + 2*5*20´´ ylämäkeen + ver, yht. 73´ "kurkku kipeä"
i: ju pk1-2 43´ + kp keskivartalo 8´ "pikkusen jumisen oloista"

Su 21.6
ip: ver 12´ + Purmojärven ympärijuoksu n. 12km 49´44´´ + ver 21´ "spekulaatiot edellisestä jutusta"

Ma 22.6
ip: ju pk1-2 59´ "hyvän tuntuista juoksua"
i: ver + juoksutekniikka + 2*5*60m + ver yht. 63´ "alkuun vähän väsynyttä, loppua kohden parempaa"

Ti 23.6
ap: ver 20´ + kp keskivartalo 12´ "ihan perus"
ip: ver 15´ + su 42´ sis. rennon kovat vedot 5*500m-1400m + ver 22´ "hyvä kulku, kartta edellisessä jutussa"
i: py pk1 74´ "jaloissa väsymystä"

Ke 24.6
ip: ver + juoksutekniikka + porrashyppelyt + ver yht. 79´ "jalat vähän väsyneet edelleen"
i: su pk1-2 58´ "rastien vientiä iltarasteja varten"

To 25.6
ip: ver + 5*1000m radalla 3´55´´, 3´56´´, 3´54´´, 3´53´´, 3´43´´ + ver yht. 78´ "ihan hyvää rentoa juoksua"
i: su pk1-2 72´ "rastit pois"
Pe. 26.6
p: py pk1 92´ "pyöräilykamppanjan hengessä Ylihärmään"
i: ju pk1-2 51´ sis loikkia + kp keskivartalo 11´ "alku nihkeää, loppua kohden alkoi paikat aueta"

La 27.6
p: ver 17´ + AM-keski 3,7km 35´ + ju 30´ sis. vedot 3*2´ ja 3*1´ "Alla olevat kartta ja kuva kertovat varmaan kaiken oleellisen, heikko suoritus"
i: ver 6´ + jalkapallo 35´ + ver 5´ "yllättävänkin virkeä olo, loppuverkassa juoksin Nuuttilan mitsun ohi"

Su 28.6
i: ju pk1-2 155´ (25km btw) "Pitkin Hevonharjua ja Pitkämönkangasta, täyttä priimaa"

Ma 29.6
ip: ju pk1-2 40´ sis. juoksutekniikkaa + kp keskivartalo 15´ "väsynyttä"
i: su 95´ sis. 5*500m täysvauhtiset vedot ja palautuksina vähän maailman parantelua "Yhteislähtövetoja Laurin kanssa ehkä maailman hienoimmassa maastossa. Meikälle 3-2. Paikka on vähän sellainen secret spot, joten pysykööt salassa edelleen."

Ti 30.6
ip: ver + 3*4*200m 33´´-36´´ + ver yht. 70´ "ensikosketus Kurikan kentän uudenkarheaan tartaniin, ihan kohtuu virekin"
i: ju pk1-2 32´ + kp keskivartalo 13´ "parempaa kuin iltapäivällä"

Jos nyt jotakuta itseni lisäksi kiinnostaa, niin viikon 26 summiksi tuli vähän reilu 17 tuntia, sisältäen 102km juoksua. Tästä sitten muutama päivä ihan reilusti palauttelua, ja sitten Kainuuseen. Mielenkiintoista nähdä, mitä meno tulee olemaan, kun kisaan lähtee vaihteeksi kunnolla levänneenä.

AM-keski

Vaaleenpunanen on seksikäs väri. Photo: Juhku Heittola

Ei varmaan tarvitse sanoa muuta kuin, että Nivukosken käsialaa, mahtava reeni.

Isä, poika ja järvi

2009-06-24T17:19:00.005+03:00

Tympeitä sellaset blogit, jokka vaan on ja on, ja mitään uutta niihin ei ikään tuu. Ohan nekin toki tympeitä, jokka jauhaa joka saatanan mitättömästä asiasta. Tää on yks niistä.

Kävin suunnuntaina kiertämässä sen Purmojärven. Matkaa on reitillä jotakin 11,5:n ja 12:n kilometrin väliltä. Kukaan ei varmaan tiedä oikeaa mittaa. Mutta pitemmittä puheitta, juoksu eteni jokseenkin näin:

Ehkä turhankin lyhyen alkuverkkailun jälkeen starttasin matkaan vähän ehkä rohkeammin kuin juoksukisoissa yleensä. H. Hakala ja Antti pysyivät sopivalla iskuetäisyydellä. Ensimmäinen kilometri sujui mukavasti ja kilometrin tolppa tulikin vastaan ajassa 3.05. Siitä ei voinut vetää kuin yhden johtopäätöksen. Toisella kilometrillä alkoivat tulla ensimmäiset merkit siitä, että juoksu ei kuljekaan niin hyvin kuin olin toivonut. Takareidet iskivät hirveille hapoille. Kolmannella kilsalla kaikki hyvä olo oli jo juoksusta kadonnut. Pohdin vain, että näinkö pahasti olen lihashuoltoa juhannuksen aikana laiminlyönyt. Seuraavat pari-kolme kilometriä porukkaa lappasi ohi yhtenään, toiset kadotakseen horisonttiin, toiset tullakseen myöhemmin selkä edellä vastaan.

Noin puolessa välissä olevalla juomapisteellä otan mukin vettä ja heitän sitä toiselle takareidelle, toiselle ei riittänyt. Oikea jalka alkaakin pikkuhiljaa tuntua paremmalta. Vasen jalka alkaa puolestaan hiljalleen puutua seuraavan kahden kilometrin aikana. Yritän ravistella sitä juoksun lomassa, sillä puutunut jalka on aika ilkeän tuntuinen juosta. Ei helpota, manaan aika turhautuneena ja jatkan taistelua. Vajaa kaksi kilometriä ennen maalia alan kiristää vauhtia ja saavutankin edellä meneviä. Eivät jalat edelleenkän hyviltä tunnu, mutta ainakin vasen jalka alkaa näyttää taas pieniä elonmerkkejä. Saan jonkinlaisen loppukirin aikaan ja saavun maaliin kehnohkossa ajassa 49.44. Tavoite oli etukäteen juosta jonnekin 48 minuutin pintaan. Vähän paremilla jaloilla sinne olisikin ollut täydet mahdollisuudet. Viimevuotisesta ajasta sentään lähti reipas minuutti pois. Kai sitä hitaasti ja varmasti ollaan tulossa.

Tuloksista tällä kertaa vain sen verran, että jäin isälle noin kolme minuuttia, pojalle minuutin enemmän. Aamen.

Viime aikoina olen suunnistellut vähänlaisesti, mutta laitetaanpa silti edes tämä yksi kartta. Se esittää nostalgista lapsuuteni lempparimaastoa Hakolasta. On se vaan edelleenkin yksi hienoimmista koskaan.

maastojuoksua ja tietovisaa

2009-06-16T23:41:00.004+03:00

Kävin viime viikolla jossain maastojuoksukilpailuissa. Kyseessä oli Häjyjen järjestämä Joupiskan 5,7-kilometrinen vuorijuoksu - sanotaanko nyt, että noususummalla riittävästi. Koukkua ei kertynyt viittä minuuttia. Sunnuntai aamuna olin puolestaan suunnistuskisoissa. Siellä virheitä varmaan puolestaan tuli lähes se vitonen.

Juoksin Jukolassa siis osuutta 3. Pitkän yön olin aiemmin juossut myös Simpsiöllä, mutta silloin ei tosin lamppua matkaan tarvittu. Nyt pimeää riitti ehkä kolmasosan osuudesta. Nukkunut en tietenkään ennen kisaa ollut, mutta eipä se mitenkään tuntunut haittaavan. Metsään pääsin Samin ja Henrikin juoksujen jälkeen sijalta 274. Meno tuntui ensimmäisistä askelista lähtien hyvältä, ehkäpä perjantai-illan Laajavuoren hissilinja aukaisi paikkoja. Lisädraivia toi vielä joka tytön unelma-appiukko Harrin kannustukset aidan takaa. Ykkösellä kuitenkin ilmeni pieniä ongelmia minuutin virheen muodossa, kun en ihan heti tainnut päästä maastoon kiinni. Pari muutakin noin minuutin koukkua matkalla tuli, joiden lisäksi vielä takalenkin pitkällä välillä (110 - 60) ajoin jonkun letkan mukana aivan törkeästi vinoon kuvitellen vielä olevani viivalla. Karu totuus paljastui vihdoin maanatai-iltana. Muuten suunnistus oli varsin varman oloista, ja ainakaan reitinvalinnoistani en löydä parannettavaa, sillä välit oli kyllä luettu polkuosuuksilla jo kauaksi eteenpäin. Jaksamisen kanssa ei mitään ongelmia ollut, ja vauhtia sain loppua kohden jopa lisättyä. Ihan tyhjäksi en kuitenkaan nähnyt järkeä konetta repiä. Ehkä olisi pitänyt sillä joukkueen sijoitus kuitenkin yllättäen putosi, vaikka näenkin juosseeni kohtalaisen hyvin.

Mutta sitten vähän tulossatoa. Jäin kärkeen 32:20. Parhaaseen kuolevaiseen eroa kertyi pari minuuttia vähemmän. Voittajajoukkueen miehelle 28, parhaalle pohjalaiselle 24 sekä Ylistaron kovimman suunnistusseuran jätkälle 16. Kovin suomijunnu oli myös lähes saman verran nopeampi. Miehelle, joka on ilmeisesti niin rajoittunut, että en ole koskaan kuullut hänen kyenneen yli neljän sanan pituiseen lauseeseen, hävisin noin 15. Paras Istolahti oli hivenen edellä mainittua hitaampi. Neljän minuutin vauhdilla maratonin läpsytelleelle ikätoverille hävisin noin 13. E-P:n taaksensa jättänyt ilmeisen entinen tähti baltiasta oli 10 minsaa nopeampi. Mies, jota pidän E-P:n suurimpana taitovalmennusguruna oli myös jonkun minuutin nopeampi. Hävisin lisäksi myös naapuriseuran hieman hyytyneelle ähtäriläiselle sekä suurimmalle lapsuuteni suunnistusidolille. Voitinkin toki jokusen ihmisen. Mainittakoon vaatimattomasti vain muutama. Toinen Iso-A:n tallin mies hävisi vain sekunteja. Rakkaimman vihollisen ja pesupaikalla etukäteen hehkutetun joukkueen viestinviejä hävisi noin 1o. Reilun vartin jäi jätkä, joka viimeistelyharjoitukseemme verrattuna puolitti tappiominuutit matkan yli kaksinkertaistuessa. Hieman enemmän jäi mies, jolla on ehkä maailman tyylikkäin ja ahkerasti imitoitu nauru.

Siinä vähän tietovisaa. Nopeimmalle oikeat nimet löytäneelle kisamakkara kainuussa tai finillä. Alla muuten sitten se edellä mainittu viimeistelyharjoitus. Loistava kolmen miehen yhteislähtö. Haastetta riitti, kun rasteilla oli vain krepit lippujen sijaan, eikä heijastimista tietoakaan. Ja kiitokset treenistä muuten järjestelyvaliokunnalle.

Ja vielä sitten Jukolan plussat ja miinukset.

Plussat:
- Maasto ei ollut liian helppo tai tylsä, erilaisuuus on hyvät ihmiset laijimme rikkaus. Alkakaa vaikka pituushyppääjiksi, jos ei vaihtelu miellytä.
- Kohtalaisesti onnistunut ratamestari - reitinvalintaa riitti. Ykkösen putki aika miehekäs temppu
- Loistava kilpailukeskus
-Mukavat keittäjätädit vielä senkin jälkeen, kun olin kylvänyt aamupuuroni nurmikolle.
-Hyvät makkarat, vaikka kalliita olivatkin.

Miinukset:
-Se helvetin urpo joka ilmeisesti kerrankin tunsi olevansa jotain ohittaessaan Hubmannin maalisuoralla. Tärveli suunnistusvuoden pyhimmän hetken.
-Puoli tuntia on pitkä aika paskahädässä.
-Lihapata ei ollut hyvää perunamuusin kanssa.
-A. Hakala ei karannutkaan ennen K:ta.
-Seurantahärvelit vaihtoalueella aika turhia, kun väliaikoja lopussa niin harvakseltaan.

Jos emme kehity, emme pysy paikallaan vaan taannumme, sanoi joku joskus jossain. Siispä perinteinen katsaus tulevaan. Olen hakenut ja haen kesäkuun - ehkä vielä heinäkuussakin - aikana juoksuun vauhtia tasaisemmilta alustoilta. Ohjemassa on siis ainakin juoksukisoja ja ratavetoja. Pari kisaa on jo tullut juostua ja Purmojärven kierrolla jatketaan sunnuntaina. Hieman toinen jalkaterä on valitellut äkillisestä muutoksesta, mutta ei mitään pahempaa. Vähän ehkä menee suunnistuksen kustannuksella tämä juttu, mutta näin se vaan nyt täytyy tehdä, jos haluaa syksyllä, tai ylipäänsä joskus, vielä menestyä.

2009-06-08T18:17:00.001+03:00

Heikot ovat julmia. Lempeyttä voi odottaa vain vahvoilta. (Leo Rosten)

Viidestoista

2009-05-25T22:48:00.003+03:00

Pohdiskelin erikoispitkän jälkeen Skodan takapenkillä matkalla kotiin, miten kuvailisin mennyttä kisaa. Mielessä pyöri termi, jonka erittäin seksikäs miesääni esittää rikostarinoita suomesta-nimisen TV-ohjelman alkuspiikissä, eli tragikoominen. Päädyin kuitenkin siihen, että paremmin kisaa kuvaava termi olisi sittenkin surkuhupaisa.

Itse suorituksessa ei mitään sen kummemmin hupaisaa toki ollut. Ekalla lenkillä pääsin juoksemaan aika sopivissa porukoissa. Olen aina tupannut aloittamaan kisat mieluummin liian hiljaa kuin liian kovaa, joten kärjen karattua jo heti alkuunsa, juoksentelin aina kiltisti kulloinkin tarjolla olleessa seurassa. Muutaman ensimmäisen välin juoksin Keskitalon ja Heikkilän mukana, sitten pienen tovin Laakson kanssa, kunnes aloin taittaa matkaa Genarin ja Nenosen kanssa. Rastilla 6 pääsin näistä eroon, kun jäivät johonkin pummaamaan, ja jatkoin pikapuoliin matkantekoa Heinosen kanssa. Varvaukseen asti mentiin sitten tällä kokoonpanolla. Tokan lenkin alussa tipuin Heinosen vauhdista, kun jalat eivät vain toimineet tiellä samoin kuin metsässä. Jouduin vielä vähän huoltotoimiinkin, kun pieni puukeppi iski kengän sisään ja samantien sukasta läpi raapimaan jalkaterää. Jouduin sitten siinä alkaa repiä kenkää jalasta. Ettei nyt tulisi mitään selittelyn makua, niin todettakoon, että minuutin verran siihen varmaan meni. Joka tapauksessa tämän jälkeen taitoinkin sitten matkaa yksin. Puristamisen varaa olisi varmaan ollutkin, mutta eipä sitä yksin taas saanut itsestään mitään irti. Lopussa sitten kahden erittäin huonosti sujuneen välin (6-8) jälkeen Genar sai toviksi uudestaan kiinni. Taisteltava se tietysti tästäkin sijasta oli. Vaikka jätkä ei miltään hirveältä kulkumieheltä vaikuttanutkaan (liekö juossut edes tosissaan), niin ajatus loppukiristä ei oikein houkutellut. Hoidin sitten homman välillä 9-10 tyylipuhtaasti suoralla reitinvalinnalla, kun kaverilla näytti taktiikkana olevan, että kierretään tietä, menipä se minne tahansa. Tämä jäi mieleeni ehkä ainoana positiivisena asiana kisasta. Tai no, aika aktiivisena tuomomakela.com:n lukijana miesten tuloslista kyllä miellytti myös. En toki mitenkään voi sanoa hyytyneenikään, se ei tosin mitenkään suuresti lohduta.

Hupaisaa siis onkin, mihin tämä vaisuhko juoksu kisassa riitti. Olin viidestoista. Kaikki kovat eivät tietenkään olleet edes mukana, mutta aika monen kovan kisa taisi päättyä jo ennen kuin se erikoispitkillä todella edes alkaa. Eräässä viime viikolla löytämässäni samaa sarjaa juoksevan henkilön blogissa kyseltiin kilpailijoiden asenteen perään. Ihmettelin, että mitä jätkä huutelee, mutta nyt voin kyllä liittyä huutoon itsekin. Helppohan minun on tietysti huudella, enhän jäänyt edes tuntia kärkeen.

neljä laudaturia

2009-05-23T20:23:00.002+03:00

Ehdin jo mielessäni suunnitella , että jos saan viisi, kirjoitan tähän parodian Taivaisen viisi maailmanmestaruutta-tekstistä, mutta sen voin nyt pisteen marginaalilla sitten unohtaa. Samoin saatoin jo unohtaa ensi viikon pääsykokeet, eli ei muuta kun nähdään Otaniemessä.

FinnSpringin jälkeen olen treenaillut kotona kaikessa rauhassa ja kierrellyt vähän eepeen pikkukisoja. Kisat olen vetänyt lähinnä vain treenimielellä ja sen verran on joka kerta ollut kehossa rasitusta, ettei ole juurikaan kulkenut. Positiivisena asiana voisi sanoa, että suunnistusvarmuus alkaa olla aika hyvällä mallilla. Kävin suunnistuskisojen lisäksi juoksemassa myös Laihialla piirinmestaruus maastojuoksuissa. Tuloksia voi yrittää etsiä netistä mikäli kiinnostaa, itse en ainakaan onnistunut. Vaikka reitti varsin suunnistajaystävällinen olikin, tappiota tuli silti juoksijoille melkoisesti, muille suunnistajillekin jonkin verran ja vielä ylihärmäläisille hiihtäjillekin vähän. Matkaa tosin oli ominaisuuksilleni aivan liian vähän ja kulku sielläkin hakusessa. Mutta sinällään ihan mukavaa hommaa tuo juokseminen, ei siinä...

Alkuviikosta on sitten kulku alkanut jo löytyä, kun olen vähän kevennellyt. Toivottavasti kulkee myös erikoispitkällä, mielenkiintoinen kisa varmasti tulossa. Pitänee vaan yrittää aloittaa tarpeeksi kovaa, että pääsee hyvään letkaan. Kyllä se vauhti siitä sitten alun jälkeen tasaantuu. Toivottavasti porukalla ei liika ole menohaluja.

Närpes

2009-05-08T12:58:00.002+03:00

FinnSpringkin tuossa meni - ja eipä todellakaan kovin häävisti. En vain ollut niin fyysisesti kuin henkisestikään valmis juoksemaan tuon paremmin. Aiemmin viikolla olin toki jo ymmärtänyt unohtaa kaikki kisaan asetetut tavoitteet, sillä vaikka muu keho olikin jo palautunut Espanjan reissusta, olivat jalat edelleen väsyneen oloiset. Ennen kisaa ajattelin, että voisin olla kisan jälkeen tyytyväinen, jos maalissa olisi olo, että sain itsestäni kaiken irti. Ei onnistunut ei.

Heikko fyysinen vire tottakai vaikuttaa aina myös henkiseen puoleen. Tiesin hyvin etukäteen, ettei kisassa tule kulkemaan, ja lähtöviivalla olin kuin lähdössä tekemään mitä tahansa treeniä - ilman sen kummempaa keskittymistä. Keskittymisen puute näkyi sitten tökkivänä suunnistuksena eli jatkuvana pysähtelynä, kun ei siitä kartastakaan mitään vauhdissa nähnyt. Sujumattoman suunnistuksen vuoksi en sitten pystynyt juoksemaan edes sillä vauhdilla, millä fyysinen vire olisi sallinut. Tavallaan aika ironista. Maalissa olo oli varsin tuore.

Seuraavan päivän viestissä näin sen sijaan ainakin yhden positiivisen asian. Huomasin kyllä osaavani suunnistaa, kunhan vaan keskittyminen toimii. Kulkukin oli ihan siedettävä tämän hetkiseen kuntoon nähden. Eipä tuolla viestillä tietysti mitään merkitystä ole, mutta silti.

Noin muuten kisat olivat varsin hyvät. Yllätyin kyllä vähän miten hienoa maastoa Närpiöstä löytyykään, erityisesti siis lauantain kisassa. Reitinvalintaa olisin rataan tosin kaivanut lisää - tai ylipäänsä ollenkaan. Mutta maasto nyt ei siihen ehkä ollut aivan otollisin. Onneksi edes järjestelyihin voi tällaisen kisan jälkeen olla tyytyväinen.

Torrevieja

2009-04-27T16:03:00.005+03:00

Olen palannut. En palanut, sillä sen verran hyviä nuo apteekin aurinkovoiteet tuntuvat olevan. Melkein kuukauden verran tuli siis reissussa oltua ja maailmaa nähtyä, jos nyt näin riimein ruvetaan asiaa käsittelemään. Tekstin otsikko on siis paikka, jossa suurin osa ajasta tuli vietettyä. Kaikin puolin mukava reissu A-P kanssa olikin ja treenattuakin tuli hyvin pitkälti niin kuin olin ajatellut - vk-vauhtista juoksua ja suunnistusta kertyi melko runsaasti. Minkäänlaista kulkua ei leirin aikana näkynyt, eikä taida näkyä vielä ihan hetkeen. Loikkimiset ja muut nopeusjutut myös jäivät vähän vähiin, kun vanha ystäväni penikkatauti heräili jälleen talviuniltaan. Mutta noitahan ehtii työstää vaikka koko kesän Alahärmän tyhjällä urheilukentällä, tärkeämpää lienee nyt, että sai suunnistusta alle ja maastopankkiin uusia talletuksia.

Mutta se siitä. Valitettavasti ette pääse ihailemaan kuvia ruskettuneista vartaloistamme, sillä kuvat katosivat retkikunnan ainoan kameran mukana jonkun guardamarilaisen kalastajan matkaan. Toivottavasti nämä korvaavat edes osan pettymyksestänne:

Eka suunnistustreeni Espanjassa ja muutenkin yli kahteen kuukauteen. Ei aivan ollut koko aikaa gripissä.

Esittelyssäni luki joskus taannoin jotain suopursuista ja kivikoista. Kun kivikot ja kaksi kertaa suopursuja korkeampi piikkipuska laitetaan 45-asteiseen rinteeseen, muuttuukin homma vähän epämiellyttävämmäksi. Noin muuten pääsin aika hyvin maaston kanssa sinuiksi.

Pitkän jälkeen maailman mukavin mies Victor varoitteli, että viestissä maastopohja on pitkääkin huonompi. En uskonut. Olisi kannattanut.

Sprintin ihanneaika oli ratamestarin mukaan 15 - 16 minuuttia. Voittajalla taisi mennä noin 24. Aika kovaa koulua suomijunnulle. Huonoja reitinvalintoja tuli useampi, vaikka en aivan tosissaan edes juossut.

Viikonlopun viimeinen kisa. Väsyneenä ei vain suorituksen hallinta riitänyt enää pitämään suoritusta kasassa.

Hiekkadyynit alkoivat olla jo paremmin hanskassa. Joillakin väleillä tuntui jo, että osaan suunnistaa. Joillakin.

Espanjassa auton vuokraamiseen olisi tarvinnut ikää muutaman vuoden lisää, joten suunnistusreeneihin oli sitten poljettava pyörällä Torreviejasta Guardamariin aina se kolmesta vartista tuntiin suuntaansa. Takaisin tullessa vastassa oli aina vielä Guardamarin noin kolmikilometrinen loppua kohden jyrkkenevä mäki ja yleensä vielä aika tuhti vastatuuli. Ajoittain taisi vähän väsyttääkin.

Harvoin on reenin aikana sää vaihdellut yhtä paljon kuin Elchessä nyt. K:lle juostessa satoi rakeita ja maaliin juostessa paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. Väliin taisi mahtua vielä pari muuta sadekuuroa. Ja takaisin päin pyöräillessä satoikin sitten vettä kirkkaalta taivaalta. 8 - 9-välillä oli muuten mielenkiintoista, että karttaan merkitty tien ylityspaikka olikin tien alta kulkeva, halkaisijaltaan noin puolitoistametrinen viemäriputki. Totesin vain, että viemärit on ehkä tarkoitettu vähän toisenlaisille ihmisille ja kiersin alikulun kautta.

Adiós

Vanha elämä takana, uusi alkaa

2009-03-26T16:43:00.003+02:00

Lukio ja kirjoitukset ovat nyt sitten taakse jäänyttä elämää ja perjantain jälkeen on taas aikaa liikunnallekin jäänyt kiitettävästi. Kirjoitukset menivät kyllä loppuun asti varsin mallikkaasti. Laudatureja näyttäisi nyt tulevan ainakin fysiikasta ja äikästä, mahdollisesti myös parista muusta. Äikän laudaturin toteutuessa olisi tämäkin blogi sitten saavuttanut sen perimmäisen tavoitteensa. Bloggerin ylläpito voisi muuten kyllä harkita jonkinlaisia kielitaitoa mittaavia testejä käyttäjien valikoimiseksi, kaikilta kun ei näytä edes erisnimien taivuttaminen sujuvan. Ihan vain noin satunnaisena esimerkkinä vaikkapa paikkakunnan nimi Kauhava.

Mutta asiaan, olen tässä käynnistellyt tavallaan uutta harjoituskautta. Lähinnä tehnyt pitkiä kevyitä lenkkejä, jotta keho tottuu jälleen treenamiseen ja mielenterveys palautuu. Ja lautailemassakin olen pari kertaa käynyt, kun rakas harrastus on tuon kestävyysurheilupelleilyn takia jäänyt parina viime vuotena liian vähälle huomiolle. Tokihan sieläkin piti tosissaan ruveta puskemaan jotain uutta temppua kehiin, ja sainkin vedettyä suht tyylipuhtaasti frontti tailslidesta 270 ulos, jota en silloin "aktiiviaikoina" koskaan kyennyt ländäämään.

Mutta nyt oikeasti asiaan. Olen vähän juoninut uusia suunnitelmia kevään varalle. Tai uusia ja uusia, miten sen nyt ottaa. Kuitenkin ensin varmaan kannattaa katsoa vähän taaksepäin. Alkutalven harjoittelin hyvinkin onnistuneesti ja suunnitelmien mukaan. Lukuloman harjoittelemattomuutta on sitten turha alkaa spekuloimaan millään tavalla, homma oli tiedossa jo kauan ennen. Kausianalyysiini kirjoitin muistaakseni, että aion tällä kaudella panostaa nopeus- ja nopeusvoimaominaisuuksiin. Ainakin nopeusvoimaominaisuudet ovatkin kehittyneet ja sitä kautta askel tehostunut, kun olen tehnyt loikkia ynnä muuta nopeusvoimajuttua aika säännöllisesti varsinkin tämän vuoden puolella. Nopeusominaiksuuksissa ei ole mitään hirveää kehitystä tapahtunut, mutta sen kehittämiseen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet kesän aikana. Toisaalta olen tehnyt nopeustreeniä talven aikana enemmän pitemmillä vedoilla - kuten kakssatasilla - joiden vaikutus nyt ei ehkä suoranaisesti näy missään noin 50 metrin vedoissa.

Syksyllä harjoittelun pääpaino oli luonnollisesti peruskestävyyden kehittämisessä. "Kehittyi", ei kai siitä muuta tarvitse sanoa. Vuodenvaihteen jälkeen aloitin pääpainon siirtämistä vaihtikestävyyden puolelle. Se jäikin tosiaan sitten aika lyhyeksi.

Senpä takia aion tästä eteenpäin jatkaa siitä mihin helmikuussa jäin. Turha alkaa tälläisessa rapakunossa mitään tehoja lisäilemään. Kausi tosiaan kun on aika pitkä ja tärkeimmät kisat vasta syksyllä. Kevään tavoitteet ovat myös vähän sen luonteisia, ettei niihin nyt ehkä tarvitse sitä kaikkein terävintä tikkiä löytääkään. Kevään tärkein kisani juostaan nimittäin Närpiössä. Kaikkiaan aika absurdi ajatus, mutta niin se vain on. Tietysti Keuruukin on mielessä pyörinyt, mutta yhteislähtö nyt on yhteislähtö.

Maanantaina lähden sitten Espanjaan muutamaksi viikoksi muuttamaan tuota hienoa suunnitelmaa juoksuvauhdiksi, ehkä myös metsässä. Aika näyttää, mitä tuostakin tulee.

Niin ja pitäisiköhän niistä piikkareista sanoa jotakin. No enpä taida, suunnistusnetti kun on jo valmiiksi täynnä kaikenlaisia muka-asiantuntioita julistamassa mielipidettään. Koska en ole asiantuntija, enkä halua olla muka-asiantuntija, voisinpa vain todeta, että asiaa kannattaa ehkä tutkia ennen kuin uusia sääntöjä tehdään - tai tehtyjä sääntöjä kumotaan.

Panostusta isolla kädellä

2009-03-11T15:36:00.002+02:00

Enpä laitakkaan sitä hpk:ta. En nimittäin ole yhdelläkään viimeisetä kolmesta viikosta harjoitellut yli viittä tuntia. Nekin muutamat lenkit, jotka olen tehnyt, ovat olleet lähinnä mielenterveyden ylläpitämistä, ei niillä ole mitään urheilullista arvoa ollut. En ole nähnyt mitään järkeä alkaa treenaamaan lukemisen kustannuksella. Parempi tehdä yksi asia kunnolla kuin kaksi puolittain, jolloin kummastakaan ei jäisi mitään käteen. Olisihan sitä tietysti voinut treenata vähemmän ja kovemmilla tehoilla, mutta ainakin viime päivät olen ollut sen verran väsynyt ja stressaantunut, että siinäkin saattaisivat olla haitat hyötyjä suurempia. Hoidetaan nyt nuo kirjoitukset kunnolla, urheilun aika tulee sitten joskus toiste.

Aika hyvinhän ne kirjoitukset ovat tähän asti sitten kyllä menneet. Äikässä kirjoittelin yllätys yllätys urheilijoiden uran jälkeisetä elämästä. Perus nykäset sinne tietenkin kirjoitin, kun nehän lautakunnan ihmisetkin varmaan tuntee. Sitten heitin vähän syvempää tietoutta vaikapa Arto Tolsan muodossa, jos vaikka sensoriksi sattuisi joku oikeasti urheilusta tietävä. Hyvin se joka tapauksessa meni, ja fysiikkakin tuntui sujuvan tänään mallikkaasti. Vähän tosin - yllättäen - kiire tuli molemmissa vähän loppua kohden.

Niin ja onnittelut tietysti vielä OMalle! Junnuna aikuisten maailmanmestaruuden voittaminen on aina hurja saavutus, olipa laji sitten kuinka puuhastelua tahansa.

Kansi ei ole likainen, siinä on suojaava kerros

2009-02-20T23:23:00.003+02:00

Voisin nyt kirjoittaa vähän jostain muusta kuin urheilusta, kun siitä ei juuri mitään kirjoitettavaa ole. Reisi ei ole parantunut niin kuin luulin, saapa nähdä joudunko lääkäriin sen kanssa. Muutenkin reeniä ei ole paljo kertynyt, kun lukemisen kanssa pitää vähän kiirettä; käyttämäni kuuluisa imeytystaktiikka tuppaa olemaan vähän hitaan puoleinen tuollaisessa urakkaluontoisessa lukemisessa. Mutta tässä nyt kuitenkin vähän juttua noista lukion päättävistä muodollisuuksista.

Penkkarit olivat oikeastaan aika tylsä tapahtuma. Kierreltiin vähän ala-asteita ja päiväkoteja karkkeja heitellen. Mutta eihän penkkareita oikeastaan tehdäkkään itseä varten vaan muiden iloksi. Tässä yksi lehtikuvaajan kameraan tarttunut otos penkkareista: http://www.komiatlehti.fi/Article.jsp?article=5888. Linkki ei sitten muuten ole mikään läppä, vaikka siltä saattaa hivenen vaikuttaakkin; uuden Kauhavan paikallislehti kun sai aika... no nimen jokatapauksessa. Kuvassa yritän kääntää futispojat viimeisen kerran uskoon heittämällä naamaan vähän pyhää punaista väriä. Ei se nyt toki onnistunut; ei Jukkaa saa luopumaan puna-oranssistaan, saati Koivua sitten siitä helvetin sini-purppurasta. Onhan se tietysti hyvä, että pojilla on aatteita. Siitä voidaan sitten olla erimielisiä onko parempi olla satanisti kuin ateisti. Iltapäiväillä oli sitten mahtavan abileffan ensiesitys. Monen muun tavoin en sen tekoon itsekkyyttäni mitenkään osallistunut, mutta hieno se oli silti.

Penkkarien jälkeen kävin kaikesta huolimatta areenassa treenamassakin. Vähän nopeusvetoja, juoksutekniikkaa ja Fincken inspiroimana 5*2min spinningpyörällä. Suuremmilta kivuilta säästyin.

Illalla sitten vähän käytiin abiporukalla Seinäjoella Onnelassa. Oli varmaan koko roskan siisteitä aikaa tämä, kun pääsi vähän tanssilattiallekin. Nukkumaan vähän ennen kuutta...

...ja aamulla sitten kymmeneltä ylös ja virkeänä koululle puoliltapäivin wanhoja tanssimaan. Ei enemmälti väsyttänyt, mutta muuten ei vaan juuri kiinnostanut. Keskityin aivan muihin asioihin ja tanssit tulivat jostain selkärangasta. Neljä kertaa ne piti päivän aikana laahustaa läpi ja alkoi kyllä pikkuhiljaa vituttaa. No onneksi pääsi edes syömään niin vähän mieli parani.

Seuraavana aamuna sitten lähdettiin abiristeilylle. Menomatkalla linja-autossa yritin tyylilleni uskollisena lukea fysiikkaa; edistyin huimat kolme kappaletta. Laivalla nyt ei sitten ollutkaan mitään niin mahtavaa kuin ehkä oli odottanut. Koko ajan vaan väsytti aivan kauheasti ja fiilis ei oikein noussut, vaikka rahaa laittoi palamaan kuinka. Onneksi pääsi edes syömään. Sieläkin joku tarjoilija varasti keskeneräisen lautaseni sillä välin, kun hain lisää juotavaa. Hetken keitti, mutta sitten nielin kiukkuni ja hain uuden entistä isomman anoksen tilalle.

Muutaman tunnin unet piristivät kummasti ja ammulla olikin oikein mukava mennä aamupalaa syömään. Siellä alkoi tosin vituttaa, kun tarjolla ei ollut puuroa ollenkaan! Muuten loppu risteily oli aika rentoa. Hyvä muuten, että hain tax freestä suklaata, niin saa upottaa suruja siihen, kun edellisestä kunnollisesta kovasta harjoituksesta alkaa olla kohta kaksi viikkoa. Ja kiitos muuten fazerille, kun on vihdoin huomioinut myös laktoosi-intolerantikkoja!

Paluumatka Helsingistä olikin ehkä koko reissun siistein osa, jutut ainakin alkoivat olla aika lennokkaita. Tunnelmaa omalla kohdalla nosti vielä se, että pysähdyimme vanhalla tutulla Hyvinkään ABC:llä - pääsi siis syömään. Noutopöytä alistui.

Anteeksi tästä, lupaan ettei toistu. Olen oikeasti hyvin vittuuntunut blogeihin, jotka eivät oikeastaan kerro mistään. Tai ei minua ainakaan kiinnosta lukea kenenkään muun abiristeilystä tai penkkareista wanhojen tansseista puhumattakaan. Mutta kai sitä on kerran käytävä vieraissa, jotta tietää valinneensa oikein. Seuraavassa tekstissäni kerron varmaan jälleen kuinka olen ehtinyt lukemisen ohella harjoitella viisi tuntia viikossa ja laitan siitä ylpeänä hpk:n näkyviin.

osa 2

2009-02-11T21:23:00.002+02:00

Mika Saukkosta, Oskari Saarta ynnä muita säälittäviä selostajia mukaillen lukioaikanikin alkaa sitten olla taputeltu. Huomennahan se virallisesti loppuu, muodollisesti loppui viime perjantaina ja varsinaisesti jo keskiviikkona, kun opin saunasta otettiin viimeiset löylyt. Nyt on sitten niin kuin pohjat tehty ja sadonkorjuun aika alkaa.

Olihan tässä jo parit kirjoituksetkin, nimittäin tekstitaito ja listening comprehension. Kuuntelu meni ainakin omaan tasoon nähden hyvin, eikä villisorsakaan taida lakkiani viedä. Tekstitaidonkokeessa olin jälleen muuten laatinut aikataulun täydellisyyttä hipovaksi - ylimääräistä aikaa jäi kokeen loppuun viitisen sekuntia.

Noiden nautintojen välissä sitten työstin prokektin nimeltä 3 päivää / 60 km juoksua. Lauantaina vähän aerobisen kynnyksen kehittelyä, sunnuntaina ratavetoja Kuortaneella ja maanantaina pitkä. Tuo pitkä lenkki menikin sitten jokseenkin vituiksi. Valehtelisin jos väittäisin, että etureittä alkoi särkeä lenkin aikana. Kipeä se nimittäin oli jo lähtiessä. Ajattelin tietysti, että joku jumi siellä taas on - aukenee varmaan lenkin mittaan. En tiedä, mutta kipu ei ainakaan kuin pahentunut. Taistelin kuitenkin reilun pari tuntia muun muassa legendaarisilla Siiverin- ja Mäki-Torkon mäillä. Luulenpa, että jalka ärtyi lauantain varsin heikolla tiestöllä juostusta treenistä. Ei tuon kuudenkympin pitäisi nyt niin poikkeava määrä itsellenikään olla, että se nyt heti paikat vetäisi paskaksi.

Nyt sitten olen ollut pari päivää pelkällä hiihto kuurilla. Pertsankin sukset otin käyttöön ekaa kertaa tälle talvea. Viimevuotisilla voiteilla tietenkin mentiin, eiväthän ne voiteet nyt sillä viime talven yhdellä pertsan lenkillä voineet paljoa kulua. Joka tapauksessa ei voi tuostakaan sanoa kuin, että on todella kusista hommaa. Tänään vaihdoin sitten suosiolla takaisin luisteluun ja kävin fiilistelemässä pitkästä aikaa Yli-Viitalassa. Mieli todella nautti, mutta jalat eivät. Ei siis mitään kipuja enää ollut, mutta mäkeä vaan on minun hiihtotaitoihini nähden liikaa.

Muutama seuraava päivä meneekin sitten treenien suhteen aika hukkaan. Huomenna vielä penkkarien seassa voisi yrittää pystyä juoksulenkille, mutta sitten loppuviikolla ei taida ehtiä. Perjantaina kun joudun jälleen vanhojen tansseihin enemmän tai vähemmän omasta tahdostani, ja lauantaina sitten purjehtimaan, lähinnä omasta tahdostani.

Jaarittelua

2009-02-03T15:58:00.002+02:00

Kirjoittelenpa sitten taas jotain, vaikka mitään varsinaista sanottavaa ei nyt(kään) ole.

Viime viikolla tuli muutama ihan hyväkin harjoitus tehtyä. Tiistaina Arton reeneissä nopeusvoimaa, torstaina 50 minuuttia vk:ta, lauantaina Kuortaneella vähän kovempaa juoksua ja sunnuntaina pitkä lenkki. Välipäivinä sitten jotain mitäänsanomatonta perusjuoksulenkkiä ja vähän keskivartaloa, kun alkaa kuulemma taas juoksuasento valahtaa.

Torstaina vetelin ensin puoli tuntia rentoa ykköstä ja päälle se parikymmentä minsaa vähän kovempaa kakkosta. Mukavan rennosti kulki, tosin seuraavana päivänä kyllä jaloissa painoi kivasti.

Launataina juoksin sitten ensin 5000m anaerobisen tuntumassa 20´50´´, jonka perään 2*400m 1´22´´ ja 1´15´´ ja vielä 2*200m 37´´ ja 36´´. Vitonen piti käydä juoksemassa, kun viime viikonlopun AV-ryhmän testi jäi väliin Pajulahden keikan takia. Aika paljon olisi ollut kiristämisen varaa, kun loppukirikin jäi vain siihen vimeiselle 30 metrille. Positiivista tosin oli, että jaloissa tuntui tällä kertaa kohtuu hyvälle. Paras maku jäi kuitenkin suuhun ehkä nelisatasista.

Treenin aikana oli myös mielennkiintoista seurata erään eteläpohjalaisen tulevan pikajuoksusuuruuden harjoitusta. Samalla kuitenkin olin hyvin tyytyväinen valittuani kestävyysurheilun. Vaikka olenkin enemmän tieteellinen kuin taiteellinen luonne, niin en silti jaksaisi koko harjoituksen ajan tuijotella kellosta jotain sekunnin kymmenyksiä. Onhan se hienoa, että kestävyysurheilussa voi harjoittelun vetää joskus hieman taiteen puolelle. Tuli oikein mieleen yksi harjoitus areenassa, kun YPJ:n pesistyttöjä oli samaan aikaan treenaamassa. Valmentaja huusi likoille naama punaisena, kun juoksivat noin 50 metrin vetoja juuri sen kymmenyksen liian kovaa. Iski varmaan jumalattoman ylikunnon jokaiselle ne vedot.

Sunnuntaina aamulla alkoikin joku pienehkö vatsatauti vaivata. Koska olen kuitenkin tämäntyyppisissä asioissa ikuinen optimisti ajattelin, että eiköhän tauti katoa, kun lenkille lähden. Eipä kadonnut, mutta selvisin kuitenkin parin "varikkopysähdyksen" avulla Ojala - Hanhilan perältä takaisin kylälle ihan hyvissä voimissa. Perään hyökännyt koiralaumakaan ei saanut onneksi kiinni. Aikaa kului se aika tavanomainen 2.01

Tänään sitten istuskelinkin 6 tuntia matikan preliminäärin parissa. Ei oikein vaan napannut tommonen, kun ei sillä ole oikeasti mitään merkitystä. Onneksi jo ylihuomenna panokset kasvaa siinäkin suhteessa, niin saadaan hommaan vähän mielekkyyttä.

Seminarisemista

2009-01-27T13:46:00.004+02:00

Minäkin olen nyt sitten täydet mitat täyttävä ratamestari. Kävin viikonloppuna Pajulahden ratamestariseminaarissa hommaamassa 1.luokan kortin. Tuskin tulen sitäkään seuraavan viiden vuoden aikana kertakaan tarvitsemaan, mutta koska kakkosen päivitys olisi joka tapauksessa ollut edessä muistaakseni ensi vuonna, niin samalla vaivalla tuokin sitten hoitui. Treenaamaan siellä nyt ei tietenkään ehtinyt ja päiväkirjaan tulikin kauden ensimmäinen alle kymmentuntinen viikko, PRKL. Lauantai-iltanakin setit loppuivat kello 19 ja silloin olin täysin valmis nukkumaan minkään suunnitellun koodinaatioharjoituksen sijaan. Mutta televiissiostahan puski sitten kerrankin Unitedin peli ja vielä Virkkusen selostamana, niin täytyi sitten vähän priorisoida, ja unet jäivät. Olisihan tuo nyt katsomattakin ollut toki selvää, ettei Spursista ole Harryn neljänneksi manunpudottajaksi.

Niin itse siitä tilaisuudesta. Ei tuo nyt suoranaisesti mikään "opin sauna" ollut, ainakaan itse ratojen suunnittelun kannalta. Mutta toisaalta opin nyt oikeasti ymmärtämään, miten laaja projekti kisojen - varsinkin isojen - ratamestarointi on. Ehkä Wisallakin sellaiset isot kisat vielä joskus on. Kaikenlaisten arvokisojen tulevia ratamestareita tuolakin oli, mutta harjoitustöiden perusteella en kyllä kalvennut tuossa ryhmässä itse ratojen suunnittelussa kenellekään sitten pätkääkään. Sitten lähtöaikakaavioden ynnä muiden kanssa saattoi kokemus vähän enemmän puhua. Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyödyllinen reissu, kun pääsi vielä syömäänkin seuran laskuun.

Eilen kävin muuten hierojalla ja sain kuulla, että lihakseni ovat pelottavan hyvässä kunnossa. Onhan tuo aika pelottavaa kuultavaa. Tarkoittanee vain, että harjoiteltu ei ole tarpeeksi. Onneksi koulu loppu pian...

Orsassakin näyttää suomalaisilla olevan vauhti päällä. Onnittelut sekä Pelloon että erityisesti Markkiin! Riittää nyt sitten Tinyllekin illaksi hommia.

Tavallaan

2009-01-20T22:22:00.003+02:00

Itella kärräs perjantaina Turuun suunnistajankaupasta Jalaksen looran kohti Pohojanmaata suuntanumerolla 62300. Tualla suunnalla viälä looran sisältö huamioon ottaen ei tähän aikahan vuaresta oo ku yks maharollinen vastahanottaja. Pitihän nuata sitten käyrä vähä viikollopun aikana ulukooluttamas.

Perjantain yötreeni oli ilmeisesti tarkoitettu pareittain suunnistettavaksi, mutta enhän minä oikein tuolaaisesta pelleilystä perusta. Yksin karussahan ne suurviestienkin yöosuudet on tarkoitettu juostaviksi. Haeskelin itsekseni hijaisella vauhdilla yösuunnistustuntumaa, joka nyt ei enää ainakaan kahteen vuoteen ole kovinkaan kummoinen ollut. Ykköstä tosin piti heti vähän koukata; yhden omankylänpojan sanoin polku vaati hitusen paikallistuntemusta. Muuten homma sujuikin oikein hyvin. Heikossa jamassa tosin olisivat asiat, jos ei tuossa vauhdissa sujuisi.
Lauantai-iltapäivän yötreeni vedettiin sitten eilistä huomattavasti paremmassa maastossa. Viivan katkeamisen syitä ja seurauksia voitte lukea Patanan blogista. Vanha Silva vain alkoi näyttää porkkanaa 12:lla. Pitänee varmaan ottaa puhelua Evijärven suuntaan, jos vaikka jo Jukolassa keikkuisi otsalla uusi Lupine. Muu suoritus oli kohtuulisen hyvä, vaikka aamun kympin testijuoksu painoikin jo melkoisesti. Siinäkin onnistuin muuten juoksemaan vajaan minuutin harhalenkin. Eipä tosin kulkuakaan ollut sitten lainkaan. Ei aika nyt kuitenkaan verrattuna vaikka Samiin näytättänyt enää mitenkään täysin toivottomalta.

Jatkoinpa siten vielä leireily sunnuntainakin Kurikan suunnalla. Paavalissa oli tarkoitus vetää pitkä lenkki. Rataan en uskaltanut laittaa mitenkään valtavasti pituutta, koska päivän kunto oli lievästi arvoitus. Olisi kyllä kannattanut, sillä kulkua oli mukavasti. Olisi tehnyt kyllä mieli vedellä kovempaakin, mutta päätin ny keskittyä kunnolla taitoon. Radassa on yritetty hakea jotain pientä panostusta suunnassakulkuun ja tyhjenpien alueiden suunnistamiseen. Luulisin ainakin noista jotain hyötyä olleen. Mutta katsokaa itse mikäli koneella istuminen ei ole vielä silmiänne aivan täysin tuhonnut.

Niin ja harjoittelusta vielä. Edellisen päivityksen jälkeen olin kolmen päivän lähes täyslepokuurilla, jonka jälkeen käväisin Kuortaneen kenttätestissä kynnyksiä etsimässä. Viime viikolla en nyt sitten mitenkään valtavasti ehtinyt harjoittelemaan, mutta karsinpa ainakin kaiken turhan, kuten hiihtämisen, pois ohjelmasta ja keskityin olennaiseen - juoksemiseen. Ja alkavathan nuo tehotkin pikkuhiljaa lisääntyä.

Terveysliikuntaa

2009-01-09T17:18:00.008+02:00

Joulun aikanakin kannattaa harrastaa liikuntaa kilojen kertymisen estämiseksi. Samoin olisi suotavaa, että vuoden pimeimpänä aikana kerää ulkoilemalla mahdollisimman paljon auringon valoa, jottei kaamosmasennus pääse iskemään.

vk 52

Ma:
ip: ver 15´ + kuntosali 46´ jalkojen kestovoima ja keskivartalo + ver 19´ "jalat eivät ihan parhaimmillaan"
i: ju pk1-pk2 60´ "kohtalainen kulku"

Ti:
i: hi v pk1-pk2 78´ + ju ver 19´ "hiihto raskasta, juoksu hyvää"

Ke:
ap: ju ver 15´ + vk1-vk2 35´ + ver 22´ "hyvä hyvä"
ip: hi v pk1-pk2 61´ "raskasta"

To:
ip: hi v pk1-pk2 116´ + ju ver 14´ "Släpsin mielestä Kitkalla ei ole tarpeeksi mäkeä. Tämän pituisessa treenissä ja näillä käsillä sitä oli kyllä mielestäni ihan riittämiin"

Pe:
ip: ju 69´ joka toinen 5´ aerobisen kynnyksen yläpuolella, joka toinen alapuolella, ver alkuun ja loppuun "Pitkästä aikaa Perkiömäessä ja nostalgisella Haarakankaalla. Hapenotto parani litra tolkulla pelkästään motivoivan ympäristön takia"
i: hi v pk1 64´ "On se vaan mukavaa hiihtää Kuoppalantien purulla, kun mäkiä ei ole kymmenen kilometrin säteellä. Ja eipä tarvi paljon luistostakaan murehtia, kun latu on ollut umpi jäässä koko talven"

La:
ap: ver 11´ + kuntosali 37´ jalkojen kestovoima ja keskivartalo + juoksutekniikka ja loikat 22´ + 3*4*50m/1´30´´/3´ nopeusvedot + ver 11´ "Areenalla Näsin kanssa juoruten"
ip: ju pk1 45´ "kalsarit hinkkas perkele"

Su:
ip: ju ver 16´ + vk1-vk2 39´ + ver 14´ "Joulukinkut tulivat aika vauhdilla ulos"
i: hi v pk1 74´ "Leppoisasti Mietaalla"

yht: 15.25 ju 70,5km hi 74km

vk1

Ma:
"Rehellistä lepoa, mitä nyt vähän Joupiskalla kävin lasauttamassa. Ja käyväthän alennusmyynnitkin ihan treenistä."

Ti:
ap: ver 15´ + juoksutekniikkaa, aitakävelyjä, loikkia, nopeusvetoja 69´ + ver 12´ "Kuortaneen treenipäivän eka treeni, sisältäen mm. loppukiriharjotuksen. En pärjännyt Kössille perkele. Vatsassa löysä olo, joten joudun katkerasti skippaamaan iltapäivän pitkät vedot"
ip: ver 16´ + 3*5*200m/200m hölkkää/5´ ajat 36´-38´ + ver 7´ "Eipä vieläkään mikään huippuolo. Iso-A tosin valitti, että juoksin liian kovaa, varsinkin kun Henrizzzkin liittyi letkaan viimeisen sarjan ajaksi."
i: hi v pk1 50´ "Jätin Wisan palkitsemistilaisuuden väliin ja lähdin kiertämään Kuoppalantien purua"

Ke:
p: ver 18´ + kuntosali 42´ jalkojen kestovoima ja keskivartalo + ver 22´ "Verkkaillessa puhalsi pohjoisesta niin voimakkaasti, etten meinannut eteenpäin päästä. Vai olikohan se sittenkin luoteesta?"
i: tennis 54´ "jumista"

To:
ap: su pk1-pk2 77´ + ju pk1 61´ sis. kovan mäkivedon 1´30´´ "katso edellinen juttu"

Pe:
ip: ju ver 16´ + vk1-vk2 45´ + ver ver19´ "hyvä kulku, vaikka vähän kylmä olikin"
i: tennis 51´ "dominoin"

La:
ap: ver 20´ + kuntosali 55´ jalkojen kestovoima ja keskivartalo + ver 20´ "pakkasen pakoilua"
i: hi v pk1-pk2 68´ + ju ver 14´ "pikkusen venähti liian pitkäksi"

Su:
ip: ver 15´ + juoksutekniikka ja 5*50m nopeusvedot 26´ + 3*2000m 9´06´´, 9´04´´, 8´52´´ + 1000m 4´03´´ + ver 16´ "Jalat taisivat jäädä illalla Mietaan mäkiin; todella väsynyttä nimittäin oli. Mutta pakkohan se oli ainakin melkein kaikki vetää, kun sitä varten Kuortaneelle asti ajelin"
i: hi v pk1 40´ "Huomattavasti parempaa kuin päivällä"

yht: 15.36 ju 72km hi 28km

vk2

Ma:

i: hi v pk1-pk2 95´ + ju pk2 27´ "Mäki-Hannuksessa, molemmat lajit kulkivat."

Ti:
ap: ver 10´ + kuntosali 63´ jalkojen nopeusvoima + ver19´ "Alkaa jo hiukan painaa jaloissa, juokseminen todella nihkeää"
i: ju pk1-pk2 46´ "Jalat jo paremmat kuin aamusta"

Keskiviikkona kävin sitten hieronnassa. Päivi ei oikein tainnut pitää näkemästään. Mutta mitäpä noista lihaksista, kovat jätkäthän hoitavat lihashuollon Buranalla.

Vanhat kujeet

2009-01-05T15:44:00.005+02:00

1.1.2009 klo 10.29 - 11.46:

Tiedustelin Laurilta paria päivää ennen vuoden vaihtumista, mitä jätkä aikoo aattoiltana puuhastella. Jotain ilmeisesti niin salaperäistä suunnitelmissa oli, ettei sitä voinut minulle kertoa. Joka tapauksessa oli kutenkin menossa seuraavana aamuna suunnistamaan. Eipä tarvinnut kauaa miettiä, lähdenkö mukaan. No lähdin, ja kyllä muuten kannatti! Fiilis suunnistaessa oli aivan loistava kylmästä kelistä ja lumesta huolimatta. Suunnistuskin sujui suurimmaksi osaksi hyvin. Alussa oli tosin vaikeuksia melkein kuukauden suunnistustauon - sekä myös aktiivisina olleiden metsänomistajien ja kullankaivajien - vuoksi. On se vaan tuo metsäurheilu toista kuin pelkkä lenkkarien kuluttaminen, vaikka kivaa sekin on viime aikoina ollut. Vähän vaan harmittaa, että jouduin jättämään rastien ottamisen kesken, kun Laurilla ja Saralla oli kauhea kiire jollekin Rasti-Kurikan kolmevarttiselle krapulankarkotuslenkille. Juoksentelinhan minäkin sen toki, ja ehkä venytin vähän pidemmäksikin, jottei 2-tuntinen näyttäisi päiväkirjassa niin väkisin vedetyltä. Ei se kyllä sitä muutenkaan ollut, sen verran kevyesti askellus koko matkan ajan sujui.

Sananvapauttako?

2008-12-31T09:56:00.003+02:00

Vuosi 2009 alkaa noin 14 tunnin kuluttua ja sitä myötä myös Härmät nykyisessä muodossaan lakkaavat olemasta. En aio jahkata kuntaliitosasiaa sen enempää, koska sitä on kyllä tehty jo ihan riittämiin. Yrittipä julkaisu nimeltä Härmän joulu myös osaltaan lyödä sen kuuluisan viimeisen sanan keskustelulle. Pelkäänpä tosin, että vaikutus taisi olla hieman päinvastainen:

Kyseinen teksti on kirjoitettu joskus syssyllä äidinkielen tunnilla siinä ei aivan kaikkein positiivisimmassa mielentilassa. Rakas ryhmänohjaajani päätti sitten todennäköisesti pelkästään vittuillakseen laittaa sen lehteen - ja oppilaitoksen protokollalle uskollisena ilman minkäänlaista suostumustani. Olipa tekstiäni vähän sensuroinutkin; matemaattinen huumori ei ilmeisesti purrut äidinkielen opettajaan. Mutta eipä sillä, pohjimmiltaan ole juuri tuota mieltä asiasta. Kermaa vaan tuli jälleen kerran kakun päälle turhan paksusti.

Mutta joka tapauksessa onnellista uutta vuotta 2009 kaikille! Tulevalle vuodelle voisin vaikka luvata harrastaa enemmän liikuntaa, sekä ainakin matikan ja fysiikan laudaturit.

Perus elementtejä

2008-12-16T14:16:00.003+02:00

Kun nyt joku fanini kaipaili numeroita harjoittelusta, niin tässäpä niitä sitten tulee. Eli kyseessä siis kolmen edellisviikon treenit. Juoksumäärät nyt ovat mitä ovat, kun jalkani polvista alaspäin eivät viime aikoina ole suoranaisesti juoksemisesta nauttineet. Ja pitäähän sitä nostamisen varaa kevättä kohti muutenkin olla. Mutta joka tapauksessa kohtuullisen hyvä harjoitusjakso viime viikon pikku flunssasta huolimatta.

Viikko 48 "kevyempi viikko"

Ma:
hieronta "Ihana Päivi!"

Ti:
i:ju pk1 59´ + keskivartalon kuntopiiriä 24´ "Ei paha"

Ke:
i: ver 17´ + kuntosali jalkojen kestovoima 43´ + ver 23´ "salilla hyvää tekemistä, veryttelyissä juokseminen nihkeää"

To:
ap: hi v pk1 - pk2 56´"Talven ekat hiihdot, aika raskasta"
i: ver 16´ + 3*4*16´´/1´30´´/4´ nopeusvedot ylämäkeen + ver 19´´ "Penikat taas vähän kipeät"

Pe:
ap: hi v pk1 - pk2 59´ "Parempaa kuin eilen"
ip: kuntosali keski- ja ylävartalo 43´ "maailman parantelua Näsin kanssa"
i: ver 18´ "jalat ihan juostavat"

La:
ip: ju ver 12´ + vk1 - vk2 33´ + ver 16´ "Mäki-Hannuksessa olikin ihan mukava juosta, kun kerrankin sai vedellä ihan omassa rauhassaan"
i: py pk1 46´ "Ajelin tosi hiljaa liukkaalla. Varmaan silti tämäkin harjoitus ajoi asiansa."

Su:
ip: ver 11´ + juoksutekniikka ja aitakävelyt 30´ + 3*4*200m/1´30´´/4´ ajat 31´´ - 34´´ + ver 13´ "Vedoissa rata oli täynnä sählypalloja huitovia lapsia; henkensä kaupalla siellä kyllä olivat. Tilanne on katsokaas kuin kuorma-auton ja polkupyöräilijän törmäyksessä"

yht: 10.01 ju 44 km

Viikko 49

Ma:
ip: py pk1 109´ "Oivaa aikaa syvällisille pohdinnoille, kun maisemiakaan ei näkynyt sumussa kymmentä metriä kauemmaksi"

Ti:
i: ver 16´ + juoksutekniikkaa, aitakävelyjä, porrasjuoksua ja kuntopallojen heittelyä 79´ + ver 20´ "vasen pohje kauheassa jumissa"

Ke:
ip: ju pk1 62´ "vähän alkoi loppua kohden paikat aueta"

To:
ap: ver 13´ + su käyräkartalla vk1 51´ 4,9km "analyysia voi lukea edellisestä jutusta"
ip: ju pk2 45´ "penikoihin vähän koskee"

Pe:
ap: py pk1 69´
i: ver 12´ + keskivartalon ja jalkojen kuntopiiriä 34´ + juoksutekniikkaa ja loikkia 21´ + 2 vs 1 jalkapalloa 17´ + ver 20´ "Fudiksessa raakaa taistelua Leoa ja Kristiinaa vastaan"

La:
ip: su käyräkartalla pk2 1.35 n. 5km "Extreme hommaa, kartan voi katsoa Nuuttilan blogin tuoreimmasta jutusta. Keskeytin rastilla 10, kun rinteessä alkoi vittumaisen kivikon päällä olla puoli metriä lunta ja kartasta värit lähteä."
i: ver 14´ "paikkojen availua huomiseen"

Su: ju ver 20´ + vk1 - vk2 40´ + ver 15´ "Puolenvälin jälkeen alkoi kulkea ihan mukavasti"

yht: 12.31 ju 56km

Viikko 50

Ma:
ap: py pk1 38´"palauttelua..."
ip: ju pk2 38´"... ja valmistelua"

Ti:
i: ver 17´ + juoksutekniikkaa 21´ + kuntosali jalkojen kestovoimaa 52´ + ver 20´ "pikkuisen nuhainen olo"

Ke:
i: ju pk1 66´ " rauhallisesti pikku flunssassa"

To:
ap: hi v pk1 50´ "alkaa tuntua jo sairaalta, parempi lepäillä loppupäivä"

Pe:
ip: ver 12´ + juoksutekniikkaa 15´ + kuntosali jalkojen kestovoimaa 19´ + loikkia 10´ + nopeusvedot 3*5*100m/100m hölkkää/3´ + ver 13´ "Oon kai vaan niin vittumainen, ettei flunssakaan viihdy mun kanssa"
i: hi v pk1 59´ sis 3´ vk2 vedon "Piti vaan koittaa kuinka kovaa sitä pystyy hiihtämään. Kertonee jotain hiihtotekniikasta, että olen juossut saman vedon samoille sekunneille"

La:
p: ju 69´ joka toinen 5min aerobisen kynnyksen alapuolelle, joka toinen yläpuolelle, ver alkuun ja loppuun + keskivartalon kuntopiiri 21´ "väkinäistä juoksemista"
i: hi v pk1 69´ "mukavan helppoa menoa"

Su:
ap: ver 19´"kuten arvata saattaa, olin jumissa"
ip: ver 17´ + juoksutekniikkaa, aitakävelyjä ja nopeusvetoja 51´ + 2*2000m 8´50´´, 8´30´´ + 2*1000m 3´59´´, 3´50´´ sykkeet veto vedolta nousten kynnykseltä kynnykselle + nopeusvetoja 7´ + ver 17´ "Kulki pikku jumista huolimatta mainiosti"

yht: 12.34 ju 58km

Siinäpä se, kommentteja otan mieluusti vastaan mikäli jotain luulette kestävyysurheilusta tietävänne.

Nyt tämä viikko onkin sitten pyhitetty opukselle nimeltä Matematiikan taito 13, differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi. Loman alettua voisi sitten vaikka aloittaa lunastamaan niitä lupauksiani määräharjoittelusta. Sopiva aloituspaikka sille lieneekin Kuortane... Josko vaikka ensi vuonna Niemisen SM-tilaston Vuoden putoaja-lista näyttäisi hieman erilaiselta.

Takaisin asiaan

2008-12-04T17:02:00.004+02:00

Lämpömittari alkoi näyttää positiivisia lukemia, lumet lähtivät ja metsät aukenivat. Tunsin jälleen eläväni! Jatkoin torstaiaamuna alkutalven aikana käyynnissä ollutta suunnittelematonta käyräpanostustani Susivuoressa. Maasto on kulunut puhki viimeisen parin vuoden aikana niin pahoin, ettei sinne tosin tavallisen kartan kanssa edes viitsisi mennä. Käyräkartta antoi edes vähän jotain uutta. Vetiset suot ja ohut hanki tekivät kyllä yleensä niin nopeakulkuisesta Susivuoresta vasin raskaan.

K-1: Hiekkamonttujen välistä ja pari käyrää ylös tasanteelle. Kumpareikko näkyy jo. Isoimman kumpareen vierestä kohti mäen harjaa. Mäen päällä havaitsen kyllä oikelalla olevan pitkän notkon, mutta sen jälkeen en malta lukea tarpeeksi tarkasti - uskon rastin oikealla puolella olevan korkeamman auttavan rastinotossa. No sitäpä ei näy, ja jään pyörimään kumpareille, jotka näyttävät kaikki samalta - oli useampia kuin kartassa. En kuitenkaan malta rauhoittaa. Jonkun minuutin etsittyäni löydän viimein samaisen kumpareen, jolle sijoitin keväällä kansallisia ratamestaroidessani miesten pääsarjan rastin numero 14. Säälittävää!

1-2: Tarkasti kumpareet, notko sekä harjanne lukien - aivan rastikumpareen vierestä suon reunaan pysähtymään.

2-3: Suo uiden yli kohti kumpareita ja niiden jälkeen kohti vastarannan "kärkeä", jonka oikealta puolelta mäen päälle. Tähyilen vasemmalle mäen korkeimpaa kohtaa ja edessä olevaa apukäyränotkoa. Nenän päässä olevilta pistekumpareilta näkyykin jo rastin edessä oleva kumpare ja pian myös ympyrän keskellä oleva.

3-4: Kumpareiden yli ja notkon oikealta puolelta mäen päälle, josta nenää pitkin kohti rastia. Näen pitkulakumpareen pään, jonka kohdalla pysähdyn varmistamaan varsin epämääräisen rastinotkon.

4-5: Suon yli, vasta reunan kumpareista hyvä suunta. Kumpareiden jälkeen hämäännyn hetkeksi tullessani jonkun mökin pihaan, joten jatkan siitä lähtevää tietä pitkin, kunnes havaitsen edessä oikealla näkyvät kumpareet ja käännän rastille.

5-6: Nenän yli ja rinnettä samalla korkeudella jatkaen kohti kumparetta. Sen päältä rinnettä alas oikealle jäävä korkeampi kohta lukien. Kumpareen jälkeen käyrää pitkin rastille vielä vasemmalle jäävästä kumpareesta varmistamalla. Odotin pientä suppaa, mutta vastassa olikin valtava monttu, joka olisi kyllä löytynyt vähemmälläkin varmistelulla.

6-7: Kumpareen yli ja laakean nenän reunaa mäkeä ylös. Pitkulakumpare näkyy kauas, samoin kuin sen takana korkeampi kohta, josta notkon perällä oleva pistekumpare on helppo poimia.

7-8: Suon yli harjanteelle, josta käännän nenän kohdasta suon yli mäelle. Mäeltä vähän roiskimalla alas, mutta ennen rastia oleva iso kumpare näkyy selvästi.

8-9: Lähtösuunta kumpareista, joiden jälkeen jatkan karkeasti kohti rinnettä laakean notkon vasemmalta puolelta viistosti ylös. Mäen päältä näkyvät suon reunassa olevat kumpareet joiden kohdasta lähden suon ylitykseen. Suon jälkeen luen kumpareet ja jatkan tasannetta haistellen rastille.

9-10: Jatkan käyrää pitkin ja kumpareen ohittaen kohti oikealle jäävää laakeaa nenää. Sorakuopassa vähän sekoan ja noustuani siitä huomaan vasemmalla notkon. Korjaan pitkulaisen harjanteen reunaa pitkin rastille.

10-11: Lähden lähes samaan suuntaan, josta tulin, ja roiskaisen rinten ylös. Näen vasemmalla olevan notkon ja sen päässä olevan rastikumpareen.

11-12: Vasemmalle jäävä kumpare lukien notkon reunaa alas. Luen kumpareet ja jatkan niiltä käyrää pitkin rastille.

Uutta harjoituskautta alkaa olla pian kuun kierto takana. Harjoittelussani olen keskittynyt määrän puskemisen lisäksi voimaharjoitteluun. Ja sitäpä olen saanut, mitä olen tilannut - jökkiä ja lisää jökkiä. Pieniä kipuja on ollut aina siellä sun täällä, lähinnä nyt penikoissa. Ei onneksi mitään, mikä olisi harjoitteluani suuremmin rajoittanut. Eli kaikki ainakin semihyvin siinä suhteessa.

tuplaoodi

2008-11-30T23:20:00.004+02:00

...laskeuduin polvilleni, kohotin katseeni ja karjaisin kohti Pirkanmaata: "Anniina, ANNIINAAAA!!!"

Leireilyä pienimuotoisuudessaan

2008-11-17T16:23:00.003+02:00

Luettuani perjantaina uusimmasta Juoksijasta Holmenin selityksiä Itä-Afrikan juoksuihmeestä päätin saman tien lähteä korkeanpaikanleirille. Pohjanmaan pojalle Jyskylä lienee aivan riittävän vuoristoinen tähän tarkoitukseen. Samalla halusin löytää syyn siihen, miksi kaupunkia ihannoidaan suomalaisissa suunnistuspiireissä. Mitään järkevää selitystä en ainakaan tällä pikavisiitillä keksinyt. Alla jokunen kartta sieltä ja yksi hienompikin yksilö huomattavasti motivoivemmista harjoitusmaisemista.

Kortepohjan sprinttitreenin eka veto. Ykkösen liiallista kiertoa lukuun ottamatta varsin hyvä suoritus.

Samaisen treenin toka veto. Ilta alkoi jo pimentyä, mutta vauhti parani koneen vasta alettua lämmetä.

Kartan takaa löytyneet hieroglyfit kertovat, että rataa on joskus muinoin juostu kovempaakin. Toivottavasti J.Salmi jargoneineen ei lue tätä.

Kevyt suunnistus Laajvuoressa, varsin kasvattava kokemus. Taivas heitti räntää oikein isolla kädellä. Ja eipä tuo nyt kyllä ollut aivan hienoimpia maastojakaan, joissa olen käynyt. Jollain sairaalla tasolla kuitenkin nautin hommasta. Ja ehkä myös opin jotain; ainakin sen, että enää en halveksi hiihtäjiä. Yhtäkään toista suunnistajaa en harjoituksen aikana nähnyt - paitsi sen yhden, jonka sinne mukanani raahasin. Sen sijaan mäki oli täynnä jos jonkinlaista äijää sauvojen kanssa heilumassa.

Vähän uutta näkökulmaa jo ajat sitten puhki juoksemaani Laakakallion maastoon. Onneksi olkoon muuten, jos joku tästä kartasta saa jotain selvää. Ropelli-Tapani kun ei taannoin onnistunut säätämään viivan paksuutta ocadilla - ja käyrätkin ovat legendaarisen Tammiston käsialaa. Kohtalainen suoritus, Vesan kartoilla vaan joutuu aina varmistelemaan epämääräisiä rastipisteitä.

Kuten asianosaiset tietävät, YO-tuloksetkin ilmaantuivat perjantaina. Parin kuukauden odotus päättyi osaltani maantieteen laudaturiin ja keskipitkän ruotsin eximiaan (mahtaakohan tuo nimi olla edes noin, en ole koskaan oikein ollut kiinnostunut noista L:ää heikommista arvosanoista). Olen kyllä todella tyytyväinen, vaikka puolivakavasti ottamani tavoite seitsemästä laudaturista nyt kariutuikin.

voi kun olikin ikävä

2008-11-09T15:31:00.003+02:00

Taidampa raapaista tähän väliin kauden ensimmäiset analyysit. Homman nimi oli Laurin suunnittelema käyräharjoitus Kauhajoen Sotkassa. Kartan käyräkuvauksesta en ollut kyllä täysin yksimielinen herra Laineen kanssa. Ja kun vielä perus sotkapohja ja ohut hanki hidastivat menoa, riitti neljälle kilsallekin tekemistä.

Kurikka - Sotka: Erilaisten väärinkäsitysten ja sekavien ohjeistuksien takia jouduin etsiä ovelasti piilotettua karttaa ympäri Kauhajoen keskustaa lähes puoli päivää.

K-1: Rinne ylös kompassilla. Yritän hakea katseella kumpareita oikealta, mutta eihän niitä kivikosta erota. Vedän ihan vierestä ohi huomaamatta pistettä. Ohi mentyäni hahmotan tasanteen jollain lailla samoin kuin oikealla näkyvän laakean notkon. Palaan varsin epäselvään rastinotkoon.

1-2: Lähtösuunta aiemmin havaittuun laakeaan notkoon. Käännän harjanteen päähän, josta pitäisi olla helppo jatkaa pisteelle. Paikka on kuitenkin täynnä erinäköisiä kartasta puuttuvia kumpareita. Uskon kuitenkin käyneeni oikealla pisteellä.

2-3: Lähtösuunta tiheähköön rinteeseen kompassista. Rinteen alaosassa kurvaan kuitenkin oikealla näkyvän hakkion reunaan. Sieltä on helppo hahmottaa edessä olevan mäen muoto ja kääntää kohti rastia. Korkeimman kumpareen yli rastille. Notko varmistaa pisteen olevan oikea.

3-4: Käyrät antavat hyvän lähtösuunnan. Tyhjällä alueella epäilen hetken suuntaani, mutta tielle tulen silti hyvin. Näen pistekumpareen ja juoksen sen vierestä. Ylöspäin jatkaessani näen kyllä rastinenän, mutta sen näyttäessä varsin monimuotoiselta arvelen sen olevan pohjoisempana oleva kumpare ryhmä. Sitten havaitsen rinteessä edessäni olevan kumpareen ja menen kiltisti nenälle.

4-5: Lähtösuunta kumpareen ja tasanteen väliin. Yritän lukea oikealla olevaa rinnettä, koska kumpareista ei saa tolkkua. Sitten huomaan kauempana edessä nenällä olevan kumpareen ja tajuan olevani aivan rastinotkon vieressä.

5-6: Notkoa alas ja rastinotkon molemmin puolin olevat kumpareet näkyvät jo.

6-7: Vasemmalla oleva nenä ja edessä alempana olevat kumpareet lukien laakealle nenälle, jonka pohjoisreunasta suunta. Odotuksieni vastaisesti yhden käyrän suppa on jopa selvä. Mäen päälle ja kohti sen pohjoispäätä. Hahmotan jotenkuten sen päässä olevat notkot ja jatkan niiden alapuolella olevalle rastinotkolle.

7-8: Mäen reunaa kumpareita lukien. Mäen päähän ja rastikumpareen eteläpuolella oleva kumpare paljastaa pisteen pienen pään pyörittelyn jälkeen.

8-9: Lähtösuunta kumpareista. Kumpareet lukien kesän kansallisista tutulle kivikkonenälle "leimaamaan".

9-10: Käyrää pitkin ja oikealle jäävän kumpareen lukien tiheään rinteeseen. Mittakaava tekee tepposet ja kiertelen jotain pikkukumpareita aivan liian aikaisin.

10-11: Heti rastin jälkeen vastaan tulee polku, jota jatkan tielle. Tieltä jatkan joltakin aiemalta vierailulta tuttua "harjua" kohti rinnettä. Notkosta rinne ylös ja pistekumpareet lukien rastille.

11-12: Jo rastilta lähtiessä seuraavan lähellä olevat isot kumpareet näkyvät. Niiden vierestä selvän nenän viereen rastille.

12-13: Nenästä lähtösuunta ja rinne alas. Korkeampi kohta notkossa on selvä, ja jatkan sitä pitkin vastarinteeseen. Jyrkkä vasemmalla ja tasanne oikealla näyttävät rastin paikan.

13-14: Tähyilen vasemmalla olevia kumpareita. Ympyrässä arvon vaikka kuinka kauan, mikähän mahtaa olla oikea.

14-15: Selvän kumpareen vasemmalta puolelta mäen päälle. Mäen korkein kohta ja sen edessä olevat kumpareet näkyvät kauaksi.

15-16: Lähtösuunta pitkulakumpareen päästä. Mäkeä alas ja kumpareiden vierestä yllättävän laakeaan hiekkakuoppaan. Hetken olen kuopan jälkeen hiukan sekaisin, mutta sitten havaitsen jälkimmäisen kuopan länsipään, josta maavallien yli aivan suoraan kuopalle.

16-M: Maavallit antavat hyvän suunnan maaliin.

Turhaa ku turhuus, tai jotaan sellaasta

2008-11-06T18:22:00.002+02:00

Ajattelin ny kirjoottaa tämän raportin härmän kiälellä, ku Patanaki pelekää, notta miekiäli valtaa Härmän. Ei meistä sentähän ny karjalaasia tuu, vaikka Kauhavhan jouruthanki. Laihian tua saattaa tiätysti vallatakki, mutta se ny kyllä toisahalta saa mennäkki.

Mutta asiahan, tarkootus ku oli kirjoottaa pualustusvoimista. Oli kutsunnat tiistaina. Jossei ny ihimettä tapahru, jourun aloottamaan "sotimisen" tammikuus 2010, ja Kajaanis perkeles. Jotaki yritin vängätä Niinisalosta, mutta aluetoimiston äijät oli vishin päättäny, notta kaikki Härmän poijjaat lähtöö Kainuuseen. Eipä ollu paljo jakoa. Niinku ny nerokkaammat teistä saattoovat jo huamata, en ny oo hirviän innoossani tuasta velevollisuuresta. Ei tua ny siitä Kajaanista johoru, iha kohtalaane paikka se varmhan o, vaikka matkoosta vähä pitkiä tulooki. Miälestäni suamalaanen maanpualustus ovvaan jo parahat päivänsä nähäny. Ohan se tiätysti hianoa, notta perinteetä vaalithan, mutta helevetillistä tuhulausta se o. Siinä vois olla hallitukselle hyvä säästö kohore tulos olevan talouskriisin aikana palavelujen vähentämishen sijasta. Vähä paremmalla varojen kohoristamisella saataas parempiki pualustus ja säästettääs pualet nuarista klopiista siltä paskalta. Vaikka mitäpä tuatakaan toisahalta kiärtelemhän, liitythän NATO:on! Varsinki ku Parakista tuli ny käytännös NATO:n pomo.

Mut jotaki hyvääki. Reenikausi alako tänään, ku sain vihiroon koeviikot summuut ressitekijät alta pois. Reilu kolome varttia juaksin, kevyesti ainaki yritin. Eipä ollu häävi kuluku, mutta eiköhä se tuasta parane.

keskiviikko

2008-10-29T15:46:00.004+02:00

Tänään koulu alkoi osaltani viimeiseltä puoleltatoista kuukaudelta keskiviikoille totuttuun tapaan klo 10 - tai siis olisi pitänyt alkaa. Kävelin sitä tuttua koululle vievää jalkakäytävää, kun vastaan tulee punaisessa tuulipuvussaan rouva kävelylenkillä. Tutunnäköinen, lenkkeillyt vastaan joskus ennenkin. Muuten en häntä kuitenkaan tuntenut. Yllätyksekseni hän sanoo jotakin, kyselee, olenko ollut koulussa aamulla. Vastaan parhaaksi katsomallani tavalla eli todenmukaisesti. Leidi kertoo, että koululla on poliisi. "Yläasteen gangstojen mopoja siellä taas ratsataan", ajattelen tietenkin ensimmäisenä. Sitten rouva antaakin melkoisen iskun vasten kasvoja - ei nyrkillä ei, vaan verbaalisesti. Joku on käynyt sytyttämässä hautakynttilöitä koulun pihaan; opiskelutoverit ovat kuulemma luokissa lukkojen takana. Soitan ensimmäisenä mieleeni tulevalle henkilölle, Rainelle. Vahvistaa rouvan sanat; luokassa kuulemma odottelevat. Ihmeen rauhalliselta vaikuttaa, itse en sitä enää ole. Käännyn kantapäilläni ja kävelen takaisin kotiin. Ajatukseni ovat sekavia. "Eihän tällaista olisi pitänyt meillä voida tapahtua, meidän pienessä lukiossamme." Ei se toki siitä riipu, tiedän sen. Tunnin päästä veli tulee kotiin, koulu on evakuoitu.

Joo koko vitun päivän sit hermoilin, ja tästähän lopulta oli kyse. Helevetin koirat. (22.50)

Miinus äärettömästä mielivaltaisen lähelle kolmosta kuitenkaan sitä saavuttamatta

2008-10-27T22:40:00.001+02:00

http://www.youtube.com/watch?v=WT91fzEoBuA

lokakuun enemmän tai vähemmän legendat

2008-10-27T18:57:00.005+02:00

Yö-cupin kolmas taistelu yhteislähtönä. Alku ihan ok, mutta perhoselta lähdettäessä olin päätynyt samaan letkaan legendaarisen H. Hakalan kanssa, taisipa mukana olla myös pikku-HRP. Arvaahan sen, miten siinä käy...

Yö-cupin neljäs ja ainoa, johon voin edes jollain tapaa olla tyytyväinen. Maltoin ajoittain jopa suunnistaa.

Cupin finaali, yhteislähtönä tämäkin. Kärki karkasi ennen nelosta. Vitosella suuri porukka lähtee toiselle hajonnalle ja kääntyessäni omalleni kiroan, kun näen sen ainoan suunnistajan, joka sinne kanssani lähtee, H! Perhosten jälkeen letkassa, jossa lisäkseni H, Hautala, Nurmela ja iso-HRP. Otan 12:sta ja 13:sta koukut ja joudun vetelemään kahdelle viimeiselle välille pohjat, jotta saan edes vähäiset kunnian rippeet säilytettyä.

Untamalan käyräharjotus. Elokuussa pidetyn AV-treenin jälkeen olin kuullut valtaavaa hypetystä radan vaikeudesta, joten lähdin aika hiljaa matkaan, ja helpompihan se oli kuin luulin. 7:n käsittämätöntä ajatuskatkosta lukuun ottamatta aika laadukasta toimintaa.

Lievästi OMa Taivaisen inspiroima treeni Mietaalla. Osoitti aika raadollisesti puutteeni suunnistajana. Enpä tosin tainnut taaskaan keskittyä kunnolla. Puolustuksekseni tosin totean, että on kohtuullisen vaikeaa seurailla korkeuskäyriä, joita ei maastossa ole. Ja en tiedä, onko HH:llakin ollut burn out - vai onko vain laiskottanut - vuonna 2002 tätä karttaa tehdessä, on nimittäin surkein hänen tuotoksistaan, jolla olen suunnistanut. Ja niitäkin on jo jokunen kertynyt.

Melkein hyväksytty

2008-10-13T13:01:00.003+03:00

Niin siinä käy, kun joukkueeseen ottaa kortesjärveläisiä. Heille hylsyt ovat suorastaan perinne. Toisaalta hyvä, eipähän tarvinnut minun ruveta repimään siellä yhteislähtöputkella, vaikka eipä olisi nillä jaloilla mihinkään revittykään.

Siinäpä kaikki oleellinen.

Kausianalyysini 2008

2008-10-12T21:36:00.017+03:00

Kulunut kausi oli vasta toinen todellinen harjoituskauteni. Mieleeni se jäi ylitse muiden yhdestä asiasta, aiempaan nähden uusiin sfääreihin kasvaneesta intohimosta harjoittelua kohtaan. Sen rinnalla muut asiat ovat melko toisarvoisia. Valitettavasti pelkällä intohimolla ei menestytä, ja menestyä kuitenkin vielä joskus haluan. Siispä käännän vielä kertaalleen katseeni niihin vierähtäneen vuoden toissijaisiin asioihin, kauden 2008 harjoituksellisiin onnistumisiin ja epäonnistumisiin.

Talvi aaltoileva kuin sinikäyrä konsanaan

Tammikuun alkuun asti harjoittelin varsin onnistuneesti - monipuolisesti ja sopivan hyvillä määrillä. Tehoja oli mielestäni sopivasti ajankohtaan nähden. Ennen kauden alkua olimme valmentajan kanssa päättäneet, että talvella panostettaisiin voimaharjoitteluun, joten alkutalvesta kestovoimaa tulikin tehtyä runsaasti. Kaiken kaikkiaan hyvä jakso.

Sittenpä pukkasi koulussa jäätävin jakso ikinä. Jos olisin jatkanut harjoittelua samalla tavalla, ei se olisi lopulta palvellut kumpaakaan osa-aluetta. Määriä oli siis pakko laskea. Valmentajan kanssa teimme päätöksen, että tehoja nostettaisiin tämän määrällisesti kevyemmän jakson ajaksi. Jälkeenpäin tarkasteltuna tehoharjoitukset eivät kuitenkaan millään tavalla koventuneet - niiden suhteellinen osuus vain kasvoi. Harjoittelu muuttui lähinnä ylläpitäväksi. Kevyempi harjoittelu herkisti kehoa ja juoksu tuntuikin kulkevan paremmin kuin koskaan, mutta kehittävää vaikutusta harjoittelulla ei juuri kuitenkaan tainnut olla. Jäätävän jakson loppuun tuli sitten jäätävä koeviikko, jonka perään vielä puolitoista viikkoa flunssailua. Lähes kolmeviikkoinen treenitauko söi miestä.

Maaliskuun alussa olin aika kaukana tammikuun vireestä. Totesin tarvitsevani määrälisesti kovempaa harjoittelua. No sitä alkukevät sitten olikin, enemmän kuin koskaan aiemmin. Kevään kisakausi kuitenkin lähestyi ja tehojakin olisi tarvittu enemmän kuin mitä nyt tuli tehtyä. Määrät vetivät jalat ennen kokemattomaan jumiin, joka entisestään vähensi motivaatiota koviin juoksuharjoituksiin. Maatkin sulivat - penikkatautiahan se tiesi.

Nihkeyden ilotulitusta

Alkukeväästä tuli harrastettua myös pienimuotoista leireilyä Etelä-Suomessa. Tokihan leirit olivat omiaan tuomaan suunnistusvarmuutta ennen kisakauden alkua, mutta jotenkin vaan tuntuu, ettei leireily ole itselleni ihanteellisin tapa taitoharjoitteluun. Jokaiseen taitoharjoitukseen pitäisi keskittyä kuin kisaan, ja siihen en vain pysty, kun päivät on ahdettu täyteen taitoharjoituksia. No joka tapauksessa olin tehnyt taitoharjoituksia läpi talven, joten kisakauteen lähdettäessä varmuus oli vähintään kohtuullista luokkaa.

Kevään kilpailukaudella ei sitten edellä esitetyistä syistä kulkenut oikeastaan kertaakaan. FinnSpringissä Yläneen raskaissa maastoissa menestyin mielestäni varsin hyvin vaikkei kulkua ollutkaan. Kisa sopi ominaisuuksilleni erinomaisesti määräharjoittelun maksaessa panostuksille tuottoa. Erikoispitkälläkin vire olisi mahdollistanut paremman sijoituksen, mutta pilasin mahdollisuuteni liian varovaisella vauhdijaolla. Kuten todettua en ollut keväällä millään tapaa sprinttiä suosivassa vireessä, joten osittain myös viime hetken valmistautumisessa sattuneiden virheiden takia SM-sprintistä ei jäänyt mitään kerrottavaa.

Kunto nousuun ääripäällä jos toisellakin

Kesäkuun olin töissä ja määrää ei juuri ehtinyt vetää, eikä olisi varmasti jaksanutkaan. Harjoittelin kuitenkin laadukkaasti ja panostin koviin juoksuharjoituksiin. Kulku alkoi löytyä, tosin aivan väärään aikaan. Mielikin kaipasi jo kunnon mättämistä.

Heinäkuussa ei kiireitä juuri ollut, joten annoin sitten mennä oikein kunnolla - harjoitustunteja kertyi kiitettävästi. Kovat harjoitukset tein lähes täysin suunnistaen. Metsässä juokseminen alkoi tuntua aikaisempaa paremmalle, mutta varjopuolena kaikkein kovimmat tehot jäivät ymmärrettävästi vähiin. Kainuu oli harjoitusmielessä hyvä kokemus itselleni uuden tyyppisten maastojen vuoksi. Lahti-suunnistuksen pitkällä matkalla tein kauden parhaan suoritukseni ja se valoi rautaisen uskon SM-pitkää varten. Kaiken kaikkiaan heinäkuussa nautin harjoittelusta enemmän kuin missään vaiheessa vuotta.

Laatuajan kauaskantoisemmat seuraukset

Sitten tuli ungi. Skövden yö oli kauteni mustin hetki - olin täysin hukassa yösuunnistukseni kanssa. Joukkueen mahdolisuuksien pilaaminen vitutti todella. Muuten reissu oli kesän parasta laatu aikaa. Sillä oli kuitenkin kauaskantoisempia seurauksia. Heinäkuu oli menty aika äärirajoilla ja tietyistä henkilökohtaisista ominaisuuksista johtuen tuppaa tällaisilla reisuilla kertymään valtavat univelat. Tiedostin riskin liialliseen rasittumiseen ja ajattelin lepääväni reissu jälkeen. No eipä se auttanut. Koneeseen tuli sitkeä tauti, joka käytännössä esti tehokkaan harjoittelun pariksi viikoksi. Se söi EM-katsastusten vireen kuten suurimmalta osaltaan myös KLL:n vastaavan.

Karvaita onnistumisia

SM-pitkä oli asetettu kauden päätavoitteeksi. Sairastelun jälkeen yritin herkistellä kehoani liikaa muistamatta pitää yllä riittäviä kestävyysominaisuuksia. Onhan selvää, että jos edellisestä yli puolitoista tuntisesta harjoituksesta on yli kuukausi, ei se voi olla vaikuttamatta jaksamiseen tunnin ja vartin kisassa. Pitkän loppupuolella kohtasinkin pienoisen hyytymisen. Se oli toki melko marginaalinen, ja väliaikojen perusteella hyydyi vähemmän kuin moni muu. Mutta virheen tein kuitenkin valmistautumisessa, ei siitä mihinkään pääse. Olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseeni Leppävirralla. Taidollisesti meno oli varmaa ja kulkukin viimeisen kuukauden harjoitteluun nähden kohtuullista. SM-yön jätin väliin ja keskityin YO-kirjoituksiin ja treenailuun. Harjoittelinkin ne kaksi viikkoa erinomaisesti ja pääsin kauden parhaimpaan vireeseeni SM-keskimatkalle ja -viestiin. Hyvästä kunnosta huolimatta tulokset olivat anorektisen laihoja. Keskimatkalla koukkailin itseni betoniin ja viestissä lopun pummiin meni plaketti. Tosin viestin suoritukseeni olen siitä huolimatta hyvin tyytyväinen.

Yhteenvetoa ja tilanteen kartoittelua

Fysiikkapuolella kausi oli kaksijakoinen. Juoksuvauhdit eivät kehittyneet kovinkaan paljon, mutta tässä vaiheessa lienee tärkeintä kuitenkin se, että kestävyysominaisuudet kehittyivät uudelle tasolle mahdollistaen jatkossa aiempaa kovemman harjoittelun. Voimaharjoittelukin teki tehtävänsä antaen uudenlaista tehoa metsäaskeleeseeni. Ensi kaudella harjoittelu tulee keskittymään juoksuvauhdin kehittämiseen, nimenomaan kovalla alustalla. Se vaatii myös jonkin asteista panostusta nopeus- ja nopeusvoimaominaisuuksiin, ne kun taitavat olla eniten vauhtiani rajoittavat tekijät tällä hetkellä. Muutenkin voimaharjoittelusta on tehtävä enemmän juoksun omaista askeleen tehostamiseksi. Peruslenkkejä siirrän huoletta aiempaa enemmän metsään. En näe mitään syytä, miksi niitä täytyisi juosta tiellä.

Olen aina pitänyt itseäni taitavana suunnistajana. Nyt on kuitenkin korkea aika unohtaa nuo ajatukset. Poikkeuksellisen haastavissa maastoissa, kuten esimerkiksi syksyn SM-viestien, olen edelleen taidollisesti sarjani kirkkainta kärkeä. Mutta kun näennäisesti helpommissa maastoissa pitäisi juosta riskirajoilla virheettä, en pysty hallitsemaan suoritustani. Tämä konkretisoitui kuluneella kaudella pahiten SM-keskimatkalla ja EM-katsastuksissa. Pitkillä matkoilla tilanne on parempi, kun aikaa on suunnistaa millintarkasti oikein. Mutta keskimatkalla sitä ei ole, ja silloin suorituksen hallintani pettää. Edellä mainitut asiat eivät ole syitä vaan seutauksia. Syyt ovat pohjimmiltaan aina ja vain puutteellisessa keskittymisessä. Sille on tehtävä jotain, kun vain tietäisi miten. Toki perusominaisuuksissakin on kehittämistä. Ongelmista huolimatta kehityin menneellä kaudella taidollisesti erityisesti suoritusvarmuuden osalta. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ensi kaudeksi en halua keskityä erityisesti millekään matkalle, kuten tänä vuonna pitkälle, vaan haluan kehittyä monipuolisesti suunnistajana. Siirrän siis hiukan panostusta enemmän myös keskimatkalle ja panostan harjoittelun laatuun. Toivon vielä joskus kehittyväni siksi taitosuunnistajaksi, joka kuvittelin olevani.

Kaiken kaikkiaan en voi täysin olla tyytyväinen kauteeni. Tavoitteet jäivät saavuttamatta. Koska en mittaa kuitenkaan onnistumisia pelkillä tuloksilla, suurin syy pettymykseen on harjoittelun ajoittainen epäonnistuminen. Mutta opiksi olen ottanut, sillä muutakaan en enää voi.

Tulevan kauden suuret linjaukset

Oikeastaan kesäkuun alusta kauden loppuun saakka vastasin itse lähes täysin harjoitteluni suunnittelusta. En usko, että urheilija voi pitempiaikaisesti menestyä ymmärtämättä, miksi harjoittelee niin kuin harjoittelee. Oli hienoa nähdä ne hetket, kun itse suunniteltu harjoittelu antoi hyvän kunnon - kuten esimerkiksi viimmeisiin SM-kisoihin. Toisaalta tiedän, että valmennustietouteni on hyvin rajallinen. Ensi kaudeksi onkin pyrittävä löytämään sopiva harmonia valmentajan ja oman suunnittelun välille.

Alkavasta kaudesta on tulossa edellistä enemmän harjoitteluun keskittyvä. En aseta tulevalle kaudella samanlaisia sijatavoitteita kuin ennen, vaan keskityn perusominaisuuksien kehittelyyn. Tavoitteet kun ovat kuitenkin tulevaisuudessa, enkä toisaalta halua kahlita kehittymistäni keskittymällä johonkin tiettyyn kisaan. Vaikka turhahan sitä on kiistää, SM-pitkän plaketti on kahden edellisvuoden tavoin välkkynyt mielessäni. Tuleva sarjani on kuitenkin sen verran kova, että en siitä mitään paineita ota. Osittain siksikin, että erilaisia kysymysmerkkejä on ilmassa. Kevään harjoittelun ylle epätietoisuutta luovat YO-kirjoitukset; tavoitteena kun on kävellä sisään Otaniemeen ilman pääsykokeita. Inttikuviotkin selviävät vähän myöhemmin.

Nyt kaiken tämän epäolennaisen analysoituani taitaa olla aika kääntää katse kohti olennaista. Alan jo pikkuhiljaa kaipaamaan niitä lukuisia talvisia arki-iltoja, kun juoksen läpi talvihorrosta viettävän paikallisen huvipuiston. Monesti niinä hetkinä olen miettinyt, miksi jotkut eivät näe elämän muita nautintoja materialististen ihanteidensa seasta. Yleensä nämä ajatukset on peittänyt kuitenkin alleen toisenlainen, paljon voimakaampi tunne. Kunniotus paikan luojaa, tuttavallisesti vain Jormaa, kohtaan. Miestä jonka suuruudenhulluille visioille naurettiin. Miestä, joka lähti täysin tyhjästä ja toteutti unelmansa epäilijöistä välittämättä. Lähtökohtani urheiluun ovat olleet samankaltaiset. Aion kuitenkin seurata Jorman esimerkkiä. Voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa rinne kuitenkin jyrkkenee niin, ettei tietäni pääse huipulle asti kulkemaan. Mutta minä olen tieni valinnut, ja se tie, ei ole keskitie.

Kauden päätös, suorastaan kliimaksi, etten sanoisi

2008-10-07T16:43:00.005+03:00

Kauden viimeisetkin tavoitteet olivat jääneet saavuttamatta; ei tullut vieläkään henkilökohtaista aluemestaruutta. Sekä erikoispitkällä,...

että yössä...

jouduin tyytymään turhan himmeisiin metalleihin. Olipa kaikki toiminta tosin erikoispitkien jälkeen ollutkin aika väsynyttä. Ja sitä oli yön suorituskin. Hektinen syksy kirjoituksineen, ässämmineen ja autokouluineen oli ajanut pojan aika loppuun. Puhuin karvan verran liioitellen burn outista. Urheilu oli ainoa asia joka edes vähän kiinnosti, koulunkäynti ei olisi vähempää voinut. Parta oli myös lähtenyt. Omaa heikkouttani; ehkä myös hiukkasen korkeammalta taholta tullutta painostusta. Äitiä vastaan on turha kapinoida.

Halusin kuitenkin päättää kauden tyylillä ja yleisestä toiminnastani poikkeavalla työstöllä. Niinpä kaivoin laatikosta joskus kevättalvella Juhiksen luomukselle piirrellyn sprinttiradan ja sunnuntaina käänsin auton keulan kohti paikkaa, josta kaikki ovat kuulleet, mutta jota kukaan ei tunne. Määränpäänä Koskenkorva.

Alfa kääntyi toisella yritykselle urheilukeskuksen parkkikselle. Edellisiltana mielessä käynyt ajatus oli käynyt näemmä toteen. Loppuradalle elintärkeät Honkalanmäen urheilukentän portit oli lukittu, vain itäpäädyn pyörivä porttihärveli salli kulkemisen. Olipa nurmikonkin käyttö kielletty kolmen neliön kyltillä. Mutta mitäpä tuo meitä haittaisi? Eivät portit olleet niin korkeita ettei niitten yli olisi päässyt. Toisilla riitti egoa ylittämiseen, toisilla ei. Ainoa ainakin omaa toimintaani ohjaava auktoriteetti oli siinä tilanteessa violettireunainen A4 ja sen kielletyt kohteet. Jos kartassa oli portti, siitä saattoi kulkunsa suunnata, vaikka se olisikin lukittu minkälaisella munalukolla. Tässä tapauksessa oli käytetty varsin isoja. Onni sinänsä, niiden päältä oli mukava ponnistaa itsensä vihreämmille ruohoille. Eipä ollut nurtsikaan kartassa ruskehtavanvihreällä, keltaisella vain. Tiesin mitä se tarkoitti.

Verkkailujen jälkeen oli aika dropata kohti hiekkakuopan pohjaa. Pudotus tapahtui pesisareenan reunalta. Kossu ei ollut iskenyt kuluneena kesänä kovinkaan laadukkaasti; toivottavasti treenimme olisi hedelmällisempi. Lauri hyökkäsi ensin, minä pari pisimmän viisarin kierrosta perään. Löin kovaa, en kuitenkaan liikaa. Vitosen länsipuolella olisi ollut tilaa, jos alkuvauhti olisi käynyt liian rajuksi. Ratamestari oli jälleen luonut primaa, reitinvalinnat tuottivat päänvaivaa itselleenkin. Ysillä jo hapotti ja edessä oli vielä lopun juoksupätkä. Ei ollut enää meno herkkua. Ensimmäisen portin yli kiivetessäni näin pikkupojan äitinsä kanssa kummastelemassa, mitä ihmettä keltatrikoinen mies aitojen yli kiipeilee. Toivottavasti rouva muisti valistaa poikaansa sääntöjen noudattamisen tärkeydestä. Samassa näin myös Laurin, ei ollut ihan täysillä iskenyt. Minä kuitenkin olin, mikä olikin sillä hetkellä ainoa merkitsevä asia. Taistelin loppuun asti täysillä. Taisinpa ylittää nurmikonkin. Onneksi yleisö oli kaikonnut. Viimmeisellä portilla kohtasin pienoisen yllätyksen; portin karmit oli päällystetty piikkilangalla. En tiennytkään, että korvalla meno on näin rajua. Olo oli kuin Scofieldillä Fox Riverissä. Selvisin onnneksi pikkunaarmuin. Maalissa verrattiin reittejä. Sain vakuuden ratamestarointini onnistumisesta. Samoin suunnistuksen.

Emme antaneet happojen kauaa laskea. Kakku oli tarkoitus kuorruttaa kakssatasen vedoilla. Molemmat meistä miettivät, miten mahtaa kulkea sprintin jälkeen. Jonkinlaista aikataulua sovittiin ja sitten painettiin Polarien isoja punaisia. Maalissa vähän huvitti, kun kellot pysähtyivätkin sekunttitolkulla suunniteltua aikaisemmin. Lieneekö ollut se myötätuuli. Seuraaviin vähän löysäsimme. Aikataulua edellä olimme kuitenkin edelleen. Viimmeisessä ei enää säästelty. Kausi tulisi päättymään tähän vetoon, joten annetaan kaikki peliin. Askel ei toiminut enää niinkuin olisi pitänyt. Veto oli kauheaa runnomista. Silti Lauri jäi. Maalissa saatoin olla tyytyväinen; kausi sai arvoisensa päätöksen. Priima treeni priimassa seurassa. Mitä muuta lokakuinen sunnuntai tarvitsee?

Pian kaarsikin Alfa nurmikoiden kautta pois parkkikselta. Vanha kausi jäi selän taakse. Uutta ei näkynyt vielä edessä. Kulunut tunti oli kuitenkin näyttänyt sille suunnan.

Lokakuu onkin nyt sitten pyhitetty lepäämiselle, kun kiireet alkavat olla kaikilta osin ohi. Viime vuodesta viisastuneena en kuitenkaan lopeta harjoittelua ihan täysin, jotta uuden kauden aloittaminen ei järkyttäisi kehoa sitten liikaa. Kiertelen ainakin yöcupia ja etsiskelen tyystin kadonnutta yösuunnistustuntumaa. Jotain muutakin suunnistussettiä tulee varmaan tehtyä, jää nähtäväksi mitä. Kausi analyysikin ilmestynee jossain vaiheessa. Aion ottaa lokakuun aikana myös viime keväänä perimäni paikan kouluruokalan kuninkaana tiukemmin itselleni. Syksyn aikana paikka oli ehkä vähän uhattuna, kun aina piti miettiä, miten mahtaa maha toimia iltapäivän vetoharjoituksessa. Mutta nyt voi mättää kunnolla. Olkoot se ainoa tavoite kuluvan kuukauden aikana. Niin ja pitäisihän viikonloppuna ankkuroida vielä Wisa 25mannassa tyylikkäästi maaliin. Taitaa olla mahdoton tehtävä...

Enjoy your life when you still have it

2008-09-29T15:55:00.007+03:00

Panostus uuteen kauteen alkoi sitten jo ennen kuin vanhasta ehtivät edes lopputekstit pyörimään. Panostuksen kohteena on lähinnä ollut taitopuoli, kun motivaatiota siihen hommaan tuntuu olevaan. Ylimenokauden tyylistä rentoa asennetta kuitenkin on hommassa ollut. Viikonloppunakin rasteja tuli etsittyä 67 kappaletta, mikä harmi kyllä oli yksi vähemmän kuin olin suunnitellut.Fyysistä virettä olen lähinnä yrittänyt ylläpitää. Tämä siksi, että vituiksi menneiden SM-kisojen jälkeen ajattelin ottaa tältä kaudelta vielä mitä on otettavissa eli sen puuttuvan henkilökohtaisen AM-kullan.

AM-erikoisenpitkältäkeskimatkalta ei sitä vielä kuitenkaan irronnut. Luulen, että olsin ollut vahvoilla, jos matkaa olisi ollut vähän enemmän kuin puolet SM-erikoispitkän matkoista. Yksi kauden parhaista juoksuista joka tapauksessa. Alun juoksin aika agressiivisesti, ehkä liiankin, sillä jalat eivät tuntuneet kovinkaan hyviltä. En tiedä painoiko edellisillan yö-cuppi vielä. Virheitä en kuitenkaan tehnyt ja mukaan kerääntyikin muutama perävaunu. Loppumatkasta vähän vauhti sitten tasaantui ja pikku koukkua kertyi, kun keskittyminen alkoi katkeilla varsinaisen taitosuunnistuksen kerman sinkoillessa koko ajan ympärilläni. Kartta tulee kunhan varastetun omaisuuteni vaan käsiini saan. Alla jokunen muu viikon aikana nautiskeltu ulkoilu metsässä.

Erikoispitkää varten suunniteltu pitkien välien reeni. Lopussa alkoi keskittyminen rakoilla, muuten kohtuullisen laadukasta toimintaa.

Legendaarisen E-P:n yö-cupin Härmän osakisan alku...

ja loppu. Tuutuakin tutummissa lenkkimaastoissa lähdin vain roiskimaan ja lopputulos oli arvattavissa. Perjantain AM-yöhön taidan ottaa levyn mukaan.

Suunnistusviikonlopun kruunanneen treenin alkuverkka, ...

jonka perään täysvauhtinen veto. Todella nautinnollinen treeni. Ehkä jotain tekemisen meininkiäkin alkaa hommassa olla.

Simple mathematics

2008-09-22T15:55:00.003+03:00

Jos luvuksi muotoiltu pettymyksen määrä jaetaan virheiden sekunttimäärällä, ei osamäärän tulos ole koskaan ollut yhtä suuri kuin viikonloppuna. Ihan loogista tosin. Kun raja-arvotarkastelussakin ääretöntä jaetaan millä tahansa reaalisella luvulla, jollainen virheiden määrä sekuntteina ilmiselvästi on, on tuloksena ääretön. Asiaa tuli siis viikonlopun aikana tarkasteltua myös käytännön sovellutuksena.

Tein kaksi melko hyvää suoritusta, mutta pienien huolimattomuuksien ansiosta mitään ei lopulta jäänyt käteen. Keskimatkalla lopun pummailuun meni finaalipaikka, viestissä plaketti. Sijotukset olivat 14. ja 11. Ja kun marginaalit olivat niin pienet, että molemmat olisivat vähän paremmilla suorituksilla olleet otettavissa. Erityisesti viesti harmittaa. Joka jätkä oli asennoitunut niin, että mitali otetaan ja leuat olivatkin suoritusten jälkeen itse kullakin rinnassa.

Olin hyvässä kunnossa ja varsinkin viestin suoritukseen voisin jossakin muussa tilanteessa olla hyvinkin tyytyväinen. Nyt se ei vaan lohduta pätkääkään. Reittini löydätte... no arvaatte varmaan mistä.

Muuten reissu oli jälleen täyttä legendaa alusta loppuun, isolla egolla. Jään kaipaamaan tätä talven ajaksi. Ja Santeri "släps" Kössi nosti ainakin itsensä saman tien legendojen joukkoon...

Ready for the fight again

2008-09-18T13:06:00.004+03:00

SM-yön skippasin ja keskityin maantieteen yo:seen ja treenaamiseen. Katsellessani yön reittihärveliä olin oikein tyytyväinen valintaani. Yo-koekin meni hyvin, tosin olihan se aika helppokin. Eximian ja Laudaturin rajoilla kuulemma elellään. Se siitä eli asiaan.

Viimmeset vajaa pari viikkoa olen treenannut erittäin hyvin. Pitkän jälkeen on työstetty mm. nelisatasia radalla, mäkivetoja, TV-kova suunnistus, loikkia ja sitten alla oleva jonkin sortin viimmeistely. Kulku on löytynyt ja kunto on parempi kuin missään vaiheessa koko kaudella. Pitäähän sen toki ollakin.

Vallamikin pääsi sitten suuren yleisön tietoisuuteen, kun YKV:n jätkät päätti pitää alueharjoitukset tässä monelle täysin tuntemattomassa maastossa. Itse tosin olen jokusen kerran ennenkin vieraillut. Maasto on vienyt poikaa joka kerta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ainakaan kovin pahasti. Harjoitus oli mielestäni aika hyvä tyyppi keskimatkalle. Olihan se oikein jaettu karsintaan ja finaaliinkin. Ja Iso-A seurasi tilannetta sekunttikello kädessä. "Karsinnassa" juoksentelin rennosti vk1-vk2, mutta "finaalissa" iskin niin kovaa kuin tässä maastossa nyt pystyy sujuvasti juoksemaan, anaerobisen tuntumassa. Kovemmalla vauhdilla homma pelasi paremmin. Keskityinkin vaihteeksi kohtalaisen hyvin. Lupailee hyvää viikonlopulle. Toki suorituksissa jonkun verran virhettä on, mutta maasto on oikeasti todella vaikea.

"Karsinta": Ehkä hiukan puutteellinen keskittyminen

K-1: Kaarsin vain suurinpiirtein suolle päin. Nähtyäni kumpareen, jolla iso kivi seisoo, ennakoin pitkälle eteenpäin ja rasti löytyy hyvin.

1-2: Rastilta lähtiessä jotenkin vähän sekaisin, mutta vihreän rauhoittaa. Kumpareita tarkkaillen suolle ja ojan yli. siitä kumpareiden ja ojan yli jyrkännekumpareelle. kuviorajalle luulen tulevan viivaa pitkin kalliokumpareelle, mutta muodot kuviorajalla ei täsmää. Katsahdan oikealle ja näen ison kiven. Siitä helposti selvälle pisteelle.

2-3: Kalliot ja kivi lukien tielle. Tien jälkeen luulen hetken olevani vasemmalla, sillä jyrkänne näyttää isommalta kuin kartassa. Kivi kuitenin varmistaa olinpaikan. Notkosta kohti muuta ympäristöä korkeampaa kumparetta, jonka kärjen pitäisi näyttää suunta rastille. Näen edessä kivenlohkareen ja juoksen sinne. Lohkare onkin karttaan merkitty kiviryhmä. Hetken pyöritän päätä ja palaan takaisin päin.

3-4: Suon reunan jyrkännekumpareet lukien kohti kuviorajalla olevaa jyrkempää penkkaa, joka suraan yli. Mäen jälkeen en oikein hahmota pitkulaista kumparetta ja joudun seisoskella aika pitkään ennen kuin epämääräinen notko löytyy.

4-5: Pitkulasuon päästä alarinteeseen. Oikealla olevat jyrkänteet lukien ison kumpareen yli rastille.

5-6: Ylös ja jyrkännelinjan alapuolella kohti sopivaa ylösnousu paikkaa. Mäen päällä kivi lukien alan kääntää kohti kuviorajaa. Rajalta rinne lukien suon yli rastille.

6-7: Lähtösuunta kompassista ja ja tasaista kalliota kohti mäkeä. Käännän jyrkänteiden väliin ja mäenpäältä notko lukien alarinteeseen. Peilaan oikealla olevaan isoon kumpareeseen. Tien jälkeen juoksen kallioden välistä ja näen kiven edessä. Luulen olevani viivan oikealla puolella ja käännän vasemmalle. Olisi hetkisen voinut käyttää miettien, mistähän kohtaa mahdoin tulla tien yli. Suo herätti.

7-8: Vähän summassa kohti polkua. Näyttää aika huonolle, joten jatkan suoraa. Tien jälkeinen pusikkokin olisi hidastanut polkukiertoa. Ensimmäisellä mäellä en kartalla, mutta toisen mäen korkein kohta on selvä. Tieltä näkyy jo iso kivi, jonka ohi mäen päälle. Kumpareet näyttävät suunnan rastille.

8-M: Suunta polulle kompasista.

"Finaali": Alussa yritin iskeä kovempaa, mitä taidot antoivat myöden

K-1:Tieltä lähtösuunta kivistä. Iso kivi oikealla auttaa. Telkkä.

1-2: Kallion yli ja vähän noin oikeaan suuntaan. Jyrkänteet ennen ojaa havaiten. Rinteessä en oikein ole kartalla ja haen katseella jyrkännelinjaa. Sopivan näköinen jyrkänne näkyy notkossa, joten nousen sen vierestä ylös. Rastille pikku koukku, kun luen kumpareet kiireessä väärin.

2-3: Lähtösuunta isosta kumpareesta ja mäen päällä kumpare lukien alas ja oikealla oleva jyrkänne havainnoiden kohti rastia. Rauhassa päätä pyörittäen rasti löytyy.

3-4: Hirvittävää vauhtia kalliolle. Näen notkon mäen päässä, mutta en vain saa rauhoitettua ja korjattua. Toisesta notkosta sitten korjaan ylöspäin ja kivien välistä mäkeä ylös ja jyrkänne näkyy.

4-5: Lähtösuunta kallion ja kiven välistä. Tasanteen yli ja näen kivet sen päässä. Nousen epähuomiossa ylös ja pysähdyn kartoittamaan. Näen rastin eteläpuolella olevan jyrkännekumpareen ja sitten rastinkin. Rastin koillispuolelle karttaan merkittyä jyrkännettä ei ole olemassa. Lienevätkö eroosiovoimat iskeneet vuoden 1996 jälkeen sitten niin kovina...

5-6: Lähtösuunta jyrkännekumpareesta. Mäen päällä varmasti korkeimman kohdan yli. Kiven ja jyrkänteen välistä ja rasti kreppi näkyykin jo pian.

6-7: Penkkaa vaan ylös mäen päälle. Mäen päällä en oikein ole kartalla, kunnes tajuan tähyillä rinteessä olevaa ISOA nenää. Tuttu pitkulasuo lukien rastille.

7-8: Yritän ensin hahmottaa pitkänmallista kumparetta, kunnes tajuan katsoa sen takana olevaa kalliota. Sen päästä seuraavalle kalliolle, jolla pyähdyn hahmottamaan notkon suuntaa. Sitten jyrkänne osuu näkökenttään.

8-9: Suon reunaa ja karsinnan pummikivikon vierestä ylös. Tähyilen vasemmalle isoa jyrkännettä ja juoksen sen ohi kohti kuviorajaa. Rajalla olevat kumpareet lukien suolle ja rastille.

9-10: Kuvioraja on paikoin epämääräinen, mutta saan haisteltua sen kulun oikein. Tieltä liian aikaisin metsään, minkä havaitsen vasemmalla liian lähellä olevasta rinteestä. kiven ja kumpareen välistä ojalle. Taas vähän roiskin ja tulen jyrkännekumpareelle. En malta rauhoittua ja kierrän sen väärältä puolelta. Ajaudun liikaa oikealle. Kallio ylös ja tutut kumpareet ohjaavat tutulle kivelle.

10-M: Tuttuun suuntaan polulle peltoa katsoen. Paras suoritukseni kyseisessä maastossa koskaan on valmis.

SM-viikonloppuun lähdettäsessä ainakin itseluottamukseni on huipussa. Keskimatkalla vähimmäistavoite on finaalipaikka. Ja finaalissa tietenkin huippusuoritus. Viesti on ehkä kuitenkin itselleni viikonlopun tärkein tavoite. Mitalin sieltä haluaisin. Parta ei ainakaan lähde ennen SM-mitskun tuloa.

Not enough

2008-09-09T16:21:00.003+03:00

Kun ei saavuta tavoitettaan, on oltava pettynyt. Ei saa tyytyä vähempään. Tavoitteeni oli asetettu niin kuin tavoitteet kuuluu asettaa, sen saavuttaminen olisi vaatinut täydellisyyttä hipovaa onnistumista. SM-pitkällä en siihen pystynyt, joten vähän karvas maku jäi suuhun, vaikka suoritus olikin varsin hyvä. Plakettia ei tosin olisi tullut edes virheettömällä suorituksella tämän hetkisellä kunnolla. En ehtinyt odotetusti aivan terävimpään vireeseen ja vaikka kulku nyt olikin kohtalaisen hyvä, olisin tarvinnut lisää iskuvoimaa.

Karsinnan juoksin melkoisilla puolivaloilla. Keskittyminenkin pätki pahasti, johtuen varmasti löysästä vauhdista ja seuraavan päivän tärkeästä kisasta. Sain kuitenkin hyvää tuntumaa maastoon ja homman pelaamaan sujuvasti. Olisihan sitä vähän reippaamminkin voinut juosta, sillä nyt lähtöpaikka tuli ehkä turhan alkupäähän. Mutta koska kulku karsinassa oli erittäin huono, en sitten alkanut turhan takia rasittaa itseäni liiaksi. Aina kun on niitäkin, jotka latovat ässänsä pöytään jo karsinnassa, väittävät muka vielä juosseensa rennosti ja joiden nimi löytyy lopulta finaalin tuloksissa puolenvälin huonommalta puolelta.

Finaalissa vire olikin siis huomattavasti parempi. Pahin jumi oli lihaksista hellittänyt ja juokseminen maastossa tuntui tehokkaalle. Tiellä oli meno sitten hiukan tahmeampaa. Jaksoinkin kohtalaisesti loppuun asti, mitä nyt lopun juoksupätkällä alkoi vähän tuntua tummalta. Nautin kisasta joka hetki. Monien moittima huono maastopohja sopi kaltaiselleni työmiehelle. Ratakin oli hyvä ehkä vähän köyhiä reitinvalintavälejä lukuunottamatta.

Tulokset ja reittihärveli

Analyysit:

K-1: Alkuosa välistä helppoa kuviorajojen tarkkailua. Yritän pysyä mahdollisimman lähellä viivaa. Noustessani rinnettä ylös olisin taas voinut katsoa vähän kompassia, sillä tulen aika reilusti vinoon ajouralle. Uran päästä käyriä lukien, notkon takana oleva harjanne näkyy kauas. Notkoon vain ja leimaamaan. Kohtuullien varma aloitus.

1-2: Haen katseellani kuviorajan, jota pitkin sitten jatkan. Kuviorajan kulmasta eteenpäin tarkkailen oikealla olevaa toista vastaavaa. Nenän yli ja kumpareen reunalla olevalle kivelle. Lippua ei näy korkeassa heinikossa, joten jatkan eteenpäin lippua katseella hakien. Käännyn ja katsahdan tuttuun kiveen ja huomaan olevani liian kaukana siitä. Palaan takaisin ja näen rastin.

2-3: Karkeasti suolle, jonka jälkeen painan risukossa vain kohti edessä häämöttävää kuviorajn mutkaa. Olisi ehkä kannattanut kiertää vihreää oikealta. Kuviorajoja lukien pitkälle hakkuulle. Koska hakkion jälkeinen vihreä näyttää huonolta, päätän kiertää uraa. Kuviorajaa jä käyriä lukien rastia kohti. Hapuilen taas vähän ennen lippua ja koukkaan vasemmalta.

3-4: Lähtösuunta kuviorajasta. Polulla ja hakkiolla vähän hidastelen ja teen reitinvalintaa seuraavalle. On parempi ottaa 20 sekuntia takkiin nyt kuin minuutti seuraavalla välillä huonon valinnan takia. Kiven ja muurahaispesien ohi rastikivelle.

4-5: Näytti itsestään selvältä valinnalta lopun tien vuoksi. Hakkiolla ajatus katkeaa ja koukkaan turhaan sen toiseen reunaan ennen kuin huomaan virheeni. Olisin toki voinut jatkaa vihreänkin läpi, mutta nähdäkseni kiertäminen oikealta oli parempi vaihtoehto paremman pohjan takia. Ilman koukkua nähdäkseni optimivalinta.

5-6: Vaihtoehtoina pidin tiekiertoa tai rinteen alta juokemista. Voimien säästämiseksi valitsin tien. Rastilta lähden jotain uraa ja vaikka käännänkin tietoiseti vasemalle, en silti osu risteykseen. Rastinotossa pientä pysähtelyä.

6-7: Aion ensin vetää rinteen päältä, mutta koska tasannetta kulkee ura, jatkan sitä. Pysähtelen notkossa ennen rastia ennen kuin huomaan, että jyrkänne on kumpareen harjan toisella puolella.

7-8: Jyrkänteen vierestä ja soiden välistä kuivaa kohtaa kohti rinnettä, joka nelivedolla ylös. Mäen päällä paikannan itseni pikku soista ja isommasta kalliokumpareesta. Suon reunaa aina tuttuun isoon notkoon asti. Rinteessä täsmälleen samanlainen virhe kuin ykköselle mennessä. Saan kiinni ajouralla olevasta kumpareesta ja rastikukkula näkyykin jo.

8-9: Notkon toisella puolella nenällä seisova kivii näkyy rastille asti, joten suuntaan vaan sinne. Sen jälkeen näen pistekumpareen ja notkon, jonka yli menen liikaa oikealta. Vasemmalle katsoessani näen kuviorajan ja samassa myös lipun.

9-10: Juoksen vasemalle kuviorajast lähtösuunnan ottaen ja otan ensimmäisen alle sattuneen ajouran. Ilmeisesti väärän, ainakaan mutkat eivät sopineet ajouraan, jolla luulin olevani. Jatkan vai oikeaksi olettamaani suuntaan tietenkin katselematta kompassia, saati nyt sitten, että olisin malttanut rauhoittaa. Huonoa keskittymistä. Kun polku yllättäen loppuu, ajattelen, että juoksen vain isomalle polulle ja otan siitä kiinni. En tietenkään katso suuntaa. No lopulta polku löytyy ja saan itseni kiinni hiekkakuopasta. Siitä sitten olikin helppo jatkaa rastille. Puolitoista minuuttia kuitenkin meni turhaakin turhempaan virheeseen. Vitutti... ja vituttaa edelleen.

10-11: Uraa pitkin karkeasti mäet lukien ja sitten hakkon yli tielle. Hakkiolla Tanka ja Blomster tulevat ohi ja peesailen heitä rastia edeltävälle hakkiolle. Ennen rastia heitän legendaariset viissekunttiset kumpareelle ja koukkaan ojanpään kautta rastille.

11-12: Kuviorajaa ja pelolle. Blomster edessä, Tankaa ei enää missään. Pellolla iskiessäni alkaa koneesta välittyä yllättävää viestiä. Diesel hyytyy! Pellon jälkeen seuraan edelleen Blomsteria ja en oikein jaksa enää lukea ja haen katseellani vain sopivaa korkeampaa kohtaa, jonka takana jyrkänne voisi olla. Löydän sellaisen oikealta ja juoksen sinne. Katsoessani alas huomaan olevani ison jyrkänteen päällä, josta on helppo leikata rastille.

12-13: Jatkan rinnettä alas ajatellen, että suoraakin voi mennä jos sopiva ura löytyy. Ei löydy ja otan varman päälle ajouran kautta.

13-M: Vaikeaa oli.

Loppuun heitän sitten vielä pienen loppukevennyksen:

http://www.youtube.com/watch?v=30GTxPDih4I

Lyhytelokuvien törkeintä kermaa! Huumoria, draamaa, EROTIIKKAA, vauhtia, ehkä vaarallisia tilanteitakin, täysin ennalta arvaamaton juoni, komeita miehiä ja jokunen hyvännäkköinen nainenkin (tiedätte varmaan, ketä en ainakaan sitten äskeisellä tarkoita). Oscar-ainesta!

Ready for the fight

2008-09-03T22:38:00.006+03:00

Tarkoitus oli kirjoittaa maakuntaviestistä jokin haikea tilitys, jossa heitän lopulliset hyvästit kotikuntani edustamiselle. Mutta nyt onkin sitten ilmeisesti Pauli Anttila suuressa, painotan sanaa suuressa, mahtavuudessaan päättänyt, että vielä ensi vuonnakin maakuntaviestissä juoksee kunta nimeltä Alahärmä, vaikka kuntaa ei enää edes ole. Miksiköhän mikään ei koskaan voi loppua tyylikkäästi?

No enpä nyt tiedä sitten olisiko se loppunut tälläkään suorituksella kovinkaan tyylikkäästi. Läpi päästiin, se tuntuu olevan härmäläisessä suunnistuskulttuurissa aina se kaikkein tärkein asia, jollain tapaa jopa pyhä. Oma suritukseni oli jälleen huono. Helpohkolla radalla tein yhteensä noin kolmisen minuuttia virhettä. Edellisen lauseen voi varmaan pikkuhiljaa lisäillä blogin otsikoksi. Kirous tai mikä lie onkaan.

Maakuntaviesti kisana oli aika tyypillinen. Paskat radat paskassa maastossa. Kartan polkukuvauksessakin olisi ollut toivomisen varaa. Mieluisimpana muistona tapahtumasta jäi varmaan Kauhavan hieno suoritus. Koskahan mahdan päästä juoksemaan maakuntaviestiä Kauhavan joukkueessa, kun kerran kauhavalaiseksi muutun vuoden vaihteessa?

Se siitä ja kohti uusia haasteita; leuka ylhäällä vieläpä. Kauden päätavoite lähestyy ja fiilikset on ristiriitaisia. Kunto ei ole huipussaan sairastelujen jälkeen ja tuntuu, ettei suunnistuskaan suju. Viimeisen reilun viikon olen kuitenkin yrittänyt valmistautua mahdollisimman hyvin kohti kauden suurinta tavoitetta. Kävin tiistaina vetelemässä viimeistelyt Simpsiöllä, tasavauhtinen loppua kohti koveneva 7,5km. Reitinvalintaa ja rinnettä. Homma ei ole hallussa, keskittyminen kusee. Luulempa, että hektisestä abiturientin elämästä johtuva stressi syö sitä. Toivon ja myös uskon, että pystyn kuitenkin tosi paikassa keskittymään kunnolla. Jalatkin olivat jumissa ja juoksu tahmeaa. Ehkä viikonlopun matkustelu ja kisat vielä väsyttivät. Maakuntaviestissä ainakin jo kulki, miksi ei siis myös ensi viikonloppuna. Olen siis niin valmis kuin tilanteeseen nähden voi olla. Vielä kun ladon tiistain analyysit alle niin olen tehnyt voitavani. Tulossa näyttää olevan myös oikein kunnon pitkämatka sekä raskas maasto. Odotan malttamattomana.

K-1: Pururadalta loikkaan kyllä oikealle kallionenälle, mutta keskityn huonosti ja pudotan rinteeseen huolimattomasti. En malta rauhoittaa tarpeeksi ja sitä myöten en sitten saa tiheässä millään kiinni. Näen jyrkänteen ja sen suunta näyttää sopivan rastin edessä olevaan jyrkänteeseen. Toista kumparetta ei sen takana kuitenkaan näy. Sitten havaitsen jyrjänteestä pohjoiseen lähtevän laakean notkon ja nyönnän virheeni.

1-2: Uskoisin, että suora valinta on nopein. Ei mitenkään hirvittävän vaikea toteuttaa. Oikea on poissuljettu, matkaa kertyy vain lisää ja polkua ei saa alle sen pidempään kuin suorassakaan. Vasemmalta saisi kyllä luukuttaa, mutta matkaa taitaa kertyä liikaa. Ja kun rastinottokaan ei taida olla sieltä yhtään helpompi. Alussa kunnon iskua, puolenvälin kuviorajan jälkeen jokaisen kohteen tarkasti lukien.

2-3: Ylitän vihreän notkon liian myöhään ja tulen alemmalle nenälle, jota pitkin jatkaen tulen tielle liikaa oikealle. Yritän nähdä tien eteläpuolella olevan jyrkänteen, mutta luonnollisesti en sitä löydä. Jatkan tien yli ja koska vasemmalla ei näy rinnettä kovinkaan lähellä, tiedän olevani liikaa oikealla. Kahdesta kivestä saan lopullisesti kiinni. Jyrkännenenän päästä lähden kääntämääb kohti rastia. Käännän hiukan liikaa, mutta sitten näen jyrkänteen oikealla. Hetken varmistelen kompassista, että se todella on oikea.

3-4: Suoraa kumpareen yli ja rinnettä ylös. Haen katseellani kiven oikealla. Pistekumpare on melko iso. Vilkaisu oikealla sijaitsevaan notkoon varmistaa paikan olevan oikea.

4-5: Selvä valinta. Kohtuullisen suoraa ja Rytinevan lounais rannan polkua pitkin. Alku hyvin suunnitelman mukaan, mutta pururataa ylittäessäni polku houkuttelee minua juoksemaan melkein kohtisuoraan rastiväliviivaa vastaan ja poikkean suunnitellulta reitiltä. Perustelen ratkaisua itselleni tiheikköjen kietämisenä, mutta ihan turha tuollaisia vihreitä olisi ollut kiertää. 300 metriä ennen rastia hakkuun kulmassa tähyilen vain avonaista paikkaa vihreällä. Näenkin sellaisen, mutta en huomaa, että rastiväliviivan alla oleva valkoinen on rinteen alimmalla käyrällä. Vedän siis reilusti oikealta, mutta huomaan aika pian virheeni. Kuviorajalla tähystän vasemmalle jyrkännekumparetta ja sen nähdessäni on rasti helppo poimia.

5-6: Käyrää pitkin kivi lukien. Todella epävarmaa. Tullessani kumpareelle, jonka takana on suo , varmistun olinpaikastani.Suolla olisi pitänyt katsoa suunta tarkemmin pikku koukun välttämiseksi.

6-7: Näen kumpareen ja tiheikön, mutta sitten keskittyminen katoaa ja teen ison pummin. En tiedä, miksen lukenut käyriä tai katsellut kompassia. Rasti oli uudella aukon reunassa, joten kai alitajuisesti ajattelin, etteihän se sielä voi olla. Ei ole mitään turhempaa kuin tehdä kahden minuutin pummi minuutin välillä.

7-8: Varteenotettavat vaihtoehdot vasen kierto ja suora louhoksen oikealta puolelta. Rastilta lähden vain ampumaan sinne päin ja kohta ei olin paikasta ole mitään tietoa. Juoksen vain noin hakkiolle päin. Vasta lähes hakkion puolessa välissä saan itseni kiinni. Paljon olisi vielä ollut pelastettavissa jos olisin heti korjannut oikealle, mutta huonosti keskittyen juoksen van kulmaan. Louhoksen jälkeen polulta avokalliolle,jonka jälkeen en ole oikein kartalla. Hahmottelen kuitenkin kallioita ja lopulta saan kiinni hieman isosta kivestä lounaaseen sijaitsevasta terävästä notkosta. Siitä jyrkännenenien yli, siitä kivi lukien avokalliolle ja siitä loivaa rinnettä kumpareita katseella hakien. Luen kumpareet ja ajaudun oikealle. Aikani pyörittyä satun osumaan lipulle.

8-9: Rinteen suuntaisesti ja polun jälkeen avonainen nenä ja sen takana oleva notko havainnoiden. Todella haastava piste, mutta varmasti kävellen ja jyrkänteet lukien löytyy.

9-10: Rinnettä polulle, jota pitkin kierrän muutaman kaatuneen puun. jatkan tasannetta ja tähyilen yläpuolella olevaa kampajyrkännettä. Rasti tulee yllättävän nopeasti vastaan ja meinaankin juosta ohi.

10-11: Alan lisätä vauhtia. Rinteen yli ja vanhan tutun Simpsiön puolipiipun hyllyä pitkin ylös. Kyseinen kouru taitaa sopia paremmin tähän tarkoitukseen kuin laskemiseen; silloin harvoin, kun sitä ylipäätän on viitsitty lumettaa, on se ollut niin heikossa seipissä, että bäkki ilmankin vetäminen on tupannut jäämään kaukaiseksi haaveeksi. Leveässä rinteessä harjanteen oikeaa puolta vain kohti avonaisen näköistä paikkaa. Hissiuralla kasvaa lähes miehen korkuinen horsma, joten eihän sieltä ja sen jälkeisestä puskasta näe mitään lukea. Rinteessä paikannan itseni alapuolelle jäävästä risteyksestä, ja isken vain purun mutkaan, jonka takana paistaa jyrkänne. Suunnitelmana oli jatkaa rinnettä, mutta keskityn heikosti ja vedän oikealle pururadalle asti. Varmasti olikin parempi reitti kuin suunnittelemani, ainakin rastinotto on helppo.

11-12: Lähden aivan vinoon ja herään vasta tullessani pururadan mutkaan. Siitä vain näkötornin vierestä ja teiden yli. Varmistan rastinoton aukon kulman kautta. Taas tuli vedttyä vahingossa ralkuperäistä suoraa suunnitelmaa parempaa reittiä.

12-13: Aukkoa pitkin ja vähän matkaa tietä, jonka jälkeen metsään. Käyrä erottuu selkeästi ja rasti löytyy. Lähtösuunta pikku aukosta, jonka jälkeen tilanteeseen sopivalla "sinne päin"-taktiikalla.

Vitun leveähuulisarvikuono

2008-08-29T16:23:00.004+03:00

No joo KLL on sitten juostu ja datailen tässä jonkun opettajan koneella, pahoittelut hänelle. Kisasta voisi sanoa, että se meni aikalailla samalla tavalla kuin viime viikon katsastus. Pääasiassa hyvin, mutta yksi iso virhe verotti aikaa reilu pari minuuttia. Liikaa helpohkolle radalle. Johtuikohan taas siitä ihanasta Järvi-Veiikojen paidasta. Juoksu ei odotetusti ollut vielä kovinkaan irtonaista, mutta eiköhän se siitä ennen SM-pitkää vielä parane. Ja parempaa meno oli jo kuin katsastuksissa. Kisa sinällään oli varsin mielenkiintoinen, suorastaan Keski-Eurooppalaistyyppinen; penkkaa kyllä riitti. Paljolti se oli polkujuoksua, mutta silti haastetta riitti hyvien reitinvalintojen ja tiukkojen rastinottojen ansiosta. Koko ajan piti miettiä tarpeeksi kovan vauhdin ylläpitämistä. Tällaisia suomalaiset junnut tarvitsisivat lisää.

Reittini löytyvät reittihärvelistä. Analyysit alla.

K-1: Helppo väli. Polulta rinnettä alas kahden kiven vierestä toisille vastaaville.

1-2: Juoksen liian kovaa. Muuta analyysia väli ei ansainne.

2-3: Mäen harjalle polut lukien ja siitä alarinteeseen tiheiiköjä tarkkaillen. Osaan lukea vihreät yllättävänkin hyvin ja lippu löytyy.

3-4: En edes harkinnut muuta reittiä. Vasemmalla tiekierrolla varmaan häviää, kun joutuu nousta rastille metsää.

4-5: Alku ihan selvä, mutta lopussa reitinvalintaa. Olin katsellut väliä useampaan otteeseen alkumatkan aikana. Vasen polkukierto houkutteli vähän nousunsa ansiosta, mutta sivusuuntaan kuljettua matkaa olisi tullut niin paljon, ettei olisi kannattanut. Oikealta olisi saanut purua vähän kauemmaksi aikaa alle, mutta loussa ei nousun suhteen olis saanut mitään etua. Siispä suoraan. Väliaikojen perusteella varmasti hyvä. Polut ja ison kiven lukien tarkasti rastille.

5-6: Olisi kannattanut varmistella oikealta polun kautta, mutta en huomannut sitä. Viimeiseltä polulta lähtiessä harkitsen suunnan ottamista. En vaivaudu. Luen käyrän väärin päin ja ajaudun vasemmalle. Mistään ei saa kiinni ja jonkun todenäköiseti samassa sarjassa olevan kaverin kanssa harhaillaan yhä enemmän harhaan. Alaqn jo arvailla, että liikaa vasemmalla ollaan, kun saavun polulle. Onneksi siitä sentään osun rastille.

6-7: Haparoin pikkupolkujen kanssa, mutta käyrät lukien ja varsin huomionkipeän lipun avulla sekin löytyy.

7-8: Tuskin mainittavampaa eroa oikean ja vasemman valinnan välillä. Rastinotossa vähän haparoin. Näen vasemmalla kuopan, mutta en lippua. Mentyäni ohi alan kuitenkin miettiä oliko lippu jossain piilossa, kun ei rinteessä muitakaan kuoppia näy. Sitten hahmotan rinteen ja korjaan lipulle.

8-9: Menen supan toiselta puolelta kuin olin ajatellut. Isolla nenällä rauhoitan; lipun pummiriski haisee kilometrin päähän. Vihreän reuna näkyy aika selvästi ja katseella hakien löydän notkon.

9-10:Ajattelin ensin kiertää oikealta, mutta luen pellolla huolimattomasti ja joudun menemään vasemmalta. Jälkeen päin ajatellen saattoi olla parempikin. Vihreässä rinteessä en edes yritä lukea vaan otan kiinni polkujen risteykseen tullessani.

10-11: Teen reitinvalintaa seuraavalle.

11-12: Loppujen lopuksi aika itsestään selvä ratkaisu. Ainoa, mitä mietin, on kierränkö pellon kautta vai poljenko harjun jälkeen metsää.

12-13: Olisi kannattanut vetää oikealta polkua. Pystyvihreitä vältellessä tulee turhaa mutkaa.

Ei tulos nyt ihan toivottomalta näyttänyt, kunhan vain saisi noi turhat virheet pois. Ja SM-pitkillä kisan luonne tulee olemaan täysin eri ja minulle paremmin sopiva. Mutta sitä ennen sunnuntaina juoksen vielä viimeistä kertaa Alahärmää edustaen maakuntaviestissä.

Central Park

2008-08-26T17:32:00.003+03:00

Viikonloppuna käväisin juoksemassa nuorten EM-katsastuksissa Espoon keskuspuistossa. Suoritus oli aika kaksijakoinen. Varsin hyvän alun jälkeen homma hajoili täysin käsiin ja tein oikeita oravapolkuvirheitä. Syy lienee taas kerran puutteellisessa keskittymisessä; ajatukset harhailivat ympäriinsä. Tai eivät oikeastaan ympäriinsä. Ne olivat siellä, missä ne viimeiset pari-kolme viikkoa ovat olleet vähintään puolet hereillä olemastani ajasta. Edellinen viikko oli mennyt vielä sairastellessa ja vaikka kisassa olo olikin täysin terve, taisi epävarmuus kunnosta haitata myös keskittymistä. Virhettä kertyi yhteensä noin kolme minuuttia. Se on keskimatkalle ja erityisesti vielä tämäntyyppisessä maastossa valtava määrä. Maaston näeänäisen helppouden takia siellä olisi pitänyt pystyä juoksemaan riskirajoilla, mutta silti puhtaasti. Kulku oli kisan aikana melko vaihteleva. Alussa kulki kohtuulisesti, puolessa välissä meno alkoi olla nihkeämpää ja takareisissäkään ei oikein tuntunut hyvälle. Lopussa kuitenkin taas tuntui jo paljon paremmalle. Alla lyhyet rastivälianalyysit.

K-1: Pari käyrää ylös ja sopivan näköistä tasannetta kohti isoa notkoa. Yritän hakea katseellani vastarinteen kiveä , mutta en näe sitä. Pysähdyn ja hahmotan korkeamman kohdan, jonka takana lippu lymyilee.

1-2: Reitinvalinta ei ole valmiina, joten teen sen hätäisesti. Lähden polkua pitkin alas rinnettä, kunnes muistan, että paksulla vihreällä merkitty alue on kielletty ja joudun puskemaan vihreään. Väliaikojen perusteella takkiin ei tullut silti läheskään niin paljon kuin pelkäsin. Vihreällä en ole täysin kartalla ja tulen polulle ylemmäksi kuin olin ajatellut. Suon päästä paikannan itseni. Alun perin tarkoitukseni oli kiertää tien kautta, mutta koska polku näyttää sen verran hyvältä, jatkan sitä. Tuskin mainittavampaa eroa. Risteyksen jälkeen kalliohuipun, jonka takana jyrkänne, ohi. Avokalliotasanne, vihreä notko kivineen, jyrkänne ja iso kivi polun varressa. Polun jälkeen yritän hahmottaa tiheää suota, mutta en onnistu siinä ja hapuilen vähän, kunnes saan kiinni sydämenmuotoisesta kumpareesta. Kivi enemmän oikealla kuin olisin luullut.

2-3: Kalliota lievästi ylöspäin. Näen notkon ja sen jälkeen vasemalla alkaakin tiheämpi alue. Näen kivet ja lipun niiden takana.

3-4: Kallionenälle, josta tiheikkönotkon läpi. Jyrkänteestä kiinni. Korjaan vähän oikealle ja oikaisen polunristeyksen. Varmistelen tien jälkeen ja oton avonaisen nenän kautta. Lippu osuu hienosti.

4-5: Karkeasti vain rinnettä ylös. Kalliomäki tulee hyvin vastaan. Rinteessä olevaa polkua, ja soistuvan läpi oikaisten tielle. Juoksen vain ison jyrkänteen oikealle puolen katsomatta, millä kivellä rasti on. Näen lipun heti pysähdyttyäni.

5-6: Oikeaa polkukiertoa en edes huomaa katsoa. Luulenpa, että olisi ollut hitaampi. Suon yli menee ura. Jyrkänteet katsellen mäen yli tielle. Luen avokalliot mäen päällä ja näen jyrkänne kumpareen. Sen yli rastinotkoon.

6-7: Katson lähtösuunnan käyristä täysin väärin. Nähdessäni kiviryhmän luulen olevani viivan oikealla puolella, kun mielestäni ylitinkin jonkin polun. Luulen, tai ainakin toivon, että polku, jolle saavun on jokin kisan aikana syntynyt ura, ja jatkan sitä oikeaksi luulemaani suuntaan. Huonoa keskittymistä nimenomaan. Risteyksessä sitten onkin ihmetys varsin suuri. En jaksa vieläkään rauhoittaa vaan koukkailen vielä ennen rastiakin.

7-8:Jään miettimään, oliko rasti oikea, vaikka olen varma, että tarkistin koodin. Lähtösuunta kusee. Suon päästä kinni ja siitä harjannetta pitkin kohti rastia. Näen oikealla lipun, mutta mielestäni se sijaitsee liikaa oikealla. Pysähdyn ja nöyrryn toteamaan, että oma se on.

8-9: Reitinvalinta ei taskaan valmiina. Nousen takaisin ylös, kunnes huomaan polkukierron ja korjaan oikealle. Polkujen risteyksessä uria on paljon enemmän kuin kartassa ja tyydyn valitsemaan vain isoimman. Ja väärinhän se menee. Vilkaisu kompassiin olisi riittänyt, mutta kun ei, niin ei! Vähän ennen tietä alan jo aavistella tapahtunutta, mutta juoksen silti loppuun asti ja varmistan tilanteen. Korjaan vittuuntuneena vasemmalle. Nollailen tilannetta ja juoksen polulla varsin kovaa tarkistaen kuitenkin jokaisen risteyksen. Rastinotossa auttavat kauas paistavat avonaiset nenät.

9-10: Arvon hetken lähtösuuntaa. En välitä poluista vaan juoksen suoraa tielle. Vasen polkuvalinta olisi uskoakseni ollut parempi. Meinaan leikata metsään jo ensimmäisen linjan jälkeen. Hienoa keskittymistä! Tieltä toisen yli kivet lukien. Mäkien välissä olen hieman pihalla, mutta sitten muistan yksinkertaistaa ja kaarran vasemalle kohti mäen päätä. Kuviorajan ylittäessäni näen jo rastikumpareen , mutta hidastan vielä vähän ja varmistan.

10-11: Rinne ylös ja sen päällä menee polku. Mäen huipun yli toiselle polulle, jota jatkan ohi avokallion. Tien jälkeen meinaan kääntää liikaa vasemmalle, mutta herään nähdessäni ison kiven. Avokallion jälkeen jotain pientä polua, joka vie suoraan lipulle.

11-12: Reitinvalinta jää jälleen tekemättä ja ammun vain rinteen alas. Päädyn ylittämään ojan ja juoksemaan aidan vartta. Nähdäkseni ihan hyvä reitti.

Treenirintamalla on siis sairastelujen takia ollut aika hiljaista. Muutenkin koulukiireet ovat verottaneet vähän. Varsinkin suunnitellut suunnistusvedot ovat jääneet tekemättä. Toisaalta aloin pohtimaan niiden tarpeellisuutta ennen tärkeimpiä kisoja. Suunnistusvedot ovat nähdäkseni "ominaisuuksia kehittävää" harjoittelua. Siis kesän pitäisi olla niitä pullollaan, mutta tässä vaiheessa kautta pitäisi viimeistään hakea sitä suorituksen hallintaa, jos se ei vielä ole kunnossa. Suunnistusvedot eivät tietenkään vaikuta ainakaan pitempi aikaiseen suorituksen hallintaan. Siispä haen sitä varmuutta tästä eteenpäin kovilla tasavauhtisilla, eli toisin sanoen kisat palvelevat aika hyvin. Siihen lisäksi muutama muu tasavauhtinen suunnistusharjoitus, ja muuten keskityn haeskelemaan fyysistä huippuvirettä. Perjantain KLL:ään sitä nyt ei varmaan vielä löydy. Menestyminen siellä riippunee paljon radan ja maaston luonteesta. Maastosta kun en ainakaan ole mitään tietoa löytänyt. Lähtölistaa tarkastellessani päätin ottaa anttihakalamaisen alkuvauhdin ja toivoa, että 2 minuuttia eteen lähtenyt pummaa sen reilu pari minuutia. Siinä sitä olisikin peesiä prkl!

både kontroll och inte kontroll

2008-08-21T22:16:00.008+03:00

Ei sillä, että suorituksen hallinnassa olisi AM-pitkällä ollut mitään ongelmaa. Ongelma oli mielen hallinnassa. Alkuviikosta äitynyt flunssa ei viikonloppuun mennessä ollut hellittänyt, mutta riittävää itsekuria ei ollut jättää kisaa juoksematta, kun tarjolla oli vielä kunnon keskisuomalaistyyppinen raskas maasto. Sen verran kuitenkin järkeä oli päässä, että aivan tosissaan en lähtenyt iskemään, reipasta korkeintaan. No eipä ole tauti sen myötä sitten ohi vieläkään. Nuhaa ei tosin ole tällä viikolla ollut, mutta kurkku vaan on kipeä. Välillä on ollut jo parempi olo, mutta sitten taas kurkkukipu on yltynyt. Outo tauti, kun en muuten tunne itseäni yhtään sairaaksi. Treenata nyt en sitten ole juurikaan tohtinut. Mitä itse kisaan sitten tulee niin tulos oli lähinnä huvittava. Sain hopeaa vajaan minuutin erolla kärkeen. Taisi vähän epätyypillinen pohjalaismaasto yllättää kanssakilpailijat; Pummattu ilmeiseti oli. Kertoohan se nyt jotakin, että olin iskenyt useammat rastivälipohjat sillä retkeilyvauhdilla, mitä maastossa etenin. Suunnistin tosin kyllä omasta mielestänikin hyvin, ettei sen puoleen. Jotkut syyttelivät huonoa karttaakin, vaikka mielestäni se oli ihan hyvä. Ja sillä mennään mitä lähdössä mukaan saadaan; taitavan suunnistajan täytyy osata suunnistaa myös vähän heikommallakin kartalla.

Sunnutaina juostiinkin sitten AM-viesti ja taas aika erilaisissa maastoissa, kuin mihin lakeuksilla on totuttu. Olin pari vuotta sitten juossut maastossa MRP:llä, joten tiesin mitä odottaa.Käyrämuotoja ei löytynyt sitten laisinkaan ja paikoin oli aika peitteistäkin. Niimpä Vaasan saaristossa kisan henki oli lähinnä se, että voiton korjaavat ne, jotka vähiten pummaavat. Passasi toki minulle.

Olo ei aamulla ollut enää kovinkaan nuhainen, joten pääsin juoksemaan ihan tosissaan. Pääsin ankkuriosuudelle Henrikin ja Samin hyvän pohjustuksen jälkeen kärjessä noin minuutin erolla Virkiän A-P:seen. En toki tiennyt eroa ennen lähtöä. Alla analyysit.

K-1: K:lla muistelen Samin antamat ohjeet ja otan suuntaa polvelta. Pientä jännitystä kieltämättä on ilmassa. Pienen harjanteen yli suolinjalle, jota pitkin linjalle. Siitä jatkan pientä mäkeä pitkin, jonka päässä havaitsen kivet. Ennen jälkimmäiselle linjalle tuloa näen edessä häämöttävän rastin. Linjalla katsastan vasemmalla olevan kiven ja varmistun, että lippu on oma.

1-2: Tarkoitus oli kiertää tiheikköä, mutta lähtösuunta on väärä, ja ajaudun vihreälle. Ei kuitenkaan ole niin huonoa kuin näyttää. Tielle saapuessa tarkastan paikkani mutkista. Päätän juosta linjalle, jota kuitenkaan en missään vaiheessa näe, vaan päädyn tiheikköön. En ole kartalla, mutta rauhoitan mieleni ja suuntaan vain karkeasti kohti ojaa. Ojan ylityksessä havaitsen tulevani valkoiselle ja ison kiven näkeminen varmistaa olinpaikan. Rasti puskassa ja pyörähdän ennen kuin näen sen.

2-3: Pienen mäen yli ja suolle. Tarkkailen hakkion kulmaa. Pikku mäen yli, jonka jälkeen en ole täysin kartalla, mutta suunnalla lippu tulee vastaan aiemminkin kuin osasin odottaa.

3-4: Tien jälkeen en heti löydä kuviorajaa vaan poljen suota pitkin kunnes sen jälkeen hahmotan rajan. Isolta kiveltä pienemmät lukien kohti rastia. Suolla tuntuu vähän epävarmalta, mutta paikallistan itseni valkoisella olevasta kumpareesta.

4-5: Tienylityksessä katson oikealla olevaa hakkiota ja arvoin etäisyyttäni siitä. Tien jälkeen en ole kartalla, mutta onneksi iso avosuo näkyy kauaksi. Rastinotto epävarma.

5-6: Avosuota pitkin, jonka jälkeen luen kiven ja linjalla olevan kumpareen.

6-7: Suon päästä lähtösuunta ja vasemmanpuoleista suota katsellen rastille.

7-8. Suunnalla avosuolle, josta rastille samaa reittiä, jota olin mennyt kutoselle. Katsoin sen helpommaksi kuin vitoselle tekemäni toteutuksen.

8-9: Avosuota tähyillen. Rasti enemmän oikealla, mitä ajattelin.

9-10: Säädän revennyttä numerolappua paitaan kiinni ja lähden aivan väärään suuntaan. Herään, kun näen linjan ja 50 metrin päässä linjalla olevan kiven.

10-11: Linjaa pitkin tiheikköä tarkkaillen. Lippu paistaa kauaksi.

11-12: Kohti avosuon reunaa. josta epämääräiselle mäelle. Näen vasemmalla lipun ja käyn tarkistamassa, vaikka olen melko varma ettei se ole oma. Paikannan itseni siitä kuitenkin ja juoksen suon reunaan leimaamaan.

12-13: Luen suon reunaa väärin ja lähden väärälle mäelle. Havahdun, kun näen suon ja kivet tien vieressä. Siitä varovasti päätä pyörittäen rastille.

13-14: Näen avosuon pään ja arvion etäisyytäni siitä, mutta tulen linjalle enemmän vasemmalle kuin luulin. Katson linjaa oikealle ja käyrämuodoista näen olinpaikkani. Lippu näkyy kauas täältäkin suunnasta. Rastilla näen A-P:n, jolla on vielä lenkkejä kierrettävänä. Tiesin kyllä johtavani, mutta nyt voitto oikeastaan varmistui.

14-15: Samaa linjaa takaisin ja suon reunaa risteys oikaisten. Yleisörastilla joku virkiäläinen yrittää kannustaa A-P:ta häiritäkseen minua, nauran lähinnä sille.

15-16: Suon reunaa kivi lukien.

16-17: Lähden huolimattomasti ja tulen lähelle tietä. En oikein jaksa enää lukea tarkasti vaan korjaan vain sinne päin - vähän pitkäksi.

17-M: Juoksen rennosti maaliin ja tuuletankin vähän. En sitä, että AM-viestin voittaminen olisi mikään mahtava saavutus, vaan sitä, että hermoni kestivät ja sain tehtyä kohtuu varman suorituksen vähintäänkin haasteellisessa maastossa.

Ero kakkoseen kasvoikin sitten lopulta minuutista varttiin, jäätävää! Kisa ratkaistiin siis suunnistamalla. Ja itselläni homma oli hallussa.

Only one king

2008-08-16T21:55:00.002+03:00

Uskomatonta!

Michael Phelps saattaa olla historian menstynein olympiaurheilija, mutta näihin olympialaisiin ei kyllä mahdu kuin yksi kuningas.

Words

2008-08-13T21:33:00.001+03:00

Nyt Henrikki teki sen mihin en itse pystynyt, tiivisti ungin sanoiksi:

http://irc-galleria.net/blog.php?nick=HenrizzZ

I don’t belong there

2008-08-13T20:30:00.002+03:00

Jos maanantaina joku olisi väittänyt, että tulen joskus voittamaan PM-mitalin ratajuoksussa, olisin varmaan nauranut. Hopeaa kuitenkin otin eilen Lappajärveltä. Se tosin kertonee enemmän kestävyysjuoksun tasosta kuin omasta juoksuvauhdistani. Kuten nyt suurin osa varmaan jo arvasikin kilpailussa oli juuri se kaksi juoksijaa.
Uskokaa tai älkää johdin myös kisaa hetkisen. Olin varmaan niin pirun uskottavan näköinen, että kaveri leikkasi viivalta välittömästi taakseni pysyen siellä varmaan sen 40 metriä, kunnes huomasi mitä vauhtia matkaan lähdin ja sen jälkeen menikin menojaan.
Ennen juoksua olin ajatellut tavoitteeksi 20 minuutin alitusta, mutta aika pian kävi selväksi, että siihen en tule pääsemään; ei niillä jaloilla. Eipä ole paljon tullut viime aikoina radalla juostua ja se kyllä tuntui varsinkin takareisissä. Muuten olisin kyllä kyennyt parempaankin vauhtiin. Kello pysähtyi aikaan 20.47. Masentavinta lienee se, että juoksin helmikuussakin muutamaa sekuntia kovempaa. Eipä juoksulla nyt ollutkaan tosin muuta merkitystä kuin tehdä hyvä harjoitus.
Kisan jälkeen sitten viikon verran vaivannut flunssa vähän äityi. Ennen juoksua iski yhtäkkiä kurkkukipu, joka kuitenkin aika nopeasti meni ohi, joten päätin juosta. Tänään sitten onkin ollut samanlainen olo koko päivän. Keuhkot ovat todella tukossa. Toivottavasti menee ainakin ennen viikonlopun AM-kisoja ohi. Eihän ne nyt mitään tärkeitä kisoja ole, mutta koska lauantain kisa on viimeinen kunnon pitkänmatkan kisa ennen SM-pitkää olisi se hyvä päästä juoksemaan kunnolla.

Nobody can stop me

2008-08-10T19:37:00.003+03:00

Aloin nyt loppuviikosta iskemään lisää tehoa harjoitteluun, kun olin toipunut ungin univeloista.
Lauantaina kävin juoksentelemassa keskimatkan kansalliset miesten sarjassa iänikuisessa Kauhajoen Sotkassa. Radalla nyt tosin ei ollut matkan lisäksi mitään sen kummempaa tekemistä keskimatkan kanssa, muistutti lähinnä jotain H16 sarjan pitkäämatkaa. Ihan hyvä rata kuitenkin.

Ungikatastrofin jälkeen päätin nyt todella keskittyä suunnistamiseen ja jättää virheet minimiin. Ja hyvin siinä onnistuinkin. Saattaa kuulostaa vähän typerältä, mutta parin viime viikon aikana lueskellessani erään pohjoisesta Suomesta tulevan ja kohtuulisia määriä harjoittelevan juniorin joka ikisestä suunnistusharjoituksesta tekemiä rastivälianalyysejä, olen alkanut ymmärtää minkälaista kohteiden havainnointia virheetön suunnistus todella vaatii. No kuitenkin eilen ainakin homma toimi ja vauhtikin tuntui riitävän varsin hyvin. (tulokset) Ennen kisaa fyysisesti olo oli aika epävarma, kun edellisinä päivänä oli konetta vaivanut jokin pieni taudin poikanen tai vastaava; henki ei oikein ainakaan tahtonut kulkea. Mutta kisassa ei mitään ongelmaa ollut. Kulku oli kohtuullinen. Lähdin myös harvinaista kyllä todella reipasta vauhtia heti alusta alkaen ja loppumatkasta oli kyllä melkoiset hapot jaloissa. Ei kuitenkaan mitään hyytymistä tullut. Näin sitä keskimatkaa varmaan pitää juosta.

Olen nyt ajatellut alkaa anlysoimaan suorituksiani vähän tarkemmin juuri väli - väliltä-systeemillä, sillä onhan se nyt yksi helpoimmista tavoista kehittää suunnistustaitoa.

K-1: Aukon jälkeen katsastelin vasemmalla olevia kumpareita ja edessä ollutta kiveä, josta pääsikin sujuvasti polulle. Siitä sitten vain alamäkeen kumparetta tähystellen.

1-2: Rinnettä ylös, jonka jälkeen kuvioraja ja ojat kertoivat oikean reitin. Rastinotossa tarkkailin rastin alla olevaa isoa pyöreää notkoa.

2-3: Jyrkänteet antoivat hyvän lähtösuunnan. Välillä havaitsin kaksi kumparetta. Yritin vähän tarkkailla vasemmalla häämöttävää kuviorajaa. Vihreällä epävarma, mutta kivistä sain kiinni.

3-4: Karkeasti mäen muotoa seuraillen. Polkua juoksin liian pitkään; hakkuulle olisi pitänyt vetää suoraviivaisemmin. Ensimmäiset aiemmin lähteneiden selät tulee vastaan.

4-5: Lähtösuunta rinnettä seuraillen. En nähnyt linjaa misään vaiheessa, joten juoksin vain karkeahkosti sinne päin. Puolenvälin kumpareen luulen ainakin nähneeni. Lopun kivikossa yritin katsella oikealle jääviä isoja kiviä, mutta paikka oli niin epämääräinen, että ajauduin liiaksi ylös. onnekseni rastille meni porukkaa. Lisää selkiä kiinni.

5-6: Tarkoitus oli vetää vasemmalta ensi polkua etelään ja siitä tielle. En kuitenkaan missään vaiheessa huomannut polkua, vaan päädyin puskemaan pusikkoon. Takkiin tuli. Ennen tielle tuloa näin kaksi minuuttia taakse lähteneen Uiton Villen, joka oli ilmeisesti toteuttanut juuri suunnittelemaani reittiä. En yrittänytkään päästä kyytiin mukaan. Näin kuitenkin, kun mies leimaa rastilla, joten saan vain juosta lipulle.

6-7: Notkosta kumpareen ohi, jonka jälkeen tähyilin molemmin puolin olevia jyrkänteitä. Ennen rastia olin todella epävarma, mutta maltoin kävellä ja pyörittää päätä sen verran, että lippu löytyi. Juokseminen kivikossa alkaa tuntua vaikealta.

7-8: Rastilta lähtiessä Uitto tulee vastaan. Kuviorajan kulma paistaa kauas ja tähyilenkin sitä. Isojen jyrkänteiden välistä mäen päälle, josta kumpareita ja notkoa katsellen lipulle.

8-9: Hakkio oli epämääräinen - tai sitten olin jo niin väsynyt - ja juoksin typerästi tiheikköön. Aikaa palaa. Tien jälkeen suoraan hakkion kulmaan, jonka jälkeen suuntasin pienen kiven kautta kohti isompaa. Se löytyi, mutta sen jälkeen oli maastossa taas niin paljon kiviä, että en ollut täysin kartalla. Kivikkoa en nähnyt lainkaan. Rauhoitan ja näen, kun Uitto käy rastilla. Olisi muuten kyllä ottanut pidempään, vaikka olinkin menossa oikeaan suuntaan.

9-10: Kivikko vasemalla, jonka jälkeen käyrää. Aika hankalaa alkaa suunnistus olemaan.

10-11: Varmistelen turhaan juoksemalla polkua oikealle. Olisi ilman muuta pitänyt vetää suoraan. 20 sekuntia takkiin viimeisellä välillä on PALJON!

Suoritukseen olen todella tyytyväinen. Kyllä Laurin ja Herra Välikorven päänahat lämmittävät mieltä. Lähtekää pojat lenkille.

Tiistaina lähden sitten koittamaan, miten juoksu kulkee radalla: Lappajärven PM-kisat ja 5000m

Ei päätä, ei naamaa

2008-08-06T15:37:00.002+03:00

Nyt kun univelat alkaa olla maksettu, voisin vaikka heittää pienen kertomuksen Ruotsinmaalta. Sen verran olen jo rauhoittunut, että voimakkaita kohtauksia se ei sisällä, mutta melko synkkä sävyltään se silti on. Tavoitteet parhaasta suomalaisjoukkueen tittelistä haihtuivat aika komeasti Skövden yöhön - omasta toimestani tietenkin.

Viesti sai - sanotaanko vaikka - melko anttimaisen alun. Takarivistä lähdettiin ja K:lla johdettiin. Katsellessani viitoituksen varrella kuinka anttipaita kaarsi ohituskaistaa koko porukan edelle mietin vain, mitähän Jamaikan hirvi mahtaisi ajatella tämän nähdessään. Oli muuten melkoinen askel. Aivan virheittä ei Antti sitten selvinnyt, ja pääsin itse metsään noin seitsemän minuuttia kärjen jälkeen.

Lähdin tekemään sitä ennalta painotettua varmaa suoritusta. En mielestäni yliyrittänyt. Ykköselle minuutin koukkailu. Kakkoselle pari-kolme. Homman nimi alkoi olla selvä. Den här natten blir jätte lång. Ekan lenkin loppu kyllä sujui vain pienillä koukuilla, mutta loppulenkillä alkoi taas kosahdella. Virheitä kertyi yhteensä noin kahdeksan minuuttia. Kyllä hävetti juosta vaihtoon. Syy katstrofiin ei ole mikään kovin syvällinen; en vain yksinkertaisesti osannut suunnistaa yöllä tämänkaltaisessa maastossa. Yötreeniä olisin etukäteen tarvinnut, mutta sitä nyt on aika paha lähteä itse vain tekemään. Yhdeksi loppukauden tavoitteista voisi ottaa sen, että opettelisi oikeasti käyttämään sitä kompassia. En tiedä, pitäisikö vaihtaa vanhaan kunnon levyyn?
Ei tämä ungi nyt todellakaan ollut kisana mikään vuoden tärkein, mutta vituttaa vaan olla niin huono viestisuunnistaja. Ei nimittäin ollut ihan eka kerta eikä varmaan viimmeinenkään. Viimekin vuonna ryssittiin homma Antin kanssa suurinpiirtein samalla sapluunalla.

Meikän osuuden jälkeen alkoikin sitten melkonen takaa-ajo. En tosin paljon jaksanu seurata, kun viiltelin jossain yksikseni. Kössi aloitti sen loistojuoksulla. Jaakko Lehtikuusi ja Arto Opettaja vetivät myös loistavasti. Samuli Norja alias Ville Sorvisto sitten tekikin melkosen tempun ja kellotti osuuden kakkosajan. Valtteri, Laitila ja Toni jatkoivat edelleen hyvin ja ennen ankkuripätkää oltiin jo kahdenkympin sakissa. A-P joutu pikkusen antamaan periksi ja tuloksena lopulta sija 21. Ilman omia pummejani oltaaisiin oltu aika lähellä kymppisakkia. Harmitaa todella, kun etukäteen vähän epävarmoina pidetyt jätkät vetää unelma juoksuja ja itse melko varmana suunnistaja meen ja pilaan homman. En kuitenkaan vedä leukaa rintaan vaan jatkan matkaa kohti kytäjän pitkää yötä...

Resultat

Suunnistusta lukuun ottamatta reissu oli aivan loistava. Meininkejä en yritäkään tiivistää sanoiksi, koska se ei ainakaan tämän vuorokauden aikana onnistuisi. Iso-A tosin teki sen aika ytimekkäästi: "Joopa joo". Asianosaiset tietävät, millaista meno oli. Love you boys<3

P.S. Vaikka blogin tarkoitus ei olekaan luoda itselleni mitään sädekehää, niin reittipiirrosta en kehtaa kuollaksenikaan julkaista.

Pelikaanien kaupunki

2008-07-30T21:17:00.002+03:00

Lahti-Suunnistuksen keskimatkasta ei jäänyt paljon kerrottavaa. Kahdelle ensimmäiselle yhteensä viisi minuuttia pummia. Vielä kolmosellekin homma oli aika epävarmaa, mutta sitten alkoi sujua paremmin ja virheitä ei oikeastaan enää tullut. Tosin aloin jo löysäillä sitä kisaa varten, jonka takia fossiilisia luonnonvaroja oli taas kulutettu vajaat kolmisenkymmentä litraa. Olen selittänyt alun virheitä itselleni sillä, että maastotyyppi oli vieras. Ehkä oli, mutta silti tuollaisia virheitä ei saisi tulla. Syy taisi olla jälleen kerran puutteellisessa keskittymisessä, johon osansa varmasti antoi karmean huono kulku. Yhteiskilpailua ajatellen onnekseni en todellakaan ollut ainoa, joka oli Korpihoiloa kartoittanut. Radasta sen verran, että todella vähän oli ratamestari viitsinyt laittaa rasteja. Kun kerran sekä junnujen että oikeissa MM-kisoissa näyttää olevan melkoisia rastinottoratoja, niin miksei myös meillä sellaisia siis täällä olisi? Saisivat ainakin junnut lisää varmuutta kyseisen kaltaisiin kisoihin.

Seuraavana päivänä olinkin sitten täysin uudesti syntynyt. Juoksu kulki ja suunnistus sujui; virheet jäivät yhteensä alle minuuttiin joka on mielestäni todella vähän yli tunnin kisassa. Jaksoin myös pitää hyvää vauhtia loppuun asti lämpimästä kelistä huolimatta. Alla lyhyt sepustus väli väliltä. (tulokset ja härvelit)

K-1: Tarkoitus oli mennä ison jyrkänteen vasemmalta puolelta, mutta ajauduin sen päälle ja jouduin tekemään turhan mutkan. Ajattelin, että rasti osuu paremmin aukon kulmasta. Ja osuihan se.
1-2: Jokseenkin epävarmasti koko väli. Vajaa puoliminuuttinen koukku rastille.
2-3: Vähän epävarmasti edelleen.
3-4: Alkaa sujua.
4-5: Eipä mitään suurempia reitinvalintamahdollisuuksia. Viimmeisessä ylämäessä en ollut täysin kartalla ja nousin turhaan aivan mäen päälle. Eipä oikeastaan varmaan vienyt ylimääräistä aikaa; helppo sieltä oli ainakin rastille tulla.
5-6: Pelkäsin vasemmalla valinnalla suon märkyyttä ja lopun isoa penkkaa, joten otin oikean, suunnistukselliseti haastavamman valinnan. Väliaikojen perusteella hyvä valinta, vaikka vihreällä olikin aika epävarmaa.
6-11: Sujuvasti lipulta toiselle. Sain neljä minuuttia eteen lähteneen Haikosen ja jonkun AR:n kaverin kiinni. Lyhyet välit porukalla.
11-12: Viimeinen pitempi väli. Tien pätkä näytti olevan turhan kaukana, joten vedin suoraan ja lisäsin vauhtia. Sujuvasti meni. Pojat jäivät. Rastivälin lopulla sitten sain aika hyvät fiilikset, ehkä kovan iskemisen keskellä vähän hymyilinkin itsekseni; takaatulijoita ei näkynyt enää edes isolla aukolla! Lopun pystyvihreällä sitten vähän kiemurtelin ja rastillekin tulin todella varovasti.
12-13: Samoja mestoja, joilla lauantaina pummasin. Päätin, että nyt en pummaa. Ennen omaa rastiani kävin kuitenkin toisella lipulla, ehkä 20 sekuntia virhettä. 13-M: Välttelin vain virheitä ja onnistuin siinä. Maalissa mahtava fiilis. Loistava suoritus pitkällä matkalla!

Kisa oli yksi parhaista koskaan juoksemistani ja toi todella lisää itseluottamusta SM-pitkää ajatellen. Samanlainen juoksu siellä ja plaketti tulee kaulaan. Rata oli sanalla sanoen loistava.

Heinäkuun määräjakso alkaa olemaan, kuten Juhani Henriksson ja monet muut säälittävät urheiluselostajat (Mauri Myllymäki on Jumala, tietäkääkin se) sanovat, taputeltu. Siitäkin voisi kirjoitella vaikka minkälaiset analyysit, mutta koska pohjimmiltani jaan Pythagoraan näkemyksen maailmankaikkeuden perimmäisestä luonteesta, tiivistän sen nyt näin:

Harjoittelua yhteensä 55 tuntia 47 minuuttia. Jaloilla liikuttuja kilometrejä 278, joista noin kolmannes suunnistusta. Moottorittomalla kaksipyöräisellä ajoneuvolla ajettuja kilometrejä 320.
Suunnistus harjoituksia 11 kappaletta. Kisoja kuusi, joista kahden voi sanoa olleen erinomaisia, yhden hyvä, kahden menneen hitusen alakanttiin ja yhden olleen surkea.

Määrää on siis tehty varsin runsaasti. Tuskin kuitenkaan liikaa; ainakin tässä vaiheessa tuntuisi siltä. Katsotaan miten palutuminen sujuu nyt, kun otan hetken rennommin. Kovimmat tehot ovat jääneet ehkä turhan vähälle, kun kovat harjoitukset olen tehnyt enimmäkseen suunnistaen. Mutta kuten kruunulla on klaavansa on tässäkin asiassa toinen puoli. Vaikka kuukausi onkin lyhyt aika, väitän että suunnistustaitoni ovat siinä kehittyneet. Nyt sitten alan etsiskelemään vauhtia kohti SM-putkea ja kehitän erityisesti kovavauhtista suunnistusta kovilla suunnistusvedoilla. Kisat hoitavatkin sitten muun taidollisen valmistautumisen kohti SM-syksyä.

Mutta sitä ennen on huomenna lähtö naapurimaan valloitukseen. Saa nähdä alistavatko jalkavaivaiset miehet Ruotsalaiset vauhtikoneet lopun putkipätkillä, ja kuinka monelle poijjiista reissusta tulee omakustanne. Parhaana suomalaisena ainakin pitäisi kotiin palata.

Not only vacation

2008-07-16T20:38:00.003+03:00

Lyhyt analyysi siitä, mitä Pieni-Tuomivaaran rinteiltä jäi käteen.

1. osakilpailu:
Aloitin todella varovasti, enhän halunnut pilata koko viikkoa ensimmäisen kisan ensimmäisillä rasteilla. Liput tulivat vastaan kohtuullisen hyvin. Puolenvälin jälkeen alkoi tuntua, että homma olisi hanskassa ja kun fysiikkakaan ei pannut pahakseen, päätin lisäillä vauhtia. Virheitähän se tiesi. Noin kaksi ja puoli minuuttia kartoitusta kertyi loppuradalle. Ei mikään katastrofi; ihan hyvä tilanne jatkaa seuraaviin kisoihin.

2.osakilpailu:
Taidollisesti ehkä viikon paras suoritus; kulkua vaan ei juuri ollut. Alun rinteessä olin kyllä aika epävarma, mutta maltoin mieleni ja selvisin pienehköin koukuin. Puolenvälin supikossa tuntui puolestaan hetken siltä, että suunnistus oli täydellisesti hanskassa. Ei nyt ehkä mikään flow, mutta kuitenkin. Olen toki aina ollut parhaimmillani pienipiirteisissä maastoissa, joissa näkyvyyttä riittää.

3.osakilpailu:
Ensimmäinen kisa, joka käytiin kunnolla vaaran rinteillä. Ennen kisaa mietin, että kokonaiskilpailua ajatellen olisi hyvä aika iskeä ja saada sijoitus nousemaan ennen takaa-ajoa. Tällaiset ajatuksethan sitten konkretisoituivat yliyrittämisenä; puolentoista minuutin virhe ykköselle. Vielä kakkosellekaan mennessä en malttanut rauhoittaa ja lukea nöyrästi sitä paperia, joka minulle oli lähdössä annettu, vaan juoksin rinteessä vähän sinne päin ja lopulta aika reilusti soiroon. Sen jälkeen aloin tehdä sitä samaa nöyrää duunia kuin toisenakin päivänä ja loppumatkalla sujuikin ongelmitta. Ei tossu tosin kovin kevyt nytkään ollut; varsinkin ylämäissä olin aika kiltti poika.

4.osakilpailu:
Lähtöasetelmat takaa-ajoon varsin surkeat: edessä E-M Vainioon eroa noin kolme, takana Vesterinen ja Oikarinen noin minuutin päässä. Jalatkaan eivät lupailleet kovin suuria - takareidet tuntuivat aika loppuun ajetuilta. Ykköselle yritin lyödä kovaa ja puolen minuutin hermokoukkuhan sinne tuli. Siinähän pojat sitten takaa tulivatkin jo näköetäisyydelle. Loppu rata olikin sitten melkoista letkajenkkaa. Jossain vaiheessa joukkoon liittyi myös alussa reilusti pummannut Brunell. Varsinaisia virheitä ei tehty, kun kaikki suunnistivat eikä vapaamatkustajia porukassa ollut. Joitakin reitinvalintoja olisin tehnyt ehkä itse eri tavalla, mutta turha sitä olisi ollut lähteä sooloilemaan, kun en olisi yksin missään nimessä pystynyt pitämään yhtä hyvää vauhtia, mitä porukassa mentiin. Missään vaiheessa ei ollut ongelmia pysyä vauhdissa, kun kulkukin oli lopulta parempi, mitä alkuveryttelyssä olisi uskonut. Lopun vaativassa rinteessä yhtä rastia vähän hapuiltiin. Löysin sen ensimmäisenä, mutta en päässyt livahtamaan karkuun. Uskoin kuitenkin mahdollisuuksiini lopun alamäessä. Todellisuudessa minkäänlaisia mahdollisuuksia ei sitten ollutkaan. Mielestäni valitsin oikean taktiikan eikä peli jäänyt hermoista kiinni. Olin vain liian pehmeä.

Tulokset ja reittihärveli

Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen viikkoon. Sain haluamani eli kokemusta itselleni varsin vieraasta maastotyypistä ja erityisesti varsin varmoja suorituksia joista suuret pummit jäivät puuttumaan. Lähdin tekemään nöyrää työtä alusta alkaen.
Lopputuloksiinkaan ei voi olla kovin pettynyt. Varsinkin kun viikko oli jälkimmäinen kahdesta aika tiukasta määräviikosta. Kulkua nyt en odotellutkaan olevan ja jalatkin alkoivat loppuviikosta olemaan aika kuolleet. Kärki lähestyy hitaasti, mutta kuitenkin.

Niinkuin nyt tämä ei olisi vielä jaloille riittänyt niin lauantaina piti veivailla pyörää rapeat 60 km ja sunnuntaina käydä Saarijärvellä nykäisemässä kuntorata. Ja kovaahan sielläkin toki piti yrittää juosta. Jouduin kyllä täysvauhtisen alun jälkeen löysäämään, kun jaloissa oli rehellisesti kaamea olotila. Alkuviikko onkin sitten mennyt lepäillessä. Vielä ennen Ruotsin valloitusta olisi tarkoitus nykäistä toinen samanlainen määräsetti. Ja Lahti-Suunnistuksen pitkämatka on asetettu yhdeksi tärkeäksi välietapiksi kohti SM-pitkää.

Sunnuntain kuntoilut

MM-kisoja en jaksa spekuloida, veikkaukseni voi löytää SuunnistusNetistä. Ja junnujen vastaavista kisoista sen verran, että ei suurin suomalaisten menestystä rajoittava tekijä taida olla juoksuvauhti vaan hermot, virheitä tulee aivan liikaa. Helppohan se toki täältä on huudella.

Toivottavasti muuten suunnistuksesta ei tule ikinä olympialajia, sen verran perseestä tuo OK:n touhu näyttää olevan. Onko Pekingistä odotettavissa niin kovaa mitalisadetta, että kotiin on varaa jättää Sari Multalan kaltainen suosikki ja lähettää kisoihin joku Tuula Turisti. Toki hän reilusti paikkansa ansaitsi, kun karsintakisat oli etukäteen sovittu. Se onkin sitten eri asia, onko tällainen jenkkityylinen yhden kisan karsintasysteemi hyvä purjehduksen kaltaisessa lajissa, jossa tulos nähdäkseni riippuu aika monesta muustakin asiasta kuin vain purjehtijasta itsestään. Ja onhan se jenkeissäkin nähty, että ei sieltä aina parasta mahdollista joukkuetta kisoihin lähde, toki heillä varaa onkin tuhlata mitalisuosikkeja. Järki käteen, jatkuva näyttö käyttöön ja Multala kullankaivuuseen Kiinaan!

Ich bin der Klose, Miroslav Klose

2008-06-29T20:57:00.002+03:00

Äskeisessä tekstissäni unohdin, että ei suunnistus ole elämän ja kuoleman kysymys. Jalkapallo sen sijaan sitä on. 3-1.

One detail destroyd it all

2008-06-29T19:17:00.003+03:00

Eilen juostiin E-P:n AM-keskimatka rakkaan kotikuntani matkailubisneksen toiseksi suurimman helmen - Hunurinjärven - maastoissa. Kyllä voi homma olla joskus pienestä kiinni. Yksi samaistusvirhe ja peli olikin sitä myöten pelattu - neljän minuutin koukerot heti ykköselle. Aiheellista on toki pohtia miksi moinen tapahtui. Varsinkin kun kyseessä oli juuri ensimmäinen rasti.
No, ensinnäkin tiesin osaavani maastotyypin. Olen viettänyt naapurimaastossa enemmän aikaa kuin nykyisen kotini takapihalla. Ja olen kuitenkin asustellut siellä jo reilut kahdeksan kuukautta. Luulin siis pystyväni juoksemaan kovempaa kuin mitä todellisuudessa olisin pystynyt. Yliyrittäminen yleensä syö myös keskittymistä. Niin nytkin ja katastrofi oli vamis. Ajauduin liikaa oikealle ja samaisti notkon väärin. Tullessani mäen päälle luulin olevani jo yli rastivälin puolenvälin ja aloin sitten haeskella liian aikaisin. Virheen tapahduttua ei nöyryyttä kuitenkaan ollut ensin tarpeeksi käydä hakemassa vauhtia läheltä peltoa. Suuremman virheen olisin pystynyt välttämään jos olisin ajoissa toiminut niinkuin sitten lopulta tein.
Ykkösen jälkeen palauttelin mieleeni edllispäivänä Juoksija-lehdestä luetun Jani Lakasen suuren oivalluksen: "Virhettä ei koskaan korjata suunnistuksessa vauhdilla, vaan entistä paremmalla suunnistuksella". Näin tein ja loppu radan ja pukkasinkin muihin nähden ylivoimaista vauhtia. Löin kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa. Turhaa jossittelua sinänsä. Jos ykkönen olisi mennyt putkeen olisin todennäköisesti sortunut jälleen loppumatkan aikana turhaan varmisteluun. Nyt pystyin juoksemaan rennosti, mutta silti agressiivisesti turhia varmistelematta. Juuri niin kuin keskimatkalla pitää suunnistaa. Tulokset

Tänään kävikin sitten ottamassa revanssia kyseisestä maastosta, kun ohjelmassa oli Wisan loistava, suuren ja mahtavan rouva suunnistusjaoston puheenjohtajan hienosti organisoima leiripäivä, jonka tarkoituksena taisi olla enemmän mukavan lomapäivän viettäminen saunan ja ruoan merkeissä kuin suunnistustaitojen kehittäminen. Paikka sijaitsee alle 10 km kotoani, joten mielipiteeni tällaisen ökyleirin pitämisestä voitte varmaan arvata. No tässä asiassa on ilmeisesti tyydyttävä siihen mitä on saatavilla. Ja hyvän harjoituksen sain tehtyä, kun itse vielä sorvailin radankin. Eilen taipui poika, tänään maasto.

AM-keski

Revanssi

Harjoitus 19.6 Yli(jäämä)härmän Vallameilla. Maastoa voisi kuvata "Härmän Kytäjäksi"; risukkoista pohjaa ja todella peitteistä. Ilman kolmosen katastrofipummia olisin voinut olla suoritukseen tyytyväinen. Maasto on yksi vaikeimmista missä olen koskaan suunnistanut. Vielä kun uuden kartan saisi... Kartan eteläosassa sijaitseekin sitten Härmien suurin helmi - pienipiirteinen avokallioparatiisi, jonka edessä niin loistavaksi hehkutettu Lapuan Simpsiökin kalpenee kunnioituksesta. Mutta sen taidan pitää suurelta yleisöltä salassa ja hioa omaa suunnistustaitoani siellä kaikessa rauhassa.

Harjoittelun suhteen olisikin sitten jonkilaisen tilannekatsauksena aika. Kesäkuun olin "kirkon miehiä" eli seurakunnan leivissä kaatelin hautakiviä ruohonleikkurilla. Määrät jäivät aika pieniksi, mutta tehoja tuli tehtyä hyvin. Työt loppuivat, ihan omasta tahdosta, ja heinäkuuhun lähdettäessä onkin suunnitelma aivan yhtä yksinkertainen kuin kesän alussakin; harjoitella paljon. Ja eihän sitä tässä vaiheessa enää tehojakaan aleta laskemaan. Minkähänlaiseen monttuun sitä vielä mennäänkään...
Kainuuseenkin olisi tarkoitus lähteä. Tavoitteena on lähinnä vain tehdä hyvä treeniviikko ja kerätä kokemusta paikallisesta maastotyypistä (Vuokatti 2013 täältä tullaan!). Ainakin kokonaiskisasta odottelen kuitenkin myös hyvää sijoitusta; yksittäisissä kisoissa ei vauhti taida rittää. Tasaisen tappavaa vääntöä on siis luvassa.

Den spännande natten

2008-06-22T21:50:00.003+03:00

Jukola meni melkolailla odotetusti ja tavoitteetkin täyttyivät. Mutta on se vaan perkele, kun nälkä kasvaa syödessä. Kaksi ensimmäistä osuutta näyttivät, että paljon parempaakin olisi ollut tarjolla. Olisin kyllä halunnut olla Kirkkiksen tilalla siinä paikassa lähtemässä pitkälle yölle. No ehkä ensi vuonna sitten, ja vähän vielä korkeammalla.
Itse juoksin ihan mukiinmenevästi. Mitään suurempia letkoja ei tarjolla ollut ja koko matkan sai suunnistaa itse. Pientä koukkua puski muutamalle rastille, mutta suuremmilta vältyin. Kulkuakin oli varsinkin alkumatkasta enemmän kuin alkukaudella kertaakaan. Mihinkään maagiseen loppuvetoon en kuitenkaan pystynyt. Varsin tyytyväinen siis olen. Wisan tulokset.
Kaikkiaan Jukola oli oikein hieno tapahtuma - mitä nyt puuroa ei saanut ennen kello yhtätoista (iso miinus). Radatkin olivat kohtuulisen hyvät; perus jukolatasoa. Ei siitä voi ratamestariakaan juuri moittia, kun joutuu tekemään niin paljon kompromisseja TV:n ynnä muiden epäoleellisuuksien takia.
Deltan voitto ei nyt mikään jättiyllätys ollut, vaikken sitä nyt ihan voittaja suosikkina pitänytkään. Varsinkin nuoret Liukkonen ja Heikka juoksivat - epäilyistäni huoliamatta - hienosti. Delta jos jokin voiton kyllä ansaitsi. Taitaapi Jyskälän suunnalla paria henkilöä hiukan tällä hetkellä harmittaa.
Tänään kävin juoksentelemassa legendaarisen Purmojärven ympärijuoksun. 11,6km meni aikaan 51.01. Juoksu tuntui kohtuullisen hyvälle ja vauhdinjakokin oli onnistunut; annoin myyttisen kestävyysurheilija Heikki Hakalan kadota rauhassa horisonttiin ensimmäisellä kilometrillä. Tosin taktiikka muovautui aika vahvasti sillä hetkellä, kun herra Esa Kuoppala käveli kisapaikan ovesta sisään. Aivan loppuun asti en vauhdissa kestänyt, vaikka nyt sain sen kunnon loppurutistuksenkin irti. Hyvä harjoitus jokatapauksessa.

Jukolaennakko

2008-06-12T16:06:00.004+03:00

Teen nyt oman jukolaennakkojuttuni vastaiskuna SuunnistusNetin ennakoille. Toisin kuin Birdie en laske mitään todennäköisyysprosentteja vaan kerron suoraan, miten kisoissa käy. Petteri Sihvosen tavoin teen viiltävät analyysit joukkueiden pelikirjoista, vahvuuksista ja heikkouksista.

Venlat

Lidingö:

Juoksujäerjestys: Ingunn Weltzien, Annika Billstam, Emma Dahlstedt, Signe Soes
Materiaaliltaan ylivertainen joukkue. Tavoitteena todennäköisesti karata ennen kolmatta osuutta ja päästää Soes yksin ankkutiosuudelle. Taktiikan oonistuessa saattaa karata tavoittamattomiin. Soesin hermojen pitävyys tosin pieni kysymysmerkki.

RasKa:

Juoksujärjestys: Tiina Ahti, Anni Kulmala, Anni Heikkonen, Heli Jukkola
Venloissa ankkuriosuudella on hyvin korostunut asema ja RasKa:lla on ankkurinaan maailman ykkösnaissuunnistaja Heli Jukkola. 10milan tapaan voi nousta hyvinkin kaukaa taistelemaan voitosta. Vaikeassa maastossa varmat suoritukset nousevat arvoon ja ne varmastikin näiltä naisilta onnistuvat, vaikka tossulla jäätäisiinkin. Hämäläinen maastotyyppi pitäisi ainakin suosia. Uskon kuitenkin, että Jukkola joutuu lähteä liian kaukaa voittoa ajatellen.

Halden:

Juoksujärjästys: Celine Dodin, Maria Hoffman, Ida Marie Näss Björgul, Anne Margrethe Hausken
Samankaltaisessa tilanteessa kuin RasKa. Hausken on tällä hetkellä ainoa, joka pystyy vastaamaan Jukkolan vauhtiin. Saattaakin olla, että nämä kaksi tekevät vielä yhdessä takaa-ajoa ankkuriosuudella. Jäänee myös alussa, mutta tuskin ratkaisevati.

Linne:

Juoksujärjestys: Sara Bengtsson, Inga Kazlauskaite, Sofie Johansson, Lina Bäckström
Tasasen hyvä ryhmä joka näytti 10milassa, että pystyy taistelemaan suutviestien voitosta. Saattaa hyvinkin hallita Lidingön kanssa viestin alkua, mutta Lina Bäckströmistä ei taida olla voittaja-ankkuriksi.

AR:

Hallitsevan voittajan naiset eivät ole viimevuotisen kaltaisessa vireessä. Kun Minna Kauppikaan ei ole vielä ehtinyt huippukuntoon ei Asikkalaisilla ole varaa antaa paljoakaan Tasoitusta ennen ankkuriosuutta. Maaston kyllä tosin pitäisi sopia myös AR:lle. Voitto jää kuitenkin uusimatta.

PR:

Tasainen ryhmä tämäkin. Jos alotusta todennäköisesti juokseva Satu Tahvonen onnistuu edes jotenkuten, saattaa PR lähteä kärjen mukana ankkuriosuudelle. Katri Lindeqvististä tai Inga Dambesta ei kummastakaan ole kuitenkaan taistelemaan voitosta.

Pohjantähti:

Juoksujärjestys: Heini Wennman, Sofia Haajanen, Laura Hokka, Marttiina Joensuu
Saattaa 10milan tapaan keikkua kärkikahinoissa, mutta materiaali ei lopulta riitä. Varsinkin huppuluokan ankkurin puuttuminen syö mahdollisuuksia. Top 10 realismia.

Ynnä muut:

Vaikka Lena Eliasson puuttuukin, ei 10milavoittajaa kannata tyystin unohtaa. Onhan ankkuriksi edelleen asettaa kivenkova Emma Engstrand. Myöskin Domnarvets kannattaa pitää mielessä. SNO ei pysty 10milan kaltaiseen suoritukseen Jukolassa ja nimekästä Hellastakaan ei maastotyyppi taida oikein suosia. Jos todellista mustaa hevosta haetaan, voisi sellainen löytyä Salon suunnalta. Ulricehamnsia ei ole ilman Simone Niggliä.

Veikkaus:

Lidingö menee menojaan jo ennen ankkuriosuutta. Halden ja RasKa nousevat taistelemaan kakkossijasta vahvojen ankkuriensa ansiosta. Näiden jälkeen onkin sitten tasaista.

1. Lidingö
2. RasKa
3. Halden
4. Linne
5. PR
6. AR
7. Domarvets
8. Stora Tuna

Jussit

KR:

Juoksujärjestys: Antti Nurmonen, Miika Henelahti, Tommi Tölkkö, Hannu Airila, Fabian Hertner, Antti Harju, Thierry Gueorgiou
Voittmanaan tottunut joukkue on ykkössuosikki tänäkin vuonna. Kokoonpano on mielenkiintoinen, kun loukkaantuneina olevien Martomaan ja Launiaisen tilalle on otettu nuoret Nurmonen ja Hertner. Kaksi viimeistä osuutta ovat viestin vahvimmat ja taktiikkana onkin todennäköisesti iskeä niillä. Nurmonen ja puolikuntoinen Hernelahti ovat pieniä kysymysmerkkejä, mutta kovassa vireessä olevat Tölkkö ja Airila pystyvät varmasti juoksemaan kärjen kiinni, vaikka nämä kaksi jäisivätkin. Hertnerin suunnistustaidoista ei itselläni ole juuri tietoa, mutta varaa on vähän pummatakin, kun Pipo ja Tero seuraavat juoksujärjestyksessä.

VeVe:

Veikkaus juoksujärjestyksestä: Tuomas Mattila, Marko Närvä, Simo-Pekka Fincke, Janne Weckman, Jonne Lehto, Marc Lauenstein, Tero Föhr
KR:ää tasaisempi joukkue, jossa ei heikkoja lenkkejä ole. Yrittää todennäköisesti karata ainakin pahimmilta vastustajiltaan Fincken ja Weckmanin osuuksilla. Ei aivan pärjää kahden viimeisen osuuden vertailussa Joensuulaisille. Föhr juossee ankkurina, vaikka Lauensteinin laittaminen ankkuriksi ja Föhrin sijoittaminen kuutoselle olisi miesten ominaisuuksiiin nähden parempi ratkaisu.

Halden:

Juoksujärjestys: Björn Eriksen, Öyvind Helgerud, Erik Axelsson, Tore Sandvik, Marius Bjugan, Mattias Karlsson, Andreas Nordberg
Tuttuun tapaan keikkunee kärkikahinoissa läpi viestin. Emil Wingstedtin puuttuminen vie voittomahdollisuudet, koska Nordberg ei ole ankkurina Emilin veroinen. Lähtenee kärjen tuntumassa ankkuriosuudelle, mutta Nordbergista ei taida olla haastamaan muita huippuankkureita. En myöskään näe, että aiemmilla osuuksilla olisi mahdollisuutta karata. Ei siis voita.

Kristiansand:

Juoksujärjestys: Ivar Haugen, Arild Nomeland, Jostein Andersen, Damien Renard, Holger Hott, Babtiste Rollier, Daniel Hubmann
Taktiikkana ottaa yö varmasti ja iskeä päivällä hurjalla materiaalilla. Kuitenkin pitkän yön jälkeen Kristiansandin täytyisi olla kärkiryhmässä, sillä en usko, että Renardista ja ei aivan huippuvireessä olevasta Hottista on ajamaan kärkeä kiinni. Jos viitososuuden jälkeen Kristiansand on kärkiporukoissa, on se vaikea voitettava. Uskon, että Hubmann on raudanluja ankkuri myös jukolassa, ja Rollier on myös ollut kevään hurjassa vireessä. Tänä vuonna en usko mihinkään Jostein Moe-tyypiseen katastrofiin yöllä, mutta sen verran kuitenkin jää, että lopun kaksikko ei pysty nostamaan norjalaisia voittokamppailuun.

SNO:

Viime vuosien paras ruotsaliasseura, joka varsinkin yöllä on ollut vahva. Taaskin kasassa on tasaisen kova joukkue, jolla kyllä tullaan olemaan kärkitaisteluissa. Michael Smola ei ole aivan huippuluokan ankkuri, joten tilanne on samankaltainen kuin Haldenilla. Saattaa olla yön jälkeen vaikka yksin kärjessä, mutta ajetaan kyllä kiinni ennen ratkaisuhetkiä.

Terä:

Viimeisin versio juoksujärjestyksestä: Jouni Kahelin, Juha-Matti Huhtanen, Timo Joensuu, Heikki Nousiainen, Antti Anttonen, Jonne Lakanen, Pasi Ikonen
Puolet Suomen suunnistusyleisöstä rukoilee kädet olkapäitä myöten ristissä, että Terä ei voita Jukolaa. Rukouksiin mitä todennäköisimmin vastataan. Kuten monet väittävät ankkurista homma ei jää kuitenkaan kiinni. Pais ei ehkä loppusuoralla ole vahvin, mutta mies saattaa voittaa suunnistamalla kenet tahansa. Ja maastohan on kuin tehty Pasille. Muutenkin Terän loppu on melko vahva, mutta yöllä tulee liikaa takkiin. Jani Lakasen loukkaantumisen Terä olisi vielä kestänyt, mutta jos huhut Vormiston uudelleen loukkaantuneesta nilkasta pitävät paikkansa, on se viimeinen naula arkkuun. Varsinkin, kun muutkaan miehet eivät Anttosta ja Ikosta lukuun ottamatta ole aivan huippu iskussa.

TuMe:

Veikkaus juoksujärjestyksestä: Manu Mutka, Jarl Magnus Berge, Oleksandr Kratov, Pentti Iso-Markku, Toni Louhisola, Martins Sirmais, Vyacheslav Mukhidinov
Samaa kategoriaa Terän kanssa. Tasaisen vahva joukkue, jossa on sekä kokeneita suomalaisia että kovakulkuisia vahvistuksia. Ja nämä vahvistukset osaavat vielä suunnistaa. Roikkunee kärjen mukana ankkuriosuudelle asti, jossa tuleen päässee kovakulkuinen Mukhidinov. Ratkaisuhetkillä taitaa mies olla kuitenkin liian pehmeä. Jos TuMe haluaa voittaa, on Sirmaisin karattava kuutos osuudella. Tuskin onnistuu.

AngA:

Juoksujärjestys: Alex Tserbakov, Vesa Mäkinen, Jussi Suna, Juha-Pekka Andelmaa, Tuomo Mäkelä, Tuomas Kari, Maxim Davidov
Avausosuudella Tserbakov joutunee antamaan vähän periksi. Siksi toiselle osuudelle on asetettu 10milassa vastaavassa paikassa hurjan juoksun tehnyt Vesa Mäkinen. Tämän jälkeen tavoitteena on vain roikkua ja saada Davidov kärjen mukana metsään - tai mieluiten maalisuoralle. Suorallahan Max on lyömätön. Tippunee kuitenkin viimeistään Tuomas Karin osuudella voittotaisteluista. Mädillä on ollut hieno kevät, mutta nyt kyyti on vain liian kylmää.
Yleensä salolaiset ovat venyneet hienosti, mutta olisi mielenkiintoista nähdä, miten hermot pitäisivät käkikamppailussa.

Delta:

Veikkaus juoksujärjestyksestä: Heikki Toivio, Petri Noponen, Leonid Novikov, Oskari Liukkonen, Janne Heikka, Olle Kärner, Valentin Novikov
Yöllä totuttuun tapaan hurjan kova, mutta tippunee jälleen kerran lyhyillä osuuksilla, todennäköisesti Janne Heikan toimesta. Loppu tosin jäätävän kova. Heittämällä kymppisakkiin.

Malungs:

Juoksujärjestys: Julien Dent, Lars Åkerman, Martin Hammarberg, Jimmy Birklin, Håkan Eriksson, David Andersson, Erik Rost
Yötaidot osoitettu mm. Kolmårdenissa. Joutunee antamaan kuitenkin lyhyillä sen verran, että lopun hurja kaksikko ei pääse taistelaan voitosta. Saattaa hyvinkin olla paras ruotsalaisseura.

Ynnä muut:

Linnellä on tasaisen hyvä joukkue, mutta huppuyksilöt puutuvat. Lidingön tilanne on samankaltainen, varsinkin Jon Are Myhrenin puuttuessa. Viimevuotiseen sijoitukseen ei mahdollisuuksia.
RR saattaa sinnitellä yöllä, mutta lyhyillä tippuu niin sen verran Merz ei pääse taistelemaan voitosta. Parman miehet eivät ole viimevuotisessa vedossa, top 20 tekee tiukkaa. RasKu on kova yöllä, mutta päivällä ei ehdi.

Veikkaus:

Gueorgiou ratkaisee voiton ankkuriosuudella KR:lle. Föhr joutuu taipumaan. Näiden kahden takana voi tapahtua mitä tahansa. Tasaisuun on kuitenkin todennäköisesti valttia.

1. KR
2. VeVe
3. Halden
4. TuMe
5. Kristiansand
6. Delta
7. SNO
8. Malungs
9. AngA
10. RR

Sitten loppuun vielä perinteinen kurkistus omaan urheilu-uraani. Samalla pudotan myös pohjan pois kaikelta aiemmin kirjoittamaltani.

1. Kalliokoski
2. Valkama
3. Kirkkomäki
4. Hautaniemi
5. Hakala
6. Toppari
7. Korpi

Featuring Timbaland

2008-06-10T20:37:00.003+03:00

Olen nyt vähän analysoinut mennyttä talvea ja kevättä sekä laatinut varmat menestysreseptit syksylle. Kevät meni loppujen lopuksi huonosti. Talven virheet olisi nyt tarkoitus korjata ja aloittaa uusi nousu kohti syksyn SM-kisoja.

Harjoitteluni oli erinomaista vuoden vaihteeseen saakka; kohtuullisen monipuolista ja määrätkin olivat varsin hyviä. Tammi-helmikuussa koulukiireitä oli melkoisesti ja määriä oli pakko pudottaa. Tässä vaiheessa tehoja vähän nostettiin. Ei kuitenkaan tarpeeksi.
Helmikuun lopussa tuli treenitaukoa lähes kolme viikkoa koulukiireiden ja sairastelujen vuoksi. En kuitenkaan usko, että kunto olisi mihinkään kadonnut.
Sairastelusta toivuttuani aloitin aika kovan määräjakson, joka veti paikat totaalisesti jumiin. Kun jalat olivat jatkuvasti jumissa ei kovista juoksuharjoituksista tahtonut tulla mitään ja tehot pysyivät melko alhaisina kilpailukauden alkuun saakka.
Muutenkin kovavauhtiset harjoitukset jäivät talven aikana liian vähiin. Reipasvauhtisia tosin tuli todella runsaasti, kun kovissa harjoituksissa vauhdit jäivät usein liian alhaisiksi. Vk-harjoituksia olisi myös pitänyt tehdä enemmän intervalleina. Nyt ne olivat pääsääntöisesti tasavauhtisia. Keho oli jonkinlaisessa jumissa ja joulukuun jälkeen ei kovinkaan montaa kertaa kulkenut. Kun alkukeväällä tehot eivät edellämainituista syistä nousseet, jatkui samanlainen dieselmeno koko kevään kilpailukaudenkin. Kevään aikana juoksin kaksi kisaa, joissa voin sanoa kulkeneen: SM-erikoispitkän ja AM-sprintin. Niistäkin erikoispitkän kusin sitten huonolla vauhdinjaolla. Toukokuun harjoittelu oli tosin muutenkin jo muuta kevättä parempaa. SM-sprint oli suuri pettymys.
Ei talvi nyt kuitenkaan ihan surkea ollut. Määrät tosiaan olivat ajoittain aika koviakin ja kuntopohjat ovat kehittyneet huomattavasti; keho on nyt valmiimpi tehokaanpaankin harjoitteluun. Jaksan nyt harjoitella paljon aiempaa enemmän; varsin hyvä asia tulevaa ajatellen, vaikka juoksuvauhdin kehittyminen talven aikana taantuikin.
Tein myös taitoharjoituksia maastossa läpi talven. Se näkyikin sitten kevään kisoissa varmana menona. Jättipummit jäivät tyystin tekemättä.

Kesälle harjoitussapluuna on yksinkertainen: juosta kovaa. Onhan loogista, että harjoituksia juostaan niillä vauhdeilla, joilla kisoissa sitten pitäisi edetä ja myös menestyä. Tarkoituksena on nyt todella panostaa juoksuvauhdin kehittämiseen, tarkoittaen siis kovavauhtisia harjoituksia hyvällä pohjalla, pääasiassa vetoharjoituksina. Tasavauhtiset kovat olisi tarkoitus tehdä enimmäkseen suunnistaen, jolloin juoksuvauhti siirtyy myös metsää. Myös suunnistusvetoja tulee varmasti tehtyä, jotta juokseminen metsässä todella kehittyisi. Tarkoituksena on kehittyä suunnistajana monipuolisesti, tosin pääpaino on hiukan pitkällämatkalla. Syksyn suurimpana henkilökohtaisena tavoitteena on hakea plaketti Savosta. Hyvinkäältä ei sen sijaan kelpaa kuin mitali. Ja tärkeimpänä tietysti: nauttia.

Pitkänmatkan panostusta aloittelin Sunnuntaina Teuvan Parrarasteilla miesten pääsarjassa. Matkaa reilu kymppi ja pohja jäätävän kivistä ja risukkoista. Ja ilma olikin sitten kaikkea muuta kuin jäätävä. No, sopi minulle, tosin vähän mielenkiintoisempia reitinvalintavälejä jäin kaipaamaan... Vauhti oli koko matkan tasaisen hyvää ja lopussa jaksoin kiristää vielä hyvin vauhtia. Fyysisesti oikein tasapainoinen ja lupaava suoritus. Pikkukoukkuja tuli kyllä liian paljon, ja olihan siellä ne pari isompaakin. Jokatapauksessa tästä on hyvä parantaa. Tuloks issa pojat kyllä eroteltiin miehistä, vaikka eipä sillä, ei tainnut mukana olla kuin yksi mies...

Teuva k-1, 14-m

Teuva 2-13

rastinottoa...

Eino Leino

2008-06-02T20:13:00.002+03:00

karsinnassa ei vain kulkenut,
betonissa en enää edes yrittänyt,

hienoissa puitteissa otettiin erää,
kiitän nyt Nastolan Terää.

kaupunki tylsempi ois

2008-05-29T22:27:00.003+03:00

SM-sprint lähestyy ja kunto tuntuu olevan varsin hyvällä mallilla. Tiistaina juostiin AM-sprint Lapuan Liuhtarissa ja tänään vedin vielä viimeiset viritysvedot radalla feat. Kössi. Kulkua tuntui molemmissa löytyvän.

AM-sprintiä odottelin mielenkiinnolla, sillä yhtä urbaanissa ja kansainvälisen sprintin luonteeseen edes jollain tapaa sopivassa ympäristössä ei sprinttiä ole aiemmin lakeuksilla kirmattukaan.
No odotukset eivät sitten lopulta aivan täyttyneet. Ratamestari oli näemmä paneutunut oikein huolella tehtäväänsä ja karsinut kaikki potentiaaliset reitinvalintamahdollisuudet tehokkaasti pois. Viivaa pitkin edettiin sairaalan nurmikoilla kuin keskimatkalla parhaimmillaan. Sprintin luonteen mukaista? On se vaan hienoa kun ocadilla voi napsutella rasteja satunnaiseen järjestykseen etsien oikean ratapituuden tuottavaa yhdistelmää. Ja kun sopiva mitta löytyy ratahan on hienosti onnistunut, rastiväleistä viis. Rastipisteetkin olivat Virkiäläiseen tyyliin samoja vanhoja maailman cupissa käytettyjä. Ykkösvälikin oli samainen, jonka olin jo Österbön kartasta kyylännyt. Pitäisiköhän seuran nimessä esiintyvää adjektiivia harkita uudelleen?
Jotain hyvää näissäkin kisoissa silti; oma suoritukseni oli mainio. Pieni nuha ei tuntunut haittavaan menoa juurikaan vaan kulku oli varsin mukava. Virheetkin jäivät yhteensä noin viiteen sekuntiin. Eli tossulla hävisin mitä hävisin. Samiin 59´´, mitaliin 9´´. Tuloksiin olen kohtuu tyytyväinen, varsinkin kun tulosluettelon kärki näyttää niinkin keltaiselta.

tulokset

Nastolassa tavoitteena olisi A-finaalipaikka. Tiistain kaltaisen suorituksen uskoisin riittävän.

EM-spekulaatiot

2008-05-26T15:57:00.002+03:00

Naiset:

Simone Nigglin ja Lena Elianssonin ollessa poissa kuviosta pöytä on kyllä katettu aika vahvasti Heli Jukkolalle. Ja uskon, että Jukkola tulee myös pöydän tyhjentämään. Varsinkin kun Minna Kauppikin on vielä puolikuntoinen. Uskoisin, että hänkin ottanee henkilökohtaisen mitalin. Pahoittelen jos spekulaatiossa esiintyy kilpailijoita, jotka eivät kyseistä matkaa juokse tai puuttuvat kisoista tyystin. En löytänyt tietoja osallistumisesta tai matkavalinnoista.
Sprintin karsinnan tulokset kävin kyllä jo katsastamassa , mutta spekuloidaan nyt silti. Suomen naisten pahimpia haastajia lienevät Ruotsin Helena Jansson ja Emma Engstrand, Norjan Ingunn Weltzien ja hyvässä kevätvireessä ollut Tanskan Signe Soes.
Keskimatka on varmasti herkin yllätyksille, mutta suosikkeina pitäisin Jukkolaa, Kauppia, Tatyana Riabkinaa, Janssonia ja Engstrandia.
Pitkällä ainoa todellinen voittajasuosikki on Jukkola. Muista mitalleista taistelevat Norjan Hausken, Tsekin Dana Brozkova, Soes ja Riabkina. Kaupin kunto ei vielä riitä pitkällematkalle.
Marianne Andersenkaan ei ilmeisesti kisoihin ossallistu (mitä nyt norjaa osasin tulkita), muuten olisi ilman muuta ollut suosikkien joukossa.
Viestistä tulee todennäköisesti Suomi - Ruotsi-taistelu. Jukkolan ja Kaupin lisäksi Suomen joukkueessa juossee Katri Lindeqvist. Taistelu kääntynee ankkuriosuudella Suomelle. Pronssi menee Norjaan. Sveitsi ei taistele mitallista ilman Niggliä, kun muutkaan naiset eivät ole olleet aivan huippuvireessä.

Veikkaukset:

sprint
1. Jansson
2.Jukkola
3.Soes

keski
1. Jukkola
2. Riabkina
3.Kauppi

pitkä
1.Jukkola
2.Hausken
3.Soes

viesti
1.Suomi
2.Ruotsi
3.Norja

Miehet:

Miehissä Suomen mitaliodotukset kohdistuvat oikeastaan vain Tero Föhriin ja varauksin keskimatkalla Jarkko Huovilaan ja pitkällä Mats Haldiniin. Muilta on mitalia turha odottaa. Kuten yleensä, miehissä suosikkeja on enemmän naisissa ja veikkaminen vaikeampaa. Varsinkin kun ainakin lähes kaikki maailman parhaat ovat mukana.
Sprintin suurimpana suosikkina pitäisin 10mila-sankari Daniel Hubbmannia. Sprinttikunkku Läski-Emil Wingsted havittelee varmasti kuitenkin kostoa, vaikka panostus onkin ilmeisesti ollut aiemapaa enemmän pitkällä. Muita suosikeita Föhr, Merz - ja tottakai Thierry Gueorgiou. Kyseisen herran kunto tosin on itselleni täys arvoitus.
No keskimatkallahan ei varmasti ole kuin yksi suosikki. Mr. keskimatka vie kisan varmuudella, vaikka marginaalit eivät isoja olisikaan. Himmeimmistä taistelevat Föhr, Hubbmann, aina yhtä epävarma Vallu Novikov ja Hamppi. Mahdollinen yllättäjä voisi olla Latvian oma poika Martins Sirmais. On myös mielenkiintoista nähdä, miten pärjää miesten sarjaan siirtynyt superjunnu Olav Lundanes.
Pitkällä suurin suosikki on hallitseva maaimanmestari Merz. Tällaisissa nopea kulkuisissa maastoissa Merz on maailman paras. Suurin haastaja lienee Wingsted. Myös pitkänmatkan kestomenestyjä Andrey Khramov taistelee varmasti mitalleista, vaikka kevään vire ei aivan priimaa ole ollutkaan. Muita suosikeita Andreas Norberg, Haldin ja Thierry jos nyt tällä kertaa uskaltautuu viivalle. Yllättäjäksi lapulle voi merkata TuMen Mukhidinovin. Vai voiko MM-vitosta sanoa yllättäjäksi? Topi Anjalasta ei taida vielä olla kärkitaistoon.
Viesti on pedattu Sveitsille. Eiköhän jostain päin alppimaata löydy riittävän kova mies Hubbmanin ja Merzin rinnalle, jotta kultaa irtoaa. Pahin vastustaja on varmaankin hallitseva maailmanmestari Venäjä. Pronssista taistelevat Ranska ja Ruotsi. Suomi tai Norja eivät mitallia viestistä ota.

Veikkaukset:

sprint
1.Hubbmann
2.Wingsted
3.Föhr

keski
1.Gueorgiou
2.Föhr
3.Hubbmann

pitkä
1.Merz
2.Wingsted
3.Khramov

viesti
1.Sveitsi
2.Venäjä
3.Ruotsi

No suunnistetaan sitä muuallakin kuin Ventspilsissa. Nuhani häipyi uhtä nopeasti kuin tulikin ja huomenna olisi tarkoitus hioa sprintin kilpailuvirettä Lapualla AM-sprintissä. Kartta on opiskeltu jo ulkoa, kiitokset Mr. Öystein K. Österbölle.

...one United

2008-05-23T21:41:00.002+03:00

Mahtavaa jalkapallodraamaa oli tarjolla Moskovan illassa. Kaksi Euroopan parasta vastakkain ja hurja rankkareihin asti venynyt jännitysnäytelmä. Olen ollut United-fani lähemmäs 10 vuotta ja se on yksi suurimmista intohimoistani, sydämeen ei mahdu muita seuroja. One love, one United. Missasin sen legendaarisen Camp Noun toisen puoliajan 9 vuotta sitten, ja täytyy sanoa, että on harmittanut niin vietävästi. Ehkä tämä mestaruus edes vähän korvaa sitä.

Rankkarit olivat kyllä hurjaa katseltavaa ja United-pelaajien, Ronaldoa lukuun ottamatta, ratkaisut jäätäviä. Varsinkin Owen Hargreavesin, huh huh! Ennen Terryn liukasteluja näytti tilanne kyllä aika heikolta ja legendaarinen Pasi "jos Depor tän kääntää niin mä dallaan himaan" Rautianenkin olisi varmaan ollut valmis dallailemaan vaikka Lappeenrantaan asti. Lopulta homma ratkesikin sitten suuren United-legendan Giggsin ehkä uran viimeiseen potkuun ja Van der Saarin hienoon torjuntaan. Sen verran sympatiaa vastustajallekin, että Nicolas Anelka nyt ei kyllä ollut ensimmäinen pelaaja, jolle epäonnistumista olisi toivonut.

Mestaruus tuli kuin muistoksi legendaarisille Busby Babesille, 50 vuotta Munchenin traagisen lento-onnettomuuden jälkeen. Itse Sir Bobby Charlton, yksi Busbyn pojista, oli saapunut
lentopelostaan huolimatta Moskovaan katsomaan, kun Giggs laittaa hänen United-pelien ennätyksensä uusiksi. Voisiko olla hienompaa tapaa lopettaa ura? Scholeskin sai vihdoiin haluamansa vaikka nenä siinä sivussa soiroon menikin.

Sir Alex on sanonut, että tämä on paras niistä kolmesta valtakunnasta, joita hän on unelmien teatterin näyttämölle luonut. Ja kyllä minunkin mielestäni tämän joukkueen voi huoletta nostaa samaan kategoriaan vuoden -99 triplajoukkueen ja jopa Busby Babesien rinnalle Old Traffordin legendojen joukkoon.

Ja omasta urheilu-urastani sen verran, että flunssanhan se tietenkin pukkas. Eilisten suunnistusvetojen jälkeen kurkku kipeytyi ja tänään olikin sitten jo aika tukkoinen olo. No, katellaan nyt kauanko kestää, toivottavasti nyt pääsis pian takasin treenien pariin, ettei SM-sprinttiin nyt ainakaan hirveesti vaikuttais. Kun alko jo pikkuhiljaa kulkeakin heikon kevään jälkeen.

One love...

2008-05-21T16:23:00.000+03:00

Moskovan ilta on punainen.

Yksinäisyys

2008-05-20T12:05:00.002+03:00

Olin yksin. Tilanne vaikutti toivottomalta, ongelmat ylitsepääsemättömiltä. En puhu nyt mistään syrjäytymisestä, vaan SM-erikoispitkästä.

Vire oli hyvä ja tankkauskin onnistunut, mutta vauhdinjako päin helvettiä. Lähdin tapojeni mukaan aivan liian hiljaa. Ykköselle mentäessä olin mukana väljässä letkassa, mutta tien vaihtuessa metsäksi ero edellä meneviin oli liian iso ja näköyhteys katkesi. Sitää alkoikin yksinäinen taival, joka kestikin sitten maaliin asti. No olihan siinä mukana pari kilpakumppania, mutta vetovuoro oli minulla koko matkan.

Varvauksessa tilanne näytti jälkeen päin katsottuna melko masentavalta. Olin ennen lähtöä lupaillut pistää suunnistuskamat myyntiin jos otan pataan naistenmies Henriltä. No varvauksessa eroa olikin sitten HRP:n (rakkaalla lapsella on monta nimeä) eduksi kuutisen minuuttia. Maalissa tosin marginaalia kamojen myymiseen jäi sitten vielä reilu parikymmentä minuuttia.

Loppu tuli muutenkin sitten paremmin, vaikka en saanutkaan kiristettyä vauhtia ilman vetoapua niin paljon kuin olisi ollut reservissä. Maalissa olin hyvävoimainen ja olisin voinut jatkaa vaikka tunnin lisää.

Suoritukseen olen vauhdinjakoa lukuunottamatta sinällään kohtuu tyytyväinen, tulos ei vaan ollut sitä mitä halusin. Meno oli sujuvaa ja virheet jäi vähiin.

Tietysti tässä pitäisi kommentoida vielä kilpailuformaattia. Mielestäni yhteislähtö on ihan paikallaan, kunhan vain hajontaa on riittävästi. En tiedä, mutta tämänkertainen kahden lenkin perhonen ei tainnut paljon porukkaa hajottaa. Yhteislähtö erikoispitkällä pysykööt, mutta pitkänmatkan kisoja voisi pidentää, jotta pitkään yksinjuoksemisen nautinto ei katoa kokonaan. Painavaa asiaa aiheesta täältä.

Johdanto

2008-05-19T16:31:00.002+03:00

No nyt on sitten hurja menestys noussut viimmeisen päälle hattuun ja päätin sitä myötä alkaa jakaa tietoa päätähuimaavasta huippu-urheilijaelämästäni teille muillekin.

Siis oikeastihan ei tarkoitukseni ole nostaa itseäni mitenkään esille vaan blogi on lähinnä luotu vain omaksi ajanvietteeksi ja tyhjän elämäni täytteeksi. Ja käyhän tämä myös hyvästä harjoituksesta kohti äidinkielen laudaturia, tai ainakin saan purkaa taiteelisuuttani jonnekin. Ehkä nyt tulee myös analysoitua omia tekemisiään (urheiluun liittyviä, jos sitä nyt ei joku vielä käsittänyt) vähän tarkemmin kun kirjoittelee niitä tänne. Kuvia ja karttojankin saattaa jossain vaiheessa ilmestyä.

Haluaisin myös kiittää hyvää ystävääni Antti Hakalaa, jonka suursuosion saavuttanut päiväkirja IRC-galleriassa on osaltaan innoittanut itseäni.

Siis ei muuta kun tervetuloa!